Kohti ovulaatiota ja sen yli!

Jaa mikä päivä nyt on? Kp 13. Tai siis Maanantai. 

 

Kuten jo aiemmin mainistin, olen 2 kuukautta sitten jättänyt epillerit kaapin perälle ja alkanut elämään hormonitonta, ehkäisytöntä elämää. Hieman yli vuosi sitten aloin haaveilemaan hiljaa mielessäni omasta lapsesta, siitä ihanasta sinappikoneesta. Ajatus syöpyi päähäni. Nyt viimeisimmän puolen vuoden ajan olen kärsinyt julmasta tyhjän kohdun syndroomasta, jota myös vauvakuumeeksi kutsutaan. Ja vauvakuumeella en nyt tarkoita mitään pientä ”voi kuinka söpö pikku vauva, saako sitä pitää sylissä?” oloa, vaan sitä pakottavaa tunnetta saada oma lapsi. Sitä tunnetta, kun kohtu suorastaan kiljuu tuskasta kun munasolu ei hedelmöitykkään tässäkään kuussa. Yöt menee unelmoidessa raskaudesta ja aamulla herätessä kylmään todellisuuteen sydän särkyy hieman. 

 

Olen kuunnellut Jenni Vartiaisen Keinu biisiä repeatilla siitä asti kun kappale ilmestyi. Biisin kertosäe kantaa minulle nyt erityistä tarinaa, joka aiemmin kuulosti vain sana helinältä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kertosäe nimittäin kertoo minulle nyt tarinaa minun kuukautiskierron aikana läpi käydyistä tunteista. ”Joka keinussa jumalten keinuu, väliä taivaan ja helvetin heiluu, hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu”. Esimerkkinä nyt tällä hetkellä päällä oleva kierto. Kierron ensimmäiset päivän kierin pettymyksen ja itseinhon välimaastossa, yksi viiva testissä ja verta pikkuhousuissa. Vaikka tavasin itselleni monta kertaa, ettei elimistö 7 vuoden hormonihoitojen jälkeen toimi kerralla oikein, pettymys oli suuri. Noin viikko eteenpäin aloin taas tsempata itseäni kohti ovulaatiota, laskin päiviä, söin terveellisemmin ja liikuin enemmän kuin ennen. Päässäni pyöri nyt kuvia pienistä vauvoista ja suurista vauvamasuista. Ja nyt pääsimme siihen kuun kohokohtaan: Ovulaatio. Viimeinkin.

Kuvahaun tulos haulle ovulation quotes

Tunsin tämän kierron aikana selkeästi miten munasoluni irtosi. Se napsahtava tunne lantiolla ei voinut olla mikään muu kuin irti poksahtava munasolu. Ja päivän edetessä tunne vain vahvistuu. Alkoihan kuitenkin himo painua mieheni kanssa sänkyyn kasvaa pienestäkin vihjailusta. Tai ihan vaan hänen farkkujen takataskujen katselusta. Suomeksi sanottuna panetuksen määrää ei voida ovulaation aikana mitata. Vaaka mamboa voisin tanssia vaikka 10 kertaa päivässä, harmi kun aika ei riitä moiseen eläimellisyyteen. Unetkin alkavat seikkailla aivan muualle kuin lapsiin, eikä mahan pohjalla kihelmöivää tunnetta saa sammumaan vaikka kuinka yrittäisi. Paras tapa kuvailla ovulaation aiheuttamia tunteita on kamalan ihanaa, suorastaan kivuliaan kiihkeää.

 

Ja seuraavaksi, ovulaation lipuessa ohi, palaan sinne piinaavaan odotukseen ja jännitykseen. Joko nyt nappasi? Joko nyt saisin kokea sen äitiyden ihmeen? Taas unet täyttyvät vauvoista ja vauvamahoista. Mielessä jäytää tieto siitä, että vielä pitäisi jaksaa odottaa vaikka kuinka kauan ennenkuin voi tehdä uutta raskaustestiä. Nyt on se aika kuusta, jolloin jätän kaikki paheeni (lue: lauantai viinini) taakse ja alan ajattelemaan olemattoman lapseni parhainta. Tämä on myös sitä tuskaliasta aikaa miehelleni, joka ei tykkää ääneen haaveilusta tai jatkuvista ”voi kumpa olisin jo raskaana” huokauksistani. Nyt jos menkat tulevatkin ajallaan, vaivun siinä jumalten keinussa takaisin helvettiin.

Kuvahaun tulos haulle trying to get pregnant meme

 Kaikista tunteiden mongerruksista ja suorastaan raivostuttavan nopeista mielialan muutoksista huolimatta, tunnen syvällä sisimmässä kylmän rauhallisen otteen. Olen päättänyt, että minusta tulee äiti, eikä mikään maailman mahti pidättele minua unelmistani. Tunnen lujaa luottamusta omaan elimistööni, vaikka syytä tähän ei todellakaan ole. 

Aiemmin tänään koin pientä epätoivoa. Odotus tuntuu kestävän ikuisuuden, eikä kaikki mulle nyt heti asenteeni auta yhtään tilanteeseen. Mutta näin katsellessani auringon laskua ikkunasta ja kirjoittaessani taas kaikki ajatukseni ulos, tunnen jopa ällöttävää optimismia. Ehkä endoni on vielä siinä jamassa, että lapsien teko onnistuu minun kärsineiltä munasarjoiltani. Paras pysyä positiivisena. 

Kuvahaun tulos haulle trying to get pregnant quotes

Suhteet Rakkaus Seksi Raskaus ja synnytys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.