Viimeinen perhevalmennustunti
Viimeisen työviikon kiireessä minulta jäivät kirjaamatta ylös kuudennen eli viimeisen perhevalmennustuntimme opit, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan…
Viimeinen kerta vietettiin poikkeuksellisesti ope-Alisonin kotona. (Jep, lastentulon myötä seinille kertyy lasten taideteoksia, perhepotretteja ja hämmentävän alas ripustettuja naulakoita. Olohuoneen sisustuksena on myös ihan hyväksyttävää olla minikeittiö, nukkekoti ja liitutaulu. Ja pihalla tietysti trampoliini.) Puhuimme synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja käynnistetystä synnytyksestä, opettelimme vaipanvaihtoa ja lopuksi siipat harjoittelivat synnytykseen sopivia hierontatekniikoita.
Aluksi pohdimme ryhmissä erilaisia rankkoja skenaarioita synnytyksen jälkeen: jo se aiemmin mainittu baby blues, joka iskee useimpiin äiteihin kolmisen päivää synnytyksestä oksitosiinitason tipahtaessa äkisti pohjalukemiin; tilanne, jossa isä huomaa jääneensä täysin toissijaiseksi äidin keskittyessä vauvaan, eikä kotikaan ole enää yhtä siisti ja rauhallinen keidas kuin aiemmin; ja oikeasti uupuneen ja masentuneen äidin tilanne. Baby bluesista tiesimme jo, että siitä selviäisi ajan kanssa – se kestäisi vain päivän tai pari ja kunhan isä muistaisi, mistä on kyse, ja tukisi hermoilevaa ja itkeskelevää äitiä, syytä huoleen ei ole. Kakkostilanteessa porukkamme neuvo isälle oli ”pull your finger out” 😉 eli sopeutua ajatukseen, että perheen prioriteetit nyt vain ovat muuttuneet ja vauvasta huolehtiminen tulee, tai sen pitäisi tulla, ykkösenä molemmille vanhemmille. Ja kyllä sitä taloakin taas joskus ehtii siivoamaan. Jossei ehdi, siivoojat maksavat Lontoossa kymmenisen puntaa tunnilta…
Vakavin tilanne on tietysti synnytyksenjälkeinen masennus, joka koskettaa kuulemma kymmenesosaa uusista äideistä ja joka kahdettakymmenettä uutta isääkin. Pohdimme, että olisi tärkeää tunnistaa tilanne ja etsiä ulkopuolista apua – vaikka omalta lääkäriltä, neuvolasta tai NCT:ltä. Perheen ja ystävien tuki tai jo pelkkä paikanvaihdos, päälle kaatuvien omien seinien sisältä poispääseminen, saattaa toimia ensiapuna. Alison lohdutti, että vaikka masentuneet äidit usein pelkäävät vahingoittavansa masennuksen syövereissä lastaan, koko Lontoossa on vain yksi kuusipaikkainen sairaalaosasto synnytyksenjälkeisestä psykoosista kärsiville äideille, mikä kertoo jotain oireyhtymän vakavimman muodon yleisyydestä (toivottavasti – eikä NHS:n kapasiteetista, minä mielessäni lisäsin).
Kahdeksan pariskunnan perhevalmennusryhmässämme oli peräti puolet äideistä synnytyksen käynnistysuhan alla – yksi, koska odotti kaksosia, toinen intrahepaattisen kolestaasin eli sen ”kutisevan maksasairauden” takia, ja kaksi korkean ikänsä takia – ja niinpä olimme toivoneet erityissessiota synnytyksen käynnistämisestä. Alison kertoi, että täällä synnytyksen käynnistys aloitettaisiin ihan mekaanisesti käsipelillä: kätilö työntäisi kätensä pimpsaan ja pyrkisi sormin avaamaan kohdunkaulaa ja ärsyttämään lapsivesikalvoja. Dziisus. Minä kyselin suomalaisista lähteistä lukemastani ballonkimenetelmästä, jossa käden sijaan kohdunkaulaa yritettäisiin laajentaa vesi-ilmapallotyyppisellä ratkaisulla – mutta Alison ei ollut moisesta kuullutkaan! Huh.
Jos käsin suoritettu sweep ei tuota muutaman päivän sisällä toivottua tulosta (sen jälkeen siis palataan kotiin odottamaan synnytyksen oma-aikaista käynnistymistä), seuraava konsti on prostaglandiinisuppo: prostaglandiini aiheuttaa supistelua, joten se on yleensä kohtuutehokas keino synnytyksen käynnistämiseksi. (Samaan muuten perustuu vanhan kansan konsti seksistä, tai jopa suuseksistä, synnytyksen käynnistäjänä: spermassa on kuulemma luonnon suurin annostus prostaglandiinia. Ja kyllä: ne prostaglandiinisupot on tehty sonnin spermasta…)
Prostaglandiinisupon laittamisen jälkeen yleensä pysytellään sairaalassa, koska kohdunkaulan kypsymistä halutaan tarkkailla – mutta joskus sekin saattaa kestää päiväkausia ja silloin suppoja laitetaan lisää. Kohdunkaulan lyhennyttyä kalvot saatetaan puhkaista virkkukoukkumaisella vempeleellä, mikä myös usein aloittaa supistukset – tai sitten viimeisenä keinona annetaan oksitosiinitippa, joka viimeistään aloittaa keinotekoiset, usein luonnollisia rajummat supistukset.
