Taaperon* kanssa Pariisissa

* …ja hänen liki seitsemänkymppisten isovanhempiensa

Vanhempani lensivät taannoin viikoksi Lontooseen. Koska isäni rakastaa junia eivätkä vanhempani ole koskaan olleet Ranskassa, läksimme sitten porukalla Eurostarilla Pariisiin, Eddie isovanhempineen ja minä. Mies jäi kotiin matkarahoja ansaitsemaan.

Tällaisen suunnitelman olin mielessäni laatinut:

Etukäteen olin arvannut, ettei kaupunki olisi enimmäkseen yhä rattaissa matkustavan naperon kanssa ihan simppeli navigoitava. Vanhojen metroasemien kapeat portit ja loputtomat portaikot, nähtävyyksien turistiparvet ja ahtaat koirankikkareiset jalkakäytävät muistin jo edellisiltä reissuilta – enkä edes harkinnut seurueemme johdattamista Montmartren mäkisille mukulakivikaduille. Kyselin etukäteen Pariisin suomalaismutseilta metroasemien esteettömyydestä, mutta Lontoon mainion Mumdergroundin kaltaista sovellusta tai edes helppolukuista nettisivua en löytänyt. Isoilla asemilla kuulemma olisi hissejä, ja metrolinja 14 sekä RER-linjan E junat olisivat kokonaisuudessaan esteettömiä. (Tältä sivulta löytää englanniksi lisätietoa esteettömistä asemista.) Busseilla matkustamista suositeltiin metron sijaan.

Varasin majapaikan Airbnb:stä: kahden makuuhuoneen huoneiston parin korttelin päästä Riemukaaresta. Pariisilaiset hotellihuoneet tapaavat olla paitsi tyyriitä, myös hävyttömän pieniä eikä mannermainen aamiainenkaan usein ole hintansa väärti – mieluummin siis yöpyisimme asunnossa, jossa olisi ipanalle edes vähän tilaa juosta ja leikkiä, ja ostaisimme croissantimme lähi-boulangeriestä. Bonuspisteitä ropisisi asunnon keskeisestä sijainnista, jolloin ainakin osaan nähtävyyksistä voisi sään salliessa kävellä. Hissi pitäisi talossa olla, koska Eddien isovanhemmista ei olisi kipuamaan kovin monta kerrostenväliä.

Reissaisimme taaperon ja eläkeläisten (kaikki siis Pariisin ensikertalaisia) tahdissa. Perillä oli tarkoitus olla vain kaksi yötä, joten paljon emme ehtisi nähdä, mutta jotain kuitenkin. Aina välillä pysähtyisimme puistoihin Eddieä leikittämään ja vanhusten jalkoja lepuuttamaan. Söisimme hyvin ja nautiskelisimme muksun nukahdettua mainioita paikallisia viinejä. Palaisimme koti-Lontooseen virkistyneinä ja henkistyneinä.

Näin matka toteutui:

Olin oikeassa Pariisin metroverkon hankaluudesta kärryikäisen kanssa. Kolmistaan selvisimme pikkiriikkisten matkarattaidemme (Babyzen Yoyot) ansiosta niin, että metron porteilla yksi nappasi Eddien syliinsä, toinen kantoi kassit ja kolmas kokoontaittuvat kärryt, mutta isompien rattaiden kanssa metron kapeat portit olisivat olleet mahdoton yhtälö. (Yoyot näyttivät muuten olevan muidenkin pariisilaisvanhempien suosikkikärryt, enkä ihmettele.) Muka-esteettömillä metroasemillakin (esim. Gare du Nord, Charles de Gaulle-Étoile) kyltit hisseille (ascenseur) olivat niin harvassa, että päädyimme kantamaan ipanan rappusissa. Bussiakaan emme itse asiassa tulleet kokeilleeksi; jos olisin ollut liikkeellä Eddien kanssa yksin tai Miehen kanssa, olisin hyvinkin voinut kokeilla, mutta kolmea kielitaidotonta paimentaessani en rehellisesti sanottuna jaksanut paneutua bussiverkon kiemuroihin. Busseja näytti olevan (bussikartta täällä), ja ne olisivat maksaneet saman kuin metro, €1.80 per matka. (Kymmenen matkan carnetin olisi voinut ostaa €14.10:lla, ja liput käyvät koko Pariisin metro-, juna- ja bussiverkossa. Alle 4-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi, 4 – 11-vuotiaat puoleen hintaan.)

