2-vuotias Eddie
Mikä näissä naperon ”kehityskertomuksissa” on näin julmetun työlästä kirjoittaa… Ipanaisen kaksivuotissynttäreitä juhlittiin jo puolitoista kuukautta sitten, mutta kun ei saa aikaiseksi niin ei saa. Mutta nyt, härkää sarvista ja hampaat irvessä läpi vaikka harmaan kiven.
Katsotaanpas:
Kaksivuotiaana Eddie ei vieläkään puhu. Kuten ennenkin, hän ymmärtää liki kaiken englanniksi ja suomeksi, matkii eläimiä ja kulkuneuvoja, osaa numerot sekä osan väreistä ja kirjaimista ja lörpöttelee omalla kielellään varsinkin vastaherättyään, mutta ei, lisää sanoja ei juurikaan ole tullut. Paitsi muutama: viimeksi mökillä hän alkoi pyytää syöttötuolista ylös nostamista sanomalla ”up!” ja samoin numeroita laskiessa heläyttää aina oikealla kohdalla iloisesti ”ten!” (piittaamatta siitä, luetellaanko numeroita suomeksi vai englanniksi). Ja ihan tänä aamuna junakirjaa noin kymmenettä kertaa selatessamme ipana alkoi selvästi tapailla sekä sanaa ”juna” että ”train” – äidille tuli melkein tippa linssiin. Ai niin, ja eilen tuli pari kertaa kadulla ”car”. Englanti tuntuu nyt olevan suomea enemmän pinnalla, varmaan siksi, että Mies on vielä kotona ja siksi Edmundo kuulee sitä enemmän. Hmm, ei hyvä. Englanti voimistuu kuitenkin ihan kohta, kun muksu aloittaa ensi kuussa päiväkodin, joten pitää alkaa petrata suomea jollain tavoin. (Edit. Unohdin jäppisen lempisanan, höh! Se nimittäin on monikäyttöinen ”there”/”tää”. Aina ei ääntämyksestä ihan osaa erottaa, kumpaa tyyppi tarkoittaa, mutta useinhan kumpi tahansa käy, kun sormella vielä osoittaa perään.)
Olemme kuitenkin varmuuden vuoksi käyneet neuvolassa pyytämässä lähetteen puheterapeutille (meidän kaupunginosassamme säästetään niin, ettei edes lainmukaisia kaksivuotisneuvolatarkastuksia enää järjestetä kuin erityispyynnöstä). En usko, että lapsukaisessa on varsinaisesti vikaa, koska mielestäni ymmärrystä riittää ja esim. Mies itsekin alkoi puhua vasta yli 2-vuotiaana, mutta tarkistetaan nyt varmuuden vuoksi. Kärsihän kersa synnytyksessä hapenpuutteesta… ja äiti kärsii lyhyestä pinnastaan, kun muksun kanssa ei voi keskustella kunnolla. Uhkailu, kiristys ja lahjonta sujuisi paljon sutjakkaammin, jos vastapuolen ymmärrykseen voisi luottaa!
Uhma-/tahtoikä jyllää, ei ehkä vielä pahimmillaan, mutta kyllähän joka päivään jotain tahtojen taistelua sisältyy. Pelkään myös, että olen lepsu äiti ja annan mussukalle myöten liian helposti, kun hän yltyy rääkymään: iPadin tai välipalan saa meillä turhan helposti vaatimalla sitä kovaäänisesti, auts. Tärkeissä asioissa (turvallisuutta uhkaavissa tai omaisuutta hajottavissa) olen sentään huomannut olevani yllättävänkin pitkäpinnainen ja yritän selittää rauhallisesti, miksi jotain ei saa tehdä – semminkin, kun kireästä kieltämisestä ipana vain innostuu.
Ärsyttävimpiä omantahdonilmauksia taloudessamme on tällä hetkellä maidon roiskiminen nokkamukista, mukin tai minkä tahansa kovan esineen paukuttaminen ruokapöytään/seinään/telkkarinruutuun sekä turhautumisen saavuttaessa huippunsa vanhempien potkiminen ja läpsiminen. (Yhdessä vaiheessa pirpana kokeili myös puremista, mutta tokeni onneksi siitä äkkiä. Ainakin toistaiseksi.) Onneksi kersa ei ole muita vielä innostunut läpsimään, korkeintaan vain yrittää työntää toisen lapsen pois samalta lelulta – mutta lopettaa sen kyllä käskystä. Muuten hän on alkanut leikkiä jo vähän toisten lasten kanssakin, ei vain rinnalla, ja nauttii varsinkin isompien lasten huomiosta.
