Olen, siis kirjoitan?
Yliopisto-opettajalta saamani palautteen (edellisestä tehtävästä) jälkeen olen suhtautunut paniikinomaisesti työpöytäni olemassaoloon. Huomasin jo ennen maikan postin lukemista nojatuolissani mokanneeni tekeilläolevat esseekyhäelmät perusteellisesti. Olin tullut syyllistyneeksi suorastaan plagioimiseen eli toisen tekstin varastamiseen, ellen orjallisesti kopioinut huonoakin ilmaisua lukemaltani artikkelinkirjoittajalta. Sensijaan esseeistin tulisi ”tuoda esiin” omia kokemuksia ja varsinkin pohdintoja aiheesta (muttei sentään omia mielipiteitä), jotta parhaimmillaan vieras ja oma teksti juttelisivat keskenään. Wau!
Käytin joukon ensiluokkaisia tekosyitä hyväkseni ja karttelin tärkeää pöytää tähän asti. Ennen kännykän sulkemista numerooni ehti soittaa kolme keikantarjoajaa, joille en osaa koskaan sanoa ”ei”, ja koululaisryhmiä paimennettua ansaitsin mielestäni arki-iltojen kulinaarisen nautinnon tv-viihteen äärellä. Tänä vapaa-aamuna nousin aikaisin tekemään tilaa asunnon kylmäkoneen vaihtajalle, ja sitä varten pitikin tyhjentää ja siivota poislähtevä jääkaappi ympäristöineen. Astiavuoren jälkeen puhtaana ammottavan tiskialtaan kiiltoa tuli työmies todistamaan vasta puoliltapäivin, mutta enhän voinut keksittyä johonkin oppimistehtävään odotellessa.
Uusi huonekalu piti ottaa rätin kanssa käyttöön ja pestä lattia vierailijan työkalujen jäljiltä. Eikä hikisenä voinut koneelle istahtaa, suihkunraikkaan taas huomasin olevan parempi samantien vaihtaa vuodevaatteet puhtaisiin ja pestä pikkupyykki huomista palkkapäivää varten. Kun lempparisarjani tv:ssä peittyi urheilukilpailun alle (jatkuen mahdollisesti huomenna), en keksinyt enempää oheistoimintaa ja otin kannettavasta otteen nojatuolissa. Olin jo aloittanut ja nimennyt uuden tiedoston, johon muka kirjoittaisin uusiksi koko esseen. Vieritin alkuperäistä alusta loppuun ja keksin kokeilla kappaleen kerrallaan muokkaamista alkaen itsensä Johdannon parantelusta (siihen en sentään ollut survonut lähdeviitauksia).
Työpöytä osoittautui paremmaksi alustaksi ja pääsin jo hyvään vauhtiin kirjoitukseni restauroinnissa, kun väsähdin. Mitä jos poistaisin lähdelainauksia liian kovalla kädellä