Olen matkoillani yleensä aika culture vulture, tykkään käydä katsomassa ne pakolliset nähtävyydet mutta mieluusti kurkistaa myös kulissien taakse. Häämatkallamme Etelä-Afrikassa ja Mosambikissa, esimerkiksi, minusta oli antoisinta (Miehen kanssa kuhertelemisen lisäksi, tietty) käväistä kiertämässä Sowetoa, maputolaista katulapsiprojektia ja pohjoismosambikilaista savimajakylää. Tajuan kyllä, että vierailuissani on tietty tirkistelyn sivumaku, mutta silti – minusta on tylympää lennähtää aivan uudenlaiseen ympäristöön edes yrittämättä haukata kertaakaan ilmaa oman, paikallisille usein aika absurdin, turistikuplan ulkopuolelta. 

Marrakeshin babymoonimme oli niin pikavisiitti – neljä yötä – ettemme oikein ehtineet ottaa kontaktia paikallisiin, mutta toisaalta majoittumisemme medinan eli vanhankaupungin keskellä autenttisessa riad-majatalossa antoi edes vähän osviittaa marokkolaiseen elämänmenoon. Hotellin ulko-ovesta ulos astuessa vastaan leyhähtivät viemäreiden ja katukissojen aromit, mopoja ja muulikärryjä piti väistellä, ja oli parempi muistaa tarkkaan hotellivirkailijan antamat ohjeet: ”vasen, vasen, oikea, sitten ollaan isolla kadulla. Isolla kadulla toisen parkkipaikan kohdalta oikeaan, poliisiaseman ympäri, hevostaksiaseman kohdalta vasempaan…” Pelkkää karttaa lukemalla emme olisi koskaan löytäneet sen enempää keskusaukio Djemaa el-Fnalle kuin takaisin riadiinkaan. Katukyltit olivat medinassa harvinaisuuksia eivätkä monet paikallisetkaan tunteneet katujensa nimiä.

Mutta niistä nähtävyyksistä. Muutamassa päivässä emme tietenkään ehtineet kuin raapaista vanhan karavaanikaupungin pintaa,  mutta tällaisia paikkoja tuli koettua:

Djemaa el-Fna

Kaupungin keskusaukio, jolla päivisin parveili niin turisteja kuin paikallisiakin viihdyttämässä (tai ”viihdyttämässä”) ennustajia, käärmeenlumoojia, hennatatuoijia, tarinankertojia (arabiaksi), akrobaatteja, värikkäisiin berberiasuihin pukeutuneita turistikuvissa poseeraajia… Iltaruskon aikaan aukio kuulemma herää varsinaiseen eloon lukuisien ruokakojujen avauduttua; päivisin kojuissa myydään vastapuristettua appelsiinimehua, pähkinöitä ja mausteita, sekä tietysti turistirihkamaa ja matkamuistoja. Aukion pohjoisreunalta alkavat soukit, laidoilla on muutama kivannäköinen terassiravintola, joissa ihmetellä aukion menoa. 

Saadien hautaholvit

Kasbah-moskeijan kupeessa turistikauppojen rivi osoittaa tien kyltittömälle hautaholvien portille. Sisäänpääsy 10 dirhamia, minkä lisäksi otimme oppaan (ja maksoimme hänelle todennäköisesti liikaa, mutta oli tyyppi aika päteväkin). 1500-luvulta peräisin oleva Saadi-hallitsijoiden mausoleumi kaivettiin puoleksi maan alta vasta vuonna 1917. Huikean koristellussa mausoleumissa on kolme hautakammiota: ensimmäisessä on Ahmed al Mansourin (”Voittoisan”) lapsien hautoja, keskimmäisessä itse sulttaani miespuolisine jälkeläisineen, ja kolmannessa sulttaanin äidin Lalla Messaoudan ja Saadi-dynastian perustajan Mohammed Ech Cheikhin haudat. Ympäröivällä pihamaalla on palvelijoitten ja sotilaitten hautoja palmujen ja appelsiinipuiden varjossa; yhteensä niitä on yli 160. Ilmapiiri on (ainakin pahimman turistisesongin ulkopuolella) rauhallinen, kaakelit ja marmori- ja stukkokoristeet uskomattoman kauniita – ja miettikää nyt, yli 400 vuotta vanhoja! 

