Paras tapa saada talo ja piha siistiksi

…on tietysti kutsua vieraita kylään. Paniikkisiivoaminen, -pihankunnostus ja -leivonta viikolla, jolloin vakisiivooja on estynyt tulemasta, varmistaa sen, että talo on tämänkin viikon asuttavassa kunnossa – jopa leivontasession jälkeen. Ja jos ilmat pysyisivät yhtä mainioina (huomiseksi luvattu 23 astetta!), voisimme ehkä jopa illallistaa vastapuunatulla, mäntysuovantuoksuisella terassilla…

Kyllä tästä vielä kesäpiha saadaan.

Valkoista, valkoista. Jos olisin saanut tahtoni läpi, pihallamme olisi vain valkoisia kukkia… 

…vaikka ovat nuo mustat tulppaanitkin aika upeita, myönnän.

Mutta että keltaista! Annoin heikkona hetkenäni periksi Miehen aneluille. Okei, siedän yksivuotiset keltaiset orvokit. Ovathan ne oikeastaaan aika aurinkoisia.

Tämä hennonpinkki atsalea on saanut armon vain siitä syystä, että se on talon entisten omistajien hylkäämänä sitkeästi kituuttanut takapihalla kolmatta vuotta. Vasta nyt, kun Mies armosta vaihtoi sen isompaan ruukkuun ja uuteen multaan, se on alkanut kukkia. Edes minulla vaaleanpunaisen vihaajalla ei ole sydäntä näyttää sille nyt ovea…

Yhtä hyvin ei taida käydä koristeomenapuullemme (myös edellisten asukkaiden pihalle jättämä). Haluan nimittäin oikean omenapuun, eikä tilaa ehkä ole molemmille.

No hyvä on, tunnustan: ostin näköjään keltaisia kukkia sisällekin. Auringon aiheuttama mielenhäiriö.

Naapurime kävivät siis kylässä vapaan maanantain iloksi. Käyn naapurinrouvan kyydillä aquanatal-tunneilla, hänen laskettu aikansa on kuukausi ennen meikäläistä. Nyt pääsimme tutustumaan hänen mieheensäkin. Leivoin västerbottenpaj’ta ja mokkapaloja (taas yksi Nöyryytys-valtti käytetty, dammit). Herrat lipittivät terassilla roséta, rouvat Améta. Hyvää oli. Ja hauskaa.