Onneksi majapaikkamme oli niin keskustassa, etten sen keskustammassa ole Pariisissa koskaan yöpynyt. Kaksi korttelia Riemukaarelta, 20 minuutin hidas kävely Eiffel-tornille! 16. kaupunginosan itäreunalla uneliaan diplomaattikaupunginosan sivukadulla – rauhalllista ja kätevää tällaiselle seurueelle, joka ei etsinyt hipsterkauppoja eikä vilkasta yöelämää. (Niihin tarkoituksiin suosittelen Marais’ta.) Itse asunto oli melkein kuin Airbnb-kuvissa: itse asiassa tilavampi, valoisampi ja hiljaisempi kuin olin odottanut. Sieltä kuitenkin puuttui ruokapöytä (joka oli ollut kämpän mainoskuvissa) ja viinilasit (Pariisissa! Kuinka voi olla pariisilaisasunto, jossa ei ole settiä edes halpoja viinilaseja?), vessassa kasvoi hometta ja se etukäteen tarkistettu hissi oli pienin koskaan näkemäni – emme isäni kanssa mahtuneet siihen kahden, oikeasti. (Asunnon omistaja oli kyllä rehellisyyden nimissä varoittanut hissin olevan pieni, mutta olin kuvitellut jotain helsinkiläishissin kokoluokkaa.) No, reissasimme sitten yläkertaan kolmessa erässä, ja sujui se pari päivää niinkin. 

Mais oui: asuntomme ikkunoista näkyi Eiffel-tornin huippu. Voiko kliseisempää klassisempaa pariisilaiskortteeria olla?

Olin etukäteen suunnitellut päiväohjelmamme varsin tarkkaan, jotta saisimme parista päivästä irti mahdollisimman paljon – mutta taas kerran kävi, kuten minulle Pariisissa tapaa käydä, eli yritin ahtaa päivät liian täyteen. (Anteeksi, Eddien pappaparka!) Saavuimme kaupunkiin iltapäivällä kello yhden junalla, joten ensimmäisen päivän ohjelmassa oli majapaikkaan asettumisen lisäksi vain hidas tassuttelu Eiffel-tornille ja jonottaminen sinne. (Liput ylimpään kerrokseen €17/aikuinen, ei seniorialennuksia, Eddie matkusti ilmaiseksi.) Jokaiseen hissiin (3 kpl ylös asti) piti tietysti jonottaa, mutta jonot onneksi etenivät nopeasti. Hisseihin lastenrattaat oli taiteltava kasaan, ja pari lyhyttä kerrostenväliä oli hissien välillä kuljettava myös portaita, mutta yleisesti ottaen Eiffel-torni oli ihan kohtuullisen helppo tutustumiskohde myös taaperoikäiselle. Meitä tosin onnisti ehkä siinä, että jonottaessamme ripsi vähän vettä, mikä saattoi karkottaa osan turistimassoista.