El Badin palatsirauniot

Samaisen Saadi-sulttaanin Ahmed al Mansourin tarunhohtoisen palatsin rauniot antavat hitusen osviittaa 1500-luvun sulttaanien elämäntyyliin. 10 dirhamin sisäänpääsymaksusta sai kävellä ympäri valtavaa palatsikompleksia; opasta emme tarvinneet, sillä joka reunalla oli opastauluja. Palatsin sisäpihalla entistettiin aikoinaan peräti 90-metristä vesiallasta (meinaavatkohan laittaa siihen joskus vettäkin?), jonka ympärillä oli syvennyksissä appelsiinilehtoja. Sulttaanin lukuisista audienssisaleista, haaremista ja hovin asunnoista on vain seinät jäljellä, joten jonkin verran saa mielikuvitusta käyttää kuvitellakseen tänne jonkun Sheherazaden marokkolaisvastineen. Maanalaiset käytävät ja varastot olivat joko säilyneet parhaiten tai ne oli ehditty kunnostaa kiinnostavimmin. Muurien harjalla oli muuten tusinoittain haikaranpesiä. Otin sen hyvänä enteenä. 🙂

10 dirhamin lisämaksua vastaan pääsimme katsastamaan myös 1100-luvulta peräisin olevan minbarin eli kuulun Koutoubia-moskeijan saarnastuolin. Miettikää, 1100-luvulta! Onkohan koko Suomenmaassa yhtään yhtä vanhaa puuesinettä? Minbar oli koristeineen varsin vaikuttava, myönnän. (Valokuvia ei saanut ottaa, mutta tässä se on.) Ei tullut ensimmäistä kertaa mieleen ikivanhoja käsityötaidonnäytteitä ihmetellessä, minkäköhänlaista elämää ovat viettäneet ne, jotka ovat elämänsä käyttäneet (uhranneet?) niin täydellisen kauneuden aikaansaamiseksi aikana ennen sähköporaa, sähkövaloa ja ihmisoikeuksia…

Jardin Majorelle & berberimuseo 

Majorellen kaktus- ja palmupuutarha (50 dh) vähän medinan pohjoispuolella oli lupausten mukaisesti kuin rauhaisa keidas hektisen kaupungin keskellä. Sen oli 1920-luvulta alkaen kehittänyt ranskalainen huonekalusuunnittelija ja maalari Jacques Majorelle, vaikkakin nyttemmin puutarha on tunnetumpi Yves Saint Laurentin  viimeisenä leposijana. YSL ja hänen miehensä Pierre Bergé ostivat puutarhan vuonna 1980 ja kunnostivat sen nykykuntoon. Puisto ei ole suurensuuri, mutta sen kaktukset ovat. Siellä on myös viihtyisännäköinen pieni kahvila, kauppa sekä huoneen kokoinen kiva Love-galleria, jossa on printteinä YSL:n ystävilleen suunnittelemia rakkausteemaisia uudenvuodenkortteja.

Majorellen entiseen maalausstudioon vuosi sitten avattu pieni berberimuseo (pääsymaksu 25 dh) oli myös kiinnostava, jossei muusta syystä niin marokkolaisten ylpeyden, arganöljyn, tuottamisesta kertovan (ranskankielisen) videon sekä berberikorugallerian takia, jonka katto oli kuin tähtitaivas ja seinät sitä loputtomiin toistavia peilejä. Valokuvaaminen kielletty, joten joudutte kuvittelemaan… 

