Holotna

Millään muotoa vähättelemättä Suomessa tänään riehunutta ilmeisesti varsin infernaalista lumimyräkkää, ovat yöpakkaset tulleet nyt Lontooseenkin. Ja rohkenen jopa väittää, että vaikka päiväsaikaan elohopea nousee juuri ja juuri plussan puolelle, tuntuu se tällä kostealla saarella koleammalta kuin kuivankipakka -5 astetta Suomen lakeuksilla.

Rispektiä silti Suomeen; toivottavasti vaikka pelti tänään olisi kolissutkin, luut eivät. Lunta en itse kaipaa sitten yhtään. Minulle sopii mainiosti musta joulu ja vihreä talvi.

Kerrospukeutuminen alkaa kuitenkin olla pop. Oppisivatpa paikallisetkin sen. Säälittää, kun taaperot palelevat rattaissaan ilman hanskoja, kaulaliinoja ja hattuja ja koululaiset kipittävät viimassa paljain säärin. 

Vanha talomme tietysti fuskaa niin kuin vanhoilla taloilla on täällä tapana. Yksinkertaiset ikkunat, raot lattialaudoissa, viima puhaltaa sisään savupiipusta ja ulko-oven karmien koloista. Mummon villasukat on kaivettu kesäkätköistä, ja istumme illat sohvalla viltteihin kääriytyneinä kuin vanhukset – tai ainoassa lämpimässä huoneessa, keittiössä (sillä siellä on lattialämmitys, ihanaa). Miehen puutarhaintoilukin on yllättäen vähän laantunut. 

Karjalainen mummoni sanoisi, että aika holotna. 

Loppuun vielä tunnelmapalana viime talven lumet meidän takapihalla. Onneksi eivät montaa päivää kestäneet.

image.jpeg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Lapseni on Saimaan saari

Siellä se sinnitteli, meidän papu! Eikä edes vain sinnitellyt, vaan peräti kiemurteli, yhdeksänviikkoinen, kaksi- ja puolisenttinen ei-vielä-sikiökään*. Sonografi hihkui, ”oi katsokaa, se liikkuu jo!”, minä yritin taas parhaani mukaan tulkita niitä harmaita kiekuroita, ja Mies hymyili vinosti, että ”ihan kuin äitinsä”. Hiphei!

Sonografi oli näkevinään jo käsivarret ja käsien aiheetkin, ja me nyökyteltiin tietysti mukana. Sydänääniä ei kuultu, sillä myoomani oli ikävästi edessä, mutta vahva ja säännöllinen syke bongattiin kuitenkin kuvasta. Myooma ei ollut viime ultrasta kasvanut, helpotuksen huokaus, ja sonografi lohdutteli samoin sanoin kuin viimeviikkoinen tohtori, että jos naisen kohtu pystyy venymään kahdeksalle vauvalle, venyy se yhdelle meikäläisen myoomallekin… Sen verran se kiusankappale kuitenkin toimitusta häiritsi, että sydänäänten lisäksi emme tällä kertaa myöskään saaneet kunnon kuvaa tyypistä.

Ei haittaa! Riemumielin liitän oheen ensimmäisen ultran studio-otoksen sikiöpussista ja pikkiriikkisestä linssi(lutee)sta. Minusta tuossa kuvassa on ihan selvä Suomen kartta, eikö? Ja sikiöpussi on siinä tapauksessa kuin Saimaan vesistö, right? Otan tämän hyvänä enteenä. 😀

first_scan_151112.jpg

On meillä tyypistä muuten aiempikin kuva. Jo alkionsiirrosta sai muiston. Valitettavasti emme voi tietää, kumpi näistä on tuo sisukas sissi ja kumpi joutui suruksemme jättämään leikin kesken, mutta harvallapa on silti itsestään (tai lapsestaan) valokuva 2-päiväisenä alkiona.

et_scan_131012.jpg

Klinikalta toivotettiin hyvää jatkoa ja pyydettiin lähettämään aikanaan ainakin valokuva itse lopputuloksesta. Ja kotiin tullessa odotti vielä kirsikkana kakun päällä kirje UCH:sta: minut on hyväksytty heidän asiakkaakseen ja ensimmäinen neuvolakäyntini siellä on 12. joulukuuta!

Ei pöllömpi päivä.

 

*) Muoks: olen väärässä! Viisaan internetin mukaan alkiota voi alkaa kutsua sikiöksi about viikolla 8, tai silloin kun sydänäänet alkavat kuulua. Morjens, Sikiö! Kutsumme sinua ehkä pavuksi vielä kuitenkin hetken – ainakin siihen asti, kun alat muistuttaa enemmän katkista. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Hyvä olo