Lapsettoman isänpäivä.
Isänpäivä.
Kuukautiseni olivat taas hieman myöhässä ja 2 viikon piinaava odotus tuntui loputtomalta. Mieletön jännitys alkaako ne menkat vai eikö ne nyt ala, tuleeko minusta äiti vai ei. Pelon ja innon sekaiset tunteet valtasivat päätäni.
Töissä koko viikko meni askarrellessa isänpäiväkortteja. Askartelin yhden omalle isälleni, yhden miehelleni. Ihan kaiken varalta. Olisihan se nyt mahtavaa päästä kertomaan miehelleen isänpäivänä että nyt onnistui, nyt sinusta tulee uudelleen isä. Hymisin tyytyväisenä monta päivää kun suunnittelin korttia. Miten voi tehdä raskaudenpaljastus korttia töissä oppilaiden kanssa ilman että jää kiinni? Askartelin siis muina miehinä normaalin kortin, johon lisäsin tekstin ”tulevalle isälle”. Pelkkä ajatuskin oli niin kutkuttava, että suorastaan hypähtelin innoissani ympäriinsä.
Tilasin raskauskeijulta raskaustestejä ihan urakalla. Testit tipahtivat postiluukusta keskiviikkona. Voi sitä innon määrää, suunnittelin tekeväni torstaina testin, kyllä se sitten on ihanaa mennä töihin niin innoissaan tuloksista. Yön pyörin valveilla odottaen aamua, suunnittelin miten kerron kaikille läheisille raskaudesta, etsin erillaisia kuvia valmiiksi puhelimeeni ja sovittelin erilaisia lauseita päässäni. Kaiken piti olla täydellistä.
Testaus aamu. Loikkasin sängystä kevyesti kuin höyhen ja juoksin vessaan testin kanssa.
Testiin tuli jo tutuksi tullut yksinäinen viiva.
Kevyestä höyhenestä tuli lyijyn painoinen pallo sydämen päälle. Suuri pettymys taas valtasi koko pääni. Päivä meni harmaan sumun alla, töissä mikään ei tuntunut miltään ja halusin vaan nopeaa kotiin. Koska en kotona ehtinyt rauhoittamaan päätäni tai käsittelemään asiaa ennen töitä, olin äärettömän itkuherkkä illalla palatessani kotiin. Itkin ja huusin kivustani, tuntui että oma kroppani olisi kääntynyt minua vastaan. Pelkkä ajatus sisuksiani syövyttävästä endometrioosista sai minut tärisemään raivosta ja pelosta. Toistin päässäni mantraa ”miksi minä?”
Kuukautiseni olivat kuitenkin edelleen poissa. Rukoilin päässäni mitä tahansa yli-ihmisellistä otusta. Jumalaa tai vaikka lentävää spagettihirviötä. Mitä vaan, kunhan kuukautiseni pysyisivätkin poissa. Toisin kävi.
Kivut ja veren määrä yllättivät minut tässä kuussa. Saatan liikkua särkylääkkeiden kanssa jonkin verran, mutta nukkuessa herään sykkiviin kipuihin lantiolla. Verta valuu pitkin reisiä kaiken suojan läpi, eikä sitä voi pysäyttää. Tuntuu, että olen vain läjä sykkivää, veristä lihaa.
Tänä aamuna, kivuissa valvotun yön jälkeen, heräsin kun lapsipuoleni kantoivat kahvia isälleen sänkyyn. Käteni vaelsivat tyhjyyttään ammottavan kohtuni päälle. Kaivoin laukustani isänpäiväkortin jonka ojensin miehelleni, tuntien samalla suurta häpeää. En taaskaan onnistunut. Onneksi mieheni jaksaa työntää minua eteenpäin asiassa, joka välillä tuntuu äärettömän vaikealta. Vaikka en ole yrittänyt lasta kuin pienen hetken, jokainen ohi lipuva kuukausi tuntuu vievän voimavarojani enemmän kuin olisin koskaan ennen uskonut.
Viime kuukauden yritin lasta sokkona. En laskenut kiertopäiviäni, yritin olla välittämättä. Tässä kuussa annan periksi uteliaisuudelleni ja lasken päivät, jätän alkoholin pois ja syötän foolihappoa myös miehelleni. Jospa tämä nyt lähtisi toimimaan.
Tsemppiä kaikki kanssasiskoni siellä ruudun takana. Muistakaa, vaikka nyt saattaa päivä tuntua sysimustalta, huomenna voi jo paistaa aurinko kirkkaasti.