Ai kuka ihmeen Tiiu?
Minä olen Tiiu.
Tai, näin rehellisyyden nimissä, minut tunnetaan jollain aivan muulla nimellä kuin Tiiu.
Mutta Sinulle minä haluan olla Tiiu.
Olen 21-vuotias tyvär pohjosesta. Olen monia asioita. Olen avopuoliso, äitipuoli, tytär, sisko, täti. Olen myös koulunkäynninohjaaja, endometrioositar, oman elämänsä feministi ja epätoivoisesti lasta yrittävä nainen. Kaaso, käsitöiden ystävä ja pieni perverssi. Tosikko, humoristi ja herkkis. Olen kaikkea ja toisaalta en mitään.
Kuten joku kukkahattutäti siellä näytön takana varmasti arvelee, ei, tämä blogi ei kerro pedofiliasta tai hyväksikäytöstä. Vaikka olenkin vaatimattomat 19-vuotta miestäni nuorempi, parisuhdettamme kuvaa siskoni osuva letkautus: ”eiköhän se Tiiu enemmän ukkoaan hyväksikäytä kuin toisinpäin”. Tämä blogi kertoo minusta ja minun ihanan normaalin epänormaalista elämästä. Työni ja tekstini henkilökohtaisuuden vuoksi pidän nimeni ja paikkakuntani salaisuutena, jokainen yläasteella ollut tietää kyllä miksi. Eihän nyt opettajilla tai muulla henkilökunnalla voi olla seksuaalista elämää. Tai jos on, kaiken täytyy tapahtua lauantai iltana saunan jälkeen. Peiton alla. Verhot kiinni ja pimeässä. Eikä siitä varsinkaan saa kirjoittaa mihinkään. Hyi olkoon.
Haluan kertoa Sinulle elämästäni, mitään kaunistelematta tai hyssyttelemättä. Haluan puhua siitä, kuinka raskasta on olla itseään muutamia vuosia nuorempien teinien ”äitipuoli”, tai siitä, kuinka endometrioosi saa minut kerran kuukaudessa makaamaan vessan lattialla itkien kivusta. Unohtamatta tietenkään sitä, miten ihanaa on rakastaa miestä, joka on niin vahva ja järkkymätön. Haluan myös lisätä tähän sotkuun vauvakuumeen, siihen liittyvän kuukautiskierron ja sen ihanan ovulaatio ajan, kun jokainen pikkuisenkin eroottinen asia saa mirrin kehräämään.
Tulen kirjoittamaan silloin kun siltä tuntuu (suomeksi miten sattuu), hirveällä määrällä typoja ja muita töherryksiä, ilman kauniita kuvia ja suoraan ajatuksistani ilman sensuuria. Jos Sinusta tuntuu ettet kestä kuulla arjesta johon kuuluu pieruverkkarit, seksi, menkkaveri ja muut arjen piristykset, suosittelen lukemaan vaikka iltalehden tyyli osiota. Kaippa sieltäkin löytyy jotain mielenkiintoista.