Maison de la Photographie

Pieni valokuvamuseo (40 dh), jossa oli kolmekerroksisen riadin verran mustavalkokuvia Marokon historiasta sekä yhdessä huoneessa videolla dokumenttia (taas ranskaksi, bien sûr) ensimmäisten ulkomaalaisten pääsystä kuvaamaan berberielämää 1950-luvulla. Joitain varsin upeita otoksia, joitten kopioita ostimme kotiinkin. Ynnä siisti länsimaalaistyylinen vessa. 😉

Medersa Ben Youssef

1560-luvulla perustettu Pohjois-Afrikan suurin koraanikoulu, jonka 132 munkinkammiomaiseen huoneeseen oli enimmillään ahdettu 900 uskontotieteen ja lain opiskelijaa. Jälleen aivan huikeat kaakelit, stukkokoristeet ja seetripuukaiverrukset. Myös Marrakeshin ainoita ei-muslimeille avoinna olevia uskonnollisia rakennuksia. Sisäänpääsy 50 dh.

Soukit eli katetut kauppakujat

Marrakeshissa ei voi käydä kiertämättä soukeja… Djemaa el-Fnalta pohjoiseen Ben Youssefin moskeijalle ulottuva osaksi katettujen kujien verkosto on kaoottinen, mutta eipä siellä tarvitse osatakaan suunnistaa: kunhan kävelee, katselee, yrittää hätistää kimpustaan sitkeimpiä kaupustelijoita, antaa hetken niille, joiden tuotteista on oikeasti kiinnostunut (ja tarjoaa tinkimisen aluksi puolet pyyntöhinnasta), ja jatkaa niin pitkään kuin jaksaa. Kun alkaa ahistaa, seuraamalla ihmis- ja mopovirtaa aina isommille kujille pullahtaa auringonvaloon jossain päin medinaa.

Soukit ovat jonkin verran erikoistuneet; on mauste-, metalli-, lyhty-, nahka-, jalkine-, koru-, matto- ja ties mitä kujia. Rohkealla asenteella vain tinkimään, jos näkee jotain, mistä tykkää – mutta jos ei näe, tiukasti vain lompakosta kiinni ja kohteliaasti kieltäytyen (”pas aujourd’hui”, ei tänään, tai ”la shukran”, ei kiitos, toimivat meille hyvin) suoraan eteenpäin. Vaikka onhan se myönnettävä, että tinkimiseen perustuva kaupankäynti oli ainakin näille länsimaalaisille rasitus… ja olisimme varmaan shopanneet enemmänkin, jos hihassaroikkujia olisi ollut vähemmän ja mahdollisuuksia omatoimiseen materian tutkimiseen enemmän.

Paljon näkemistä jäi meiltä vielä seuraavallekin visiitille; silloin voisi käydä vaikkapa Bahian palatsissa, joka on 1800-luvun peräisin oleva sulttaanin palatsi (ja siten El Badia paremmassa kunnossa); Mellah’ssa, Marrakeshin vanhaa juutalaiskorttelia ja Miaaran juutalaista hautausmaata katsomassa (tiesittekö muuten, että berbereissä oli hyvinkin niin muslimeja, juutalaisia kuin pakanoitakin?); hammamissa, jonne tällä kertaa ei ehditty (yleisiä kylpylöitä on vähän joka toisella kadulla, mutta jos ei uskalla luottaa omaan arabian-, ranskan- ja viittomakielen taitoon, modernimpeja hammamejakin ovat esim. Les Cinqs Sens, Es Saadi Palace Spa ja monien muiden hotellien kylpylät); ja muutamassa puutarhassa, kuten vaikka Agdalin 400-hehtaarisessa puistossa, Menaran puiston oliivitarhassa, josta on oivat näkymät Atlasvuorille, tai Palmeraien, palmukeitaan, modernia menoa ihmettelemässä. Myös vanhankaupungin ulkopuolelle olisi hauska poiketa useammin; Guelizin kaupunginosassa ovat monet kaupungin parhaista ravintoloista, Hivernagessa taas on kuulemma upeita ranskalaisia huviloita.

Lisää Marrakeshista: Marokko on toista maata

All rights on text & photos reserved.