Eddie ei usein enää suostu lähtemään kotoa rattaissa, vaan tykkää kävellä – ainakin hetken. Ilman kärryjä ei kuitenkaan voi kotoa poistua, sillä ipana kyllästyy kävelemiseen yleensä 5 – 10 minuutissa. Isoa Bugaboota en ole jaksanut raahata puistoon enää aikoihin, vaan yleensä mukaan lähtevät ketterät ja kevyet Babyzen Yoyot. Pirpana nukahtaa onneksi vielä ihan hyvin päiväunille rattaisiin – yleensä tehokkaamminkin kuin miten hänet saa kotona päikkäreille tainnutettua.
Nukkumisesta puhuen… yhtä taistelua. Tästä on tulossa oma postauksensa, joten tyydyn tässä vain toteamaan, että jos kukaan kaksivuotiaan vanhempi pohdiskelee, siirtääkö muksu nukkumaan pinnasängystä ”isojen” sänkyyn, niin ÄLKÄÄ. Menevät unet koko perheeltä. Argh.
Vettä vesikirppumme rakastaa… paitsi kylpyammeessa. Iltakylpyyn hän ei enää suostu, suihkussa peseminen sujuu paremmin. Mökillä parikymmenasteisessakin vedessä polskiminen ja kaikenlainen veden kanssa läträäminen sen sijaan on Eddiestä ihan parasta. Olemme kesän ottaneet taukoa vauvauinnista (ööh, taaperouinnista?), mutta aikomuksena on aloittaa ensi kuussa uudestaan.
Syömisen kanssa mennään samaa vuoristorataa kuin pari kuukautta sitten: välillä Edmundo syö hyvällä ruokahalulla, seuraavana päivänä sama ruoka ei kelpaakaan. Uusia makuja kohtaan hän on terveen epäluuloinen eivätkä vihannekset tai juurekset edelleenkään kelpaa kuin kastikkeeseen piilotettuina. Marjoja, hedelmiä, maitoa ja jugurttia muksu sen sijaan ahmisi miten paljon vain kehtaa antaa. Lempiruokia ovat yhä pestopasta, pasta bolognese, munakkaat, tuorejuustolla sivellyt voileivät (mutta auta armias, jos voikkarin väliin uskaltaa viipaloida juustoa tai kinkkua, vihanneksista puhumattakaan), lohikeitto ja kedgeree. Ai niin, ja Hänen Ylhäisyytensä ei yleensä yhäkään suostu syömään itse lusikalla tai haarukalla; käsin hän syö mieluusti itse, haarukalla joskus pastaa, mutta muuten alkaa huuto, jos palveluskunta ei suostu lappoamaan apetta nuorenherran kitaan tarpeeksi vauhdikkaasti. [Huokaus.] Miten te muut olette saaneet taaperonne syömään omatoimisesti??
Eddie rakastaa edelleen juoksemista (varsinkin ruokapöytää ympäri äiti tai isä kannoillaan), kiipeilyä, keinumista, karuselleja ja liukumäkiä. Citius, altius, fortius! Jässikän päätä ei pakota kovakaan vauhti eivätkä korkeat paikat. Viime aikoina hän on paremman puutteessa keksinyt ravistella hurjannäköisesti päätään ja törmäillä seiniin silmät kiinni juosten, jos muuten elämässä ei riitä jännitystä. Ihmettelen, että se ensimmäinen ensiapukeikka lähisairaalaan on vieläkin kokematta. [Kop kop.]
Toisaalta ipana tykkää yhä myös touhuta itsekseen. Varsinkin mökillä, kun emme säännöllisesti tavanneet muita muksuja, Eddie saattoi viettää pitkiäkin aikoja autojensa, helikopteriensa ja parkkitalonsa parissa ja, kuten viime jutussa mainitsin, muutama viikko sitten hän alkoi vihdoin rakentaa duploilla. Kaikenlaisten tornien ja pinojen kokoaminen kiinnostaa. Musiikki on ihan viime aikoina jäänyt vähän taka-alalle; Soivaa laulukirjaa selattiin mökillä vielä päivittäin (ja Eddiellä oli/on todella tarkka maku sen suhteen, mitä lauluja kirjasta saa ja pitää soittaa), mutta kotiinpaluun jälkeen se on jäänyt, samoin kuin minisyntsikka. Aakkosbussillakaan jässikkä ei ole viime viikkoina juuri leikkinyt.
Kukkia, vettä ja mutaa – nämä olivat kesän parhaat bileet.
