Itsenäisyyspäivän kynnyksellä mieli tapaa Lontoon humussakin haikailla Suomeen – ja joulunodotuksessa päässä soi myös haikeasti ”…sen vertaista toista en mistään ma saa, mull’ armain ja kallein on ain’ Suomenmaa…” Mutta mitä ulkosuomalaiselle merkitsee Suomi ja Suomen itsenäisyyspäivä, ja vielä maassa, jossa moista juhlapäivää ei edes tunneta, kun totta kai me ollaan aina oltu itsenäisiä maailmanvaltiaita?

Tälle toistakymmentä vuotta maailmalla liesunneelle ulkosuomalaiselle Suomi on lapsuudenkodin, perheen, läheisimpien ystävien ja muistojen maa. Kutsuisinko enää kotimaaksi? Kyllä varmaan, mutta kodiksi – en. Kotini on Lontoossa. Olen selkeästi Lontoon-suomalainen, brittiä minusta ei saa kirveelläkään. Olen aina varsin hölmistynyt, jos joku kysyy, meinaanko koskaan hankkia brittipassia. Miksi ihmeessä? Suomen passilla on pärjännyt aivan mainiosti tähänkin asti, ehkä joissain maailmankolkissa paremminkin kuin entisten siirtomaaorjuuttajien passilla olisi. (Tuleva lapsemme sen sijaan varmaan saa kaksoiskansalaisuuden – ei sillä että Suomen passista olisi sille suurta etua, mutta minusta tuntuisi ontolta, jos muksullani ei olisi Suomen kansalaisuutta. Samoin kuin aion taistella kuin leijonaemo, että kersa oppisi myös mahdollisimman sujuvan suomen kielen.)

Suomesta on nykyisin helppo olla maailmalla ylpeä. Koulutusjärjestelmä, elämänlaatu, turvallisuus, vähä korruptio, design, miksei vielä Nokia, Rovio ja urheilusankaritkin – kaikista noista on hehkutettu, ja hehkutetaan säännöllisesti, brittimediassakin. Suomalainen luova hulluuskin on ihan hauska kuriositeetti eukonkantoineen ja ilmakitaramestaruuksineen.

Ihan tyytyväinen olen toisaalta siitä, etteivät täkäläiset toimittajat ole saaneet vihiä Suomen huonommista puolista… Marraskuun kaamokselle kukaan ei voi mitään, mutta joihinkin asioihin voisi kyllä vaikuttaa. Omat karvani nousevat pystyyn, kun joka kerta Suomessa käydessä yllätyn uudelleen ihmisten tylyydestä: asiakaspalvelu on monissa paikoissa (ei kaikissa!) aivan olematonta, kaduilla tönitään, ihmiset eivät katso silmiin eivätkä hymyile. Ylettömään brittikohteliaisuuteen tottuneelle se vain tulee järkytyksenä, vaikka asiantolan miten selittäisi energiansäästämiseksi talven paukkupakkasissa… 😉

Kyräily ja kateuskin tuntuvat olevan monissa suomalaisissa enemmän pinnalla kuin mitä täällä olen ihmisissä havainnut. Olen itselleni selittänyt sen sillä, ettei Suomessa – varsinkaan maaseudulla, mistä itse olen kotoisin – ole (vielä) totuttu kovin erilaisiin elämäntapoihin, vaan kaikki ovat niiin tasa-arvoisia ja samalta viivalta lähtöisin, että erilaisuus herättää monissa vielä epäluuloa. Luotan siihen, että jo meistä seuraava sukupolvi on huomattavasti avoimempi elämisen eri muodoille ja malleille. Miten tylsää olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia!

Suomalaisuudestani olen ylpeä ja Suomen itsenäisyydestä helpottunut (aika hilkulla olisi meidän tiemme voinut olla sama kuin Baltian), vaikken itsenäisyyspäivää tavallisesti hehkutakaan. Viime vuosina päivä on mennyt varsin arkisesti – suurlähettiläs kun ei ole vieläkään noteerannut huomattavia ansioitani kotimaani julkisuuskuvan kiillottamisessa Britannian paikallisväestön keskuudessa eikä ole tullut kutsuneeksi meitä pippaloihinsa. Tavallinen työpäivä, sen jälkeen kotiin klikkailemaan netistä tuoreet Linnan-juhlien pukukuvat, ruokaa, petiin. Joinain vuosina olen järjestänyt omat itsenäisyyspäiväpikkujoulut (tai saanut kutsun jonkun expat-kaverin vastaaviin), mutta useimmiten 6.12. on ihan tavallinen arkipäivä. Eikä minun suomalaisuuttani lisää piiruakaan Tuntemattoman katsominen DVD:ltä tai salmariryyppy yhtenä tiettynä päivänä vuodessa. Kynttilöitäkin olen laiska polttamaan. Sotaa en välitä muistella tänään sen enempää kuin muulloinkaan.

Tämän vuoden joulukuun kuudetta vietetään meidän perheessä taidenäyttelyn ja pakkaamisen merkeissä: itsenäisyyspäivää enemmän olen tohkeissani pikkujoulureissusta Suomeen tulevana viikonloppuna. Siellä on lunta! Pakkasta! Jouluvaloja ja -markkinoita! Näen rakkaimmat ystävät ja perheeni ja voin kertoa heille vauvauutiset! Mahtaakohan onnistua kyyneleittä…!

Itsenäisyyspäivän hartaassa hengessä vielä tunnelmapala maailman ihanimmalta naiselta, surulliselta naiselta, joka laulaa vaan:

”My country’s skies are bluer than the ocean
And sunlight beams on clover leaf and pine
But other lands have sunlight too, and clover
And skies are everywhere as blue as mine.”

Ei sitä liikuttumatta voi kuunnella… Hyvää itsenäisyyspäivää, allihopa!