Sateinen sunnuntai

Menneenä viikonloppuna on siis opittu, että Eddie tarvitsee kahdet kunnon päiväunet jaksaakseen syödä kunnolla iltaisin ja nukkuakseen sitten keskeytyksettä aamuyöhön. Ja kunnon päikkärithän jätkä nukkuu mieluiten vaunuissa tai turvaistuimessa, liikkeessä. 

Sunnuntaiaamuisin ihana Mies on ottanut tavakseen lähteä pojun kanssa vaunuilla kahvilaan ja antaa meikäläiselle pari tuntia aamutorkkuaikaa. Niin eilenkin. Aamu alkoi sateisena, joten heput lähtivät kotoa vasta yhdeksän jälkeen, kun pilviverho raottui. Minä näin outoja unia, lueskelin sängyssä netti-Hesarin ja Facebook-uutiset ja kävin nautiskellen pitkässä kuumassa suihkussa. Aah.

Nuorimmaisemme on puolestaan viime viikkoina ottanut tavakseen tissihepulit. En ole varma, mistä syystä: tuleeko maitoa liikaa* vain liian vähän, maistuuko se jotenkin oudolta korvikkeeseen verrattuna (jota poju vetää nykyään kolmasosasta puoleen litraan päivässä) vai onko rinnan imeminen muuttunut jotenkin turhan työlääksi pulloruokintaan verrattuna. Kyllähän Eddie edelleen syö rintaa (varsinkin yöllä ja muuten kunnolla nälkäisenä), mutta välillä hän tosiaan tykkää enemmän pullosta. Ja koska haluan yrittää jatkaa imettämistä ainakin sen puoli vuotta, tarjoan yhä aina ensiksi rintaa – ja toivon parasta. Helpottaahan tosin kieltämättä elämää, että voi tarvittaessa jättää lapsukaisen Miehen (tai teoriassa jonkun muunkin, vaikka emme olekaan vielä moista kokeilleet) hoteisiin ja lähteä huitelemaan illaksi kaupungille, noin esimerkiksi. 

Mutta taas harhauduin hakoteille. Piti nimittäin kirjoittaa siitä, että päätimme pojun kaipaavan eilen iltapäivästä toista vaunulenkkiä. ”Tihkusadetta se vain on”, vakuutteli Mies, kun kurkistin epäilevän näköisenä ulos ikkunasta. No, ei ole tämä tyttö sokerista tehty, ajattelin, ja lähdimme rullaamaan kupeittemme hedelmää kohti uutta kahvilaa, jonka Mies oli bongannut aamulenkillä.

Kaatosateeksihan se meni. Kyllä nauratti (no itse asiassa kyllä, nauratti) lampsia tyhjiä katuja pienten akkojen tippuessa taivaalta. Oli meillä sentään lyhyet hupulliset sadetakit ja meitsillä kumpparit, ja Eddie oli lämmin ja kuiva muovitetuissa vaunuissaan, mutta Mies-parka oli valinnut jalkineikseen lenkkarit eikä vauvan hoitokassikaan mahtunut vaunujen sateensuojan alle. Olimme siis aika lailla uitettuja koiria vihdoin perille päästyämme.

Onneksi tutkimusretken kohdekahvila oli sentään sunnuntailounaan arvoinen. Pikkuinen paikka, vasta toista viikonloppua auki, omistajat ikääntyvä hippi-Sean ruotsalaisen Helena-vaimonsa kanssa, jotka pitävät toistakin kahvilaa lähitienoilla ja haluavat nyt kokeilla uutta liikepaikkaa.

Kuppilan nimi on Churros & Chips, ja niitä mekin otimme. Alkuun lämmikkeeksi ranskalaista sipulikeittoa, pääruuaksi Miehelle chilihärkäwrappi, minulle falafel wrap paksujen ranskalaisten kera, jälkkäriksi churroja. Churroannos olisi voinut olla kaksi kertaa isompi, eikä kahvilasta (vielä) saanut kaakaota, joka minusta kuuluu ehdottomasti yhteen churrojen kanssa, mutta Sean lupasi lisätä sen valikoimaan, kunhan muistaa tuoda kaakaojauheen toisesta kahvilastaan. Muuten lounas oli ihan kelvollinen. Ja paikka oli supersymppis vanhoine leffajulisteineen ja 70-lukulaisine kahviastiastoineen. 

Oho, tässä kuvassa olisi voinut olla churrojakin. Lurps.

Paluumatka kotiin sujui yllättäen bussilla, ja illemmalla Mies sytytti syksyn ensimmäiset tulet takkaan. Toivottavasti siis tästäkin märästä sunnuntaista selvittiin flunssatta. Mutta ensi kerralla kyllä nukutetaan Eddie kaatosateessa vaikka autolenkillä.

Tästä kuvasta puuttuu se märän tuntu.

* Voisiko olla niin, että maidontuotantoni olisi tosiaan kasvanut? Eilen nimittäin koin ensimmäistä kerran myyttisen suihkutissin!