Joulu – take two

Uskaltauduin tänään sitten alennusmyynteihin minäkin, vaikka vähän hirvitti. Pyörähdettiin Regent Streetin tungoksessa ostamassa Miehelle uusi työpuku Austin Reedin alesta sekä viisi työpaitaa satasella T.M. Lewinilta. (T.M. Lewin on muuten mainio kauppa, jos harrastaa kauluspaitoja/paitapuseroita: laadukasta puuvillaa sen seitsemällä eri kuosilla ja leikkauksella, ja yleensä ympäri vuoden on paljousalennuksia tyyliin 4 tai 5 paitaa satasella.) Lopuksi kävin vielä JoJo Maman Bébén alesta noukkimasta itselleni neljä äitiystoppia ja vauvallekin jotain. 

Kotona tuli tarve alkaa hipelöidä kälyltä saatuja vaatekasseja ja, boy oh boy, tajusin, että mammavaateprobleemat on ainakin toistaiseksi ratkaistu. Kun lasketaan yhteen muutama Suomen-ystäviltä saatu äitiyspaita sekä omat tähänastiset (varsin vaatimattomat) hankinnat, tämän verran hieman ajastaan jäänyttä mutta silti vielä täysin käyttökelpoista mammamuotia nyt löytyy tämän mutsikokelaan kaapista:

  • 12 raskausajan puseroa
  • 7 imetystoppia
  • 2 paitapuseroa
  • 1 hame
  • 1 mekko
  • 2 farkut
  • 5 työhousut (siis farkkuja siistimmät)
  • 5 kesähousut (siis työhousuja lungimmat, mutta ei farkut)
  • 1 joogahousut
  • 1 uimapuku (käyttämätön)
  • 7 sukkahousut (suurin osa käyttämättömiä)
  • 1 välikausitakki.

Ja tässä luvussa eivät siis tietenkään ole mukana muuten vain väljät vaatteeni, jotka sopinevat päälle vielä monta viikkoa…
 
img_0036.jpg

Oli siis kälykin innostunut vähän ostelemaan. 😉 Ison osan hänen mammavaatteistaan kun jätin vielä ottamattakin, kun värit tai kuosit eivät olleet ihan meikäläisen tyyliä. 

Jos ketään kohtalotoveria kiinnostaa vaatteiden merkit, niin JoJo Maman Bébé, Daniel Boudon Formes Paris, Isabella Oliver, Noppies, Next Maternity, Melba, Esprit Maternity, Moda by Mothercare, Blooming Marvellous (myös Mothercaren brändi), 2Wear, Boob, Peaks of London ja Dorothy Perkins Maternity näyttivät olleen hyvin edustettuina. Ja huhun mukaan ainakin TopShopin, ASOSin ja Séraphinen äitiysvaatevalikoima on myös aika kattava. 

Nyt en oikeastaan tarvitsekaan kuin ehkä parit skinny-farkut (tai vaihtoehtoisesti belly beltin jatkamaan normifarkkujen käyttöikää), mustan kynähameen ja yhden ison ja pehmeän villatakin. Ja ehkä jonkinlaisen yöpaidantapaisen loppuraskautta varten siltä varalta, että olemme ikinä yötä missään, missä ei kehtaa nukkua ilkosillaan.

Kerroin muuten eilen uutiset pomolle ja uhkasin tulla uudeltavuodelta töihin ison mahan kanssa tiukassa paidassa ja odottaa, kenen pokka pettää ensiksi…  No, nyt on varaa valita tiukan topin ja useammankin teltan väliltä!

Ihan kuin joulu olisi alkanut uudestaan ja minä olisin ollut ihan superkiltti. 🙂 

 

Muoti Oma elämä Ostokset

Hankala lapsi

Eilen oli se kauan odotettu niskaturvotusultra. Ja kauan eilen sai odottaakin.

Tasan 13-viikkoisella sikiöllämme nimittäin joko oli vain niin lokoisat oltavat tai sitten hän on perinyt kummankin vanhempansa itsepäisyyden jo tässä vaiheessa, mutta ultrauskertoja tarvittiin viisi, lääkäreitä kolme ja aikaa neljättä tuntia, ennenkin kaikki mitat oli kainolta katkikselta saatu. Ensin tyyppi killutteli niin tyytyväisenä naama selkärankani suuntaan, ettei nenäluumittausta saatu millään ja minut lähetettiin kävelyretkelle, jotta tyyppi vaihtaisi asentoa; turha toivo. Pari kävelylenkkiä tarvittiin vielä lisää, että saatiin kaikki verenvirtausmittauksetkin tehtyä. Mutta ainakin sain moneen kertaan nyt kuunneltua ne sydämenlyönnit, jotka viime ultrassa jäivät myooman takia kuulematta. Meikäläisen sisässä kasvaa oikea lapsi, jonka sydän oikeasti lyö! 

Se hyvä puoli kaikessa odottelussa kuitenkin oli, että verikokeitten tulokset ehtivät tulla minun ollessani vielä sairaalassa, ja niin sain tulokset tuoreeltaan tulkittuina: kaikki hyvin, Downin syndrooman todennäköisyys alle 1:2000 ja trisomia 13/18 -riski alle 1:17000!

Ja muksulla oli yksi sydän, kaksi kättä, kaksi jalkaa, kaksi munuaista ja kaksi aivopuoliskoa. Päälaesta peffaan seitsemänsenttinen pikkutyyppi, joka etukuvasta näytti ihan Iron Maidenin Eddie-monsterilta. 🙂 Harmillista vain, että kaiken odottelun ja makailun jälkeen olin niin äitipää, etten tajunnut pyytää printtiä juuri siitä Eddie-kuvasta. Valokuvan sain (ostaa; welcome to NHS), mutta se oli vähemmän hirviömäisestä profiilista.

Myooma oli yhä 7×5-senttinen eli ei kasvanut, jee. Ja kun kaikki mitat sopivat IVF-klinikan ehdottamaan laskettuun aikaan, sekin pidettiin heinäkuun 4:nnessä.

Eli jihuu, meidän katkis on yhä elossa! Olisikohan Eddie sopiva työnimi beibelle?  

Suhteet Oma elämä Hyvä olo