Kirjoja lapsikultamme rakastaa edelleen. Vähän liiankin kanssa – takavarikoituja läppäkirjoja on vino pino odottamassa teippaamista. Lempikirjoja olivat syntymäpäivien aikoihin ikisuosikkimme Allakka Pullakka sekä Julia Donaldsonin ihanat Tiddler, Snail and the Whale ja Tabby McTat/Reino Raitakatti (meillä on se molemmilla kielillä), kun taas Gruffalo/Mörkyliä mussukka taisi pitää vähän pelottavana, sillä sen sai lukea vain sille sivulle asti, jossa itse Mörkyli ilmaantuu. Tällä hetkellä lempikirjoja ovat Judith Kerrin klassikko The Tiger Who Came to Tea (vain äidin lukemana, isi ei kelpaa, vaikka kirja on englanniksi), Muumilaakson musiikki -äänikirja, (Edit: Maisa hoitaa puutarhaa – 3D-kirja unohtui!) sekä numerot yhdestä sataan luetteleva Countablock, joka jostain syystä kelpaa sekin vain äidin suomentamana versiona. Myös muita numero- ja aakkoskirjoja natiainen selaa mielellään.
Hyvistä aikeistamme huolimatta jässikkä saa varmasti suosituksia enemmän ruutuaikaa; suosikkisovelluksia ovat Pikku Kakkonen, Cbeebies ja kaikenlaiset eläin- ja numerokavalkadit Myös lauluja ja BBC:n lastenohjelmia Eddie katselee pädiltä mielellään. Telkkari tai DVD:t sen sijaan eivät juurikaan ole käytössä, paitsi jokailtainen In the Night Garden.
Eddie on myös alkanut osoittaa pientä kiinnostusta mielikuvitusleikkejä kohtaan: pari kertaa hän on juottanut nukelle maitoa pullosta tai laittanut tutin suuhun sekä touhunnut leikkikeittiössä. Kaikilla puhelimennäköisillä kapuloilla pitää myös soittaa mummolle, papalle tai mummille. Hän on myös alkanut leikkiä laululeikkien tahdissa, Jos sull’ lysti on, Pää, olkapäät, peppu jne. ja Hämä-hämä-häkki yhä suosikkibiiseinään (molemmilla kielillä).
Jännä viime aikojen pakkomielle hassunkaisella on se, että hänen on aina kannettava jotain käsissään: duplopalikoita, junia, muovihedelmiä, ulkona käpyjä tai kiviä. Mieluiten kolmea kerrallaan, vaikka käsiä on vain kaksi… Ja herra paratkoon, jos yksi aarteista pääsee putoamaan tai äiti yrittää ottaa sen pois vaikka takin pukemista varten!
Viime päivityksessä pohdin, josko Eddie on tehnyt jo kaikki maitohampaansa – mutta ihan viime viikkoina ipana on taas jyystänyt suussaan kaikkea nyrkkiä pienempää, joten nyt epäilen, että niitä poskihampaita saattaakin olla vielä tuloillaan. Ken tietää, kun pikku piranjan suuhun ei uskalla sormeaan pistää.
Viikkoa ennen syntymäpäiviään terkkarisiskoni mittasi pojun (koska eihän täällä Englannissa sellaistakaan turhuutta harrasteta), ja sai tulokseksi 93 cm ja 12,7 kg. Sen mukaan jässikkä olisi pidempi kuin 95% brittiläisistä ikätovereistaan, mutta painossa ihan keskikäyrällä. Pitkäksi häntä kyllä kommentoikin jokainen uusi tuttavuus. Numeron 24 kengät alkavat jo jäädä pieniksi, ja kohta on poikaselle varattava jo hänen kolmas parturikäyntinsä, jotta kikkarat ovat kunnossa päiväkodin alkaessa!
Jep, pitkä poika. Kylppärin ovea ei voi enää jättää auki.
Aiemmat kehityskatsaukset löytyvät täältä:
Puuh, tehtävä suoritettu!
***
At two years, Eddie is definitely a walker, not talker – his vocabulary has increased by a few English words, but that’s about it. He is probably just taking his time, but we are now queueing for an assessment with a speech and language therapist, just in case. Eddie loves climbing, running, sliding, water (except baths, so we have started showering him instead), everything with wheels on, Julia Donaldson, Duplo bricks and numbers. He is always carrying something in his hands. His sleeping has been erratic since moving from a cot to a bed, but he is eating slightly more now than two months ago. He may be making his last molars, which isn’t improving his mood swings. He isn’t ”terrible” but he is certainly ”two”, so we’ll see how this develops… And he has kept tall and slim, with his gorgeous locks. He will need his third trim before the nursery start next month!