Käynnistetyistä synnytyksistä muistaakseni kolme neljäsosaa päättyy alatiesynnytykseen, mutta jonkin verran muita useammin joudutaan käyttämään imukuppia, pihtejä tai ainakin epiduraalia.
Listasimme vielä kotikonsteja synnytyksen käynnistämiseksi: tulisen ruuan vaikutuksen sanotaan perustuvan siihen, että suoliston ärsyttäminen voi alkaa ärsyttää myös kohtulihasta. Siivoaminen tai kävely saattaa edistää sikiön asettumista lähtökuoppiin ja fyysinen rasitus yleensäkin aloittaa supistukset. Seksistä puhuttiinkin jo; nännien stimulointi samoin lisää oksitosiinin tuotantoa, joten sekin voi nopeuttaa touhua. Akupunktio auttaa monia, samoin joillakin vyöhyketerapia on käynnistänyt synnytyksen. Päivän parhaimmat naurut saatiin, kun Alison sanoi tuoreen ananaksen auttavan joitakuita, ja eräs ällistynyt isä töksäytti: ”Ai siis syömälläkö?” No toivottavasti! :-D Tuoreessa ananaksessa nimittäin on bromelain-nimistä entsyymiä (mikä lie on suomeksi), joka aiheuttaa supistuksia. (Bromelainin uskotaan muuten myös avittavan alkion kiinnittymistä kohtuun. Tiedä häntä, mutta minä söin varmuuden vuoksi tuoretta ananasta viiden päivän ajan alkionistutuksesta. Kolmas kerta toden sanoi.)
Kahvitauon jälkeen saimme taas leikkiä nukeilla. Tällä kertaa niillä oli jo sattumat vaipoissa, eli kertasimme, minkälaista sisältöä minkäkinikäinen vauva tuottaisi: aluksi tervamaista ja tahmeaa mekoniumia, sitten vihreää (”pestoa”), seuraavaksi Dijon-sinapin keltaista, jossa voi olla siemenmäisiä sattumia, ja sitten tasaisempaa ”englantilaista sinappia”. Ja meidän nuken vaipassa oli verta! Alison muistutti, että vastasyntyneellä saattaa olla äidin hormonimyrskyn vaikutuksesta ”valekuukautiset” – joskus myös pojilla – mutta sitä ei pitäisi pelästyä. Alison sanoi myös, että nykysuositusten mukaan alle 3-kuukautista vauvaa pitäisi kylvettää vain kerran viikossa ja pelkällä vedellä. (”Top & tail” tulee kuitenkin pestyä useamman kerran päivässä imettämisen ja vaipanvaihdon yhteydessä.) Peppupyyhkeitäkään ei suositella sen nuoremmille, pelkkä vesi riittäisi.
Lopputunnin hierontaharjoituksessa Alison esitteli muutaman selkähierontakuvion synnytystä varten, ja isukit viettivät lopputunnin vedellen meidän mutsien selkään joulukuusen, vesiputouksen ja sydämen muotoisia hierontakuvioita. Kuten jo mammajoogaopettajani oli neuvonut, liikkeet olisi hyvä suunnata ylhäältä alas, siihen suuntaan mihin vauvakin oli suuntaamassa.
Tunnin lopuksi sovimme vielä viralliset reunion-treffit sitten, kun viimeinenkin laskettu aika on reippaasti ylitetty. Ihmisten matka-aikataulujen vuoksi ne saatiin sovittua vasta syyskuun lopulle – mutta ei hätää, olemme tuon jälkeen jo sopineet parista kahvitreffeistä mutsien kanssa, joten eiköhän vertaistukiryhmä ainakin jonkin aikaa koossa pysy. Me lupasimme Miehen kanssa isännöidä syyskuiset reunionit.
Olen kyllä tosi tyytyväinen NCT-kurssiimme. Ei se halpa ollut (liki kaksi ja puoli sataa puntaa 15 tunnilta), mutta valtavasti asiaa saatiin pakattua tunteihin, Alison oli hyvä opettaja ja muihinkin pariskuntiin ehti reilun kuukauden aikana tutustua kohtalaisesti niin, että myöhemmät kahvi- ja pubitreffit tuntuvat toivottavasti aika luontevilta. Ja meistä moni taitaa olla aika samankaltaisessa tilanteessa kuin Mies ja minä, ettei sukulaisia ole mailla halmeilla (vaikka aluksi kuvittelin olevani ryhmän ainoa ulkkari, olen sittemmin huomannut, että joukossa on ainakin pari irkkua ja yksi skotti, ja monet muutkin ovat alunperin kaukaa Lontoosta), ja niinpä taidamme kaikki kaivata jonkinlaista vertaistukiryhmää. Olisipa hauskaa, jos porukasta löytyisi tuleville vuosille ihan oikeita ystäviäkin! No, sen aika näyttää.
Perhevalmennuskurssimme aiemmat raportit löytyvät täältä:
4. Neljännen perhevalmennustunnin antia
5. Imetysopissa