Sain vihdoin viimein näperrettyä kiitoskortit Eddien syntymäpäivälahjoista. Eiväthän synttärit olleetkaan kuin kaksi kuukautta sitten, oho.

Suomessa (tai ainakaan meidän perheessä) lahjoista kiittäminen ihan kiitoskortein ei kai ole tapana yhtä yleisesti kuin täällä. Kohteliaat britit tapaavat kiittää kirjallisesti niin lahjoista, vierailuista kuin hyvistä juhlistakin. Muutenkin täällä (tai ainakin Miehen perheessä) on vielä aika elinvoimainen korttikulttuuri: mekin saamme ja lähetämme kortteja matkoilta ja juhlapäivien kunniaksi. Anopin mielestä taidan olla hyljeksitty orporeppana, kun syntymäpäivänäni tapaan saada kortin (ja lahjan) vain Mieheltä, anopilta ja kälyltä!

Alkuperäinen ajatukseni oli näpsäistä lapsukaisesta kuva jokaisen saamansa lahjan kanssa ja väkertää juhlijoille kullekin yksilöllinen kiitoskortti. (Siitä viivästyskin.) Ostin valmiita kiitoskortteja, joiden kannessa oli tilaa valokuvalle ja aloin kärttää kotitaloutemme Virallista Valokuvaajaa (tunnetaan myös nimillä Mies ja Isi) käyttämään kameraansa. Sittemmin alensin vähän odotuksia, kun kuvat eivät itsestään ilmaantuneetkaan tietokoneen ruudulle. No, eivätköhän ne tuollaisinakin kelpaa.

Lähetättekö te vielä kortteja matkoilta, juhlapäivinä tai muuten vain? Entä saatteko niitä enää koskaan? Onko korttikulttuuri aikansa elänyt vai vaalimisen arvoinen perinne?

P.S. Apropos, oletteko te muut perheelliset ottaneet kupeittenne hedelmistä viralliset yksivuotiskuvat ihan valokuvaamossa? Me emme vieläkään. Kaduttaako, jos emme vie Eddieä studioon asti? Viisikuisen pojun kanssa kävimme studiossa ottamassa perhe– ja joulukorttikuvat (ja lasku oli melkoinen, huh).

***

I finally managed to send off thank-you cards for Eddie’s birthday presents. The original idea was to snap a photo of him with each of his new present and thus make a different card for each guest, but alas, the photos took such a time that I ended up lowering my expectations in the end. I think these will do just fine.