Toisen päivän aluksi tein sen virheen, että kysyin isältäni mielipidettä siitä, käveltäisiinkö Louvreen asti vai mentäisiinkö julkisilla; totta mooses jaksettaisiin kävellä, eihän kartassa matka ollut paljonkaan pidempi kuin sinne Eiffel-tornille! No, tuota. Positiivisena puolena sanoisin, että upeassa auringonpaisteessa oli ihan mukava lampsia ja nähdä samalla vaivalla Riemukaari, Champs-Élysées, Place de la Concorde, Tuileries’n puutarha ja Louvren museo… mutta haittapuolena moisessa puolentoista tunnin kävelyssä oli se, että Louvreen mennessä olimme jo ihan rättipoikki emmekä jaksaneet juuri seikkailla valtavassa museossa. (Liput €15 etukäteen netistä ostettaessa; sisäänkäynti liukuportaiden kautta, sen jälkeen hissejä rattaiden kanssa kulkeville.) Mona Lisan kävin toki vanhemmilleni näyttämässä, ja Leonardo da Vincin muita töitä ja egyptiläisiä muumioita katselimme, mutta muuten saattoi olla, että museon arvostetuin anti oli muulle seurueelleni lounas museokahvilassa (missä Eddie ei pysynyt paikallaan hetkeäkään eikä suostunut syömään muruakaan – ylipäätään hän eli Ranskan-matkan enimmäkseen rusinoilla ja ranskanperunoilla. Argh.). 

En ole vielä tavannut ihmistä, joka ei olisi kommentoinut alkuperäisen Mona Lisan nähtyään ”onpas pieni ja kellastunut”.

Louvren jälkeen kävelytin seurueeni vielä Notre Damen katedraalille asti (missä Eddie simahti päiväunille rattaisiinsa, ja pappa olisi mieluusti seurannut perässä). Kiersimme katedraalin (ilmainen sisäänpääsy paitsi torneihin ja aarrekammioon), minkä jälkeen kärtin vielä porukkaa jatkamaan viereiselle Ile St-Louisin saarelle kuuluisaa Berthillonin jäätelöä maistamaan. Sinne asti vanhempani jaksoivat jäätelönkuvat silmissään, mutta sitten tuli stoppi: kahvila oli täynnä, joten otimme jätskit mukaan ja suuntasimme lähimmälle metroasemalle ja takaisin kämpille. Ilta vietettiin lähi-Monoprix’n (supermarketin) mikroaterioita ja luomuroséta (maitolaseista) nauttien. Se siitä gourmet-kokemuksesta. (Monoprix’n tomaatti-vuohenjuustorisotto oli kyllä yllättävän herkullista.)

Kolmantena päivänä meidän oli luovutettava asunto yhteentoista mennessä, joten pakattuamme kamat otimme Uberin Gare du Nordille ja jätimme pakaasit sinne säilöön (taas huonot opasteet; ota parkkitalon hissi -1-kerrokseen muistaakseni laiturin 6 läheltä. Lokerot maksavat €5.50 – 9.50 koosta riippuen 24 tunnilta.) Sitten lähdimme metrolla Marais’ta kohden tekemään ikkunaostoksia ja tapaamaan pikaisesti niillä kulmilla asuvaa kaveriani. Eddie pääsi vihdoin leikkipuistoon upealla Place des Vosgesilla, Eddien isovanhemmat saivat pihvilounaan aitoranskalaisessa bistrossa (Eddie edelleen söi vain niitä ranskalaisia), ja minä sain ostettua Miehelle tuliaisiksi laatikollisen leivoksia. Kun aikaa näytti olevan ennen junanlähtöä, kävelimme vielä Centre Pompidoun arkkitehtuuria ihmettelemään. Sisään oli liian pitkä jono, jotta olisimme sinne viitsineet, ja kun alkoi sataa, äitini alkoi hätäillä takaisin asemalle lähtöä. Ihan hyvä niin, sillä kaiken hässäkän keskellä meinasi käydä klassisesti ja olimme myöhästyä Lontoon-junasta. Olisin nimittäin voinut vaikka vannoa, että junan lähtöaika oli 16.45, mutta niin vain se olikin 16.01… minkä huomasin Gare du Nordilla 25 minuuttia aiemmin. Oho. (Eurostariin pitäisi tsekata sisään ainakin puoli tuntia ennen lähtöä.) No, viimeisten joukossa ehdimme kuitenkin junaan eikä kukaan seurueesta edes saanut sydänkohtausta, mikä kai on tärkeintä. (Anteeksi jälleen kerran, Eddien isovanhemmat!)

Place des Vosgesin leikkikenttä: OK mutta selvästi suunniteltu Eddieä isommille lapsille.

