Unelmien Hämeentie

Tänään minä en malta mennä nukkumaan, en vaikka olen niin flunssainen että haluaisin irrottaa pääni, en nyt kun kaikki muuttuu. Huomenna tämä kaupunki on uusi!

Maanantaina maaliskuun neljäntenä päivänä yksityisautojen läpiajoliikenne Hämeentiellä päättyy lopullisesti, ja Hämeentiestä tulee joukkoliikennekatu.

Joka kerta kun luen nämä sanat jostain, tällä kertaa Hesarista parin viikon takaisena aamuna, minua alkaa itkettää (onnesta, jos se voisi olla epäselvää).

Lopullisesti!

Hämeentie on katu, toinen niistä joita pitkin ennen vanhaan ja 1980-luvulle asti usein tultiin Helsinkiin, ja jota pitkin sen jälkeenkin joukkoliikenteen valtavirrat ovat kulkeneet kohti keskustaa.

Se on katu, joka on jo pitkään ollut ahdas, ruuhkainen sumppu. Liian hidas autoille, busseille ja ratikoille; hengenvaarallinen pyöräilijöille ja niille harvoille kävelijöille, jotka sen vierustaa joutuvat syystä tai toisesta kulkemaan; meluisa ja pölyinen, vaikka rakas, asukkailleen.

Ja se on katu, joka edustaa minulle kaikkea sitä hyvää, mitä Helsingin liikennepolitiikassa on viime vuosina tapahtunut. Uusi Hämeentie vie tulevaisuuden vähähiiliseen Helsinkiin. Kahden tunnin päästä siitä tulee joukkoliikennekatu.

Tämä tarina kertoo Hämeetiestä, ja rakkaudesta. Tietenkin myös rakkaudesta!

Keväällä 2014 oli vaalit, silloinkin oli. Kaikki vaalikoneet itsepäisesti tarjosivat minulle tätä Otso-tyyppiä, eikä minulla ollut aikomustakaan äänestää sitä. Koetin kaikenlaisia jekkuja saadakseni naisen, hyviä naisia vihreissä riitti, mutta ei. Lopulta avasin henkilön sivut ja muistin, parin vuoden takaisista kuntavaaleista. Seuraavaksi Hämeentie!

Okei, on se kiinnostava ehdokas. Ääni meni kuitenkin Anni Sinnemäelle kuten usein ennenkin.

Kevään jälkeen tuli kesä, ja vietin sen Saaristomerellä veneillen silloin 4-vuotiaan esikoisen kanssa, niin meillä oli tapana. Jonakin niistä kuumista päivistä kaverini jakoi blogitekstin, jossa joku mies pikkuisen hasardisti purjehtii yksin ja korjailee joka toinen päivä falskaavaa venettään. Ei ollut tarkoitus kiinnostua, en halunnut, mutta olikin pakko lukea lisää. Sama mies, sieltä vaalikoneesta, Hämeentie-mies. Ja nyt tämä. Sekin purjehti.

Parin viikon päästä Otso istui siinä samassa Hämeentien varren kuppilassa missä minäkin, no Rytmissä, ja oli kuuma. Hän oli kokouksessa, minä olin juhlimassa, kumpikaan ei tehnyt aloitetta silloin. Mutta pari viikkoa vielä, ja lähdimme yhdessä purjehtimaan. Sen ei ollut tarkoitus olla vakavaa, sen piti olla vain lämpimän syyskuun huvitus, aivan kevyttä vain. Mutta jo sinä ensimmäisenä päivänä, ihan salaa, kaikki muuttui.

Hämeentien muutos on ollut hieman verkkaisempi prosessi. Vuosien työn jälkeen, huhtikuussa kaksi vuotta sitten, kaupunginvaltuusto hyväksyi muutossuunnitelman. Ja nyt, ihan kohta se alkaa!

Meidän perhe on kulkenut jo vuosia Hämeentietä päivittäin, töihin, kouluun, päiväkotiin, ihan joka paikkaan. Pyörällä, enimmäkseen pyörällä, ja kävellen ja ratikalla.

Pyöräily Hämeentiellä on hieno biisi mutta pelottavaa. Olen tullut turistibussin jalkakäytävälle kiilaamaksi, samassa tilanteessa kolme kertaa peräkkäin. Olen kaatunut ajokaistalle pelästyttyäni ohittavan bussin vimmaista tööttäilyä, ja minua ja kuormapyörässä kuljettamiani lapsia on heitelty tyhjillä kaljatölkeillä henkilöautosta. Turvallisen tuntuinen pyörämatka on ollut Hämeentiellä poikkeus. Monet ovat ratkaisseet asian ajamalla jalkakäytävillä, mutta se taas tekee jalankulkijoiden matkanteosta kauheaa. Itse olen siirtynyt Sörnäisten rantatielle sen jälkeen, kun pyöräteiden talvikunnossapito teki siitä ympäri vuoden ajettavan. Mutta sitä kautta matka on pitempi ja mäkisempi.

Ja kaupungissa, joka suhtautuu päästöjen vähentämiseen vastuullisesti, kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön pitää olla turvallista, mukavaa ja helppoa. Helsingissä se on julkilausuttu prioriteetti.

Uudella Hämeentiellä on hyvä asua, sillä melua ja ilmansaasteita on vähemmän. Sen varrelle syntyy elävää kaupunkia, kun kadulla taas kuljetaan, ei vain ajeta hätäisesti läpi, ja etsitään mukavaa ravintolaa eikä virheitä toisista kadun kulkijoista. Joukkoliikenne nopeutuu, ja kävelijät ja pyöräilijät saavat omat turvalliset kaistansa. Eikä rantatielle ohjattu henkilöautojen läpiajoliikennekään hidastu laskelmien mukaan kuin puoli minuuttia. Puoli minuuttia! (Väitän kyllä että se lopulta pikemminkin nopeutuu, sillä autojahan on tulevaisuudessa paljon vähemmän kuin nyt. Eikä niilläkään vähillä ajeta keskustaan.)

Remontti itsessään häiritsee tietysti monia, tulee melua ja sekavuutta eivätkä ratikatkaan kulje. Se on ikävää ja hankalaa, se on hankalaa meillekin, mutta sehän on myös vähän niin kuin talojenkin remontit. Joskus ne on pakko tehdä, kaikesta vaivasta huolimatta. Jotta talo pysyisi hyvänä, jotta kaupungista tulisi entistä parempi.

Hämeentien remontti rakentaa kestävämpää kaupunkia paitsi ihan konkreettisesti, myös ihmisten mieliin. Tulevaisuudesta emme mitään tiedä, mutta tällaista, ehkä juuri tällaista siellä voisi olla!

Me olemme asuneet Hämeentiellä nyt vuoden, sillä minne muualle me olisimme voineet muuttaa kun edellinen koti jäi pieneksi. Juuri nyt valvomme ikkunassa odottamassa sitä hetkeä kun autoliikenne lakkaa. Silloin ei tapahdu yhtään mitään.

Läpiajoliikenne Hämeentiellä on päättynyt.

P.S. Ihan hulvattomalla ja täysin nerokkaalla Hämeentien uudistus -facebook-sivulla voi lyödä vetoa siitä paljonko remontti sitten myöhästyy. Sivua kannattaa muutenkin seurata jos asia koskettaa omaa elämää, viestintää parhaimmillaan!

Kommentit (0)