Se siitä mielenrauhasta

(Ällötysvaroitus: älä lue, jos olet allerginen ruumiineritteille. Tai draamakuningattarille.)

Eilinen alkoi reippaasti uuden vuoden ensimmäisenä työpäivänä: laitoin päälle tiukan puseron ja odotin, kommentoisiko kukaan työkavereista kasvanutta vatsaani. Mutta ei, liian englantilaisen kohteliaita olivat kaikki. Niinpä yhteisellä lounastunnillamme nousin seisomaan, pullistin oikein mahaa ulospäin ja julistin: ”Ladies and gentlemen, may I announce the breaking news that the Duchess of Cambridge is not the only Katie in town expecting an heir this summer.” Suloisen, melkein liikuttavan iloisia oli pieni työtiimini uutisista, hihkuivat koko loppupäivän aina välillä, miten mieletöntä oli, että saisin vauvan. 🙂

Tuosta rohkaistuneena kerroin iltapäivästä sitten jo muutamalle tärkeimmälle yhteistyökumppanillekin (koska meidän piti tehdä päätös, johon äitiyslomapoissaoloni saattaa vaikuttaa) ja vielä tekstiviestitse meidän höpsölle siivoojallekin. Siivoojalta tuli vastaustekstiviestissä ainakin puolen tusinaa huutomerkkiä, hymiötä ja ”OMG”:ta. Illalla sanoinkin Miehelle olleeni helpottunut, kun sain kerrottua asiasta ihmisille eikä tarvitsisi enää yrittää peitellä tai vältellä aihetta; jos joku nyt huomaisi, tunnustaisin suoraan, ylpeänä ja hermoilematta. Koko illan kylvin seesteisyyden ja itsetyytyväisyyden kilossa.

Ja hyvinnukutun yön jälkeen tänään aamupäivällä töissä sitten – kun varmaan ensi kertaa koko raskauden aikana en vähän jännittänyt vessassakäyntiä – ruskeaa tuhruvuotoa. Hyvästi seesteisyys. Melkein vuorokauden sitä kestikin.

Ja mä tiedän, että tuhruvuotoa on joka toisella, jopa ihan vertakin, ja siitä huolimatta he ovat synnyttäneet terveitä, täysiaikaisia lapsia. Minä tiedän, että jos soittaisin neuvolaan, ne nauraisivat minut sieltä ulos ja käskisivät soittaa uudelleen, jos tuhru muuttuu kunnon verenvuodoksi tai tulee pahoja kipuja. Minä tiedän, että tämä on melkoisen varmasti vain vanhan endometrioosini (kirjaimellisesti) jälkipyykkiä.  Mutta silti: jotkut keskenmenot ovat alkaneet ruskealla tuhruvuodolla…

Luojan kiitos suunnitelmissani oli joka tapauksessa tehdä tämä iltapäivä töitä kotoa (se hemmetin pesukone: onneksi tuli korjaaja ja pani masiinan kuntoon), joten katosin vähin äänin toimistolta ja vietin suurimman osan iltapäivästä sohvalla lepuutellen. Teen ne työt vaikka lauantaina. Nyt ei pää kestänyt kuin pesukoneenkorjaajan kanssa jutustelun (jestas että voi mies haista pahalta; oli tainnut olla jossain viemärihommissa meitä ennen) ja tuhrujen googlailun.

Töistä tullessaan Mies oli juuri niin rauhoittava, kuin oletinkin hänen olevan: ihan varmasti Eddiellä ei ole mitään hätää, endoni se siellä vain kummittelee, ja tämän illan saan möllöttää, mutta kuutta kuukautta hän ei seinillehyppimistäni katso. Kiitos kulta.

Summa summarum: Pyörsin sitten pyhät puheeni ja tilasin Amazonilta kotidopplerin. Pikapostituksella.

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe hyva-olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.