Mitä jäi kokematta:

Vaikka mitä! Vajaat kolme päivää Pariisissa on tietysti ihan naurettavan lyhyt aika, ja jos olisimme viipyneet siellä pidempään, olisin halunnut viedä Eddien ainakin näihin paikkoihin: 

• Musée d’Orsay on Louvrea inhimillisemmän kokoinen ja rakennuksenakin kaunis, entinen rautatieasema valtavine asemankelloineen ja lasikattoineen, ja impressionistien taide puhuttelee kaikenikäisiä ehkä Pompidou-keskuksen modernia taidetta enemmän (vaikka sinnekin kyllä haluaisin)
• Rodin-museon valtavaan puutarhaan pääsee €1:n hintaan (ja lastenrattaiden kanssa kuulemma ilmaiseksi); siellä voisi kirmata Rodinin patsaiden pronssiversioiden seassa, vaikkei itse museoon sisälle jaksaisikaan
• Seine-risteily olisi ollut leppoisa tapa katsella kaunista kaupunkia joelta käsin (useita jokilaivayhtiöitä; en halua linkata, kun en osaa suositella ketään ylitse muiden) 
• Jardin du Luxembourgin puistossa on (maksullinen!) leikkipuisto, nukketeatteri, poniratsastusta ja polkuautoja
• Bois de Boulognessa olisi tilaa juosta ja leikkiä, ja siellä on myös Jardin d’Acclimatationin huvipuisto
• Parc de la Villette idässä pitää sisällään ainakin Euroopan suurimman tiedemuseon, musiikkimuseon ja valtavan leikkipuiston
• Promenade Plantée kuulostaa kivalta! Entisen rautatien paikalle istutettu puutarha, samaan tapaan kuin meidän lähellä oleva Parkland Walk tai New Yorkin High Line
• kaipa joskus vielä on käytävä Disneyland Parisissa ja Parc Asterixissäkin…

Ja vielä: pärjääkö Pariisissa ilman ranskankielentaitoa?? Olen vähän jäävi vastaamaan, sillä ymmärrän kyllä (luettua) ranskaa ihan kohtuullisesti ja pystyn pommes frites’nikin paikallisella kielellä tilaamaan, jos on pakko. Arvioisin kuitenkin, että kyllä pärjää; joka paikassa aloitin keskustelun yksinkertaisuuden vuoksi ”Parlez-vous anglais?”lla, ja joka paikassa vastaus oli ”A little”. Jos johonkin, Pariisissa on totuttu turisteihin. Ei ranskan kielen alkeista toki haittaakaan ole, varsinkaan niitä hissikylttejä bongatessa.

Toinenkin apropos vielä: uskaltaako Pariisiin nyt terrori-iskujen varjossa edes matkustaa?? Vanhempiani oli ymmärrettävästi etukäteen reissu hieman arveluttanut, minä lontoolaisena olin kylmähermoisempi. Me turistit kohtasimme terrorismin uhan vain siinä, että joka paikassa oli turvatarkastukset laukkujen aukomisineen ja yleensä metallinpaljastimineen. Suosittelen siis jättämään ne Sveitsin armeijan linkkuveitset hotellille ennen kaupungille lähtöä (eikä ehkä myöskään kannata pitää kännykän soittoäänenä Allahu akbar –kiljahdusta, kuten eräällä tuttavanpölvästillä oli). 

Muuten bon voyage vaan!

Olisiko kellään lisävinkkejä Pariisissa pikkulapsen kanssa matkustamiseen? Sana on vapaa!

***

My parents visited us for a week, and we spent a chunk of that time in Paris with Eddie. As expected, public transport was tricky with a buggy (I warmly recommend Babyzen Yoyos and a spare pair of hands), and the lift in our Airbnb flat was the smallest I’ve ever seen (too small for two grown-ups to share), but other than that, it was all doable. Our toddler particularly loved the noisy metal walkways of the Eiffel Tower, the long corridors of the Louvre, and the small playground at Place des Vosges. And the pommes frites, which was basically the only thing he agreed to eat for the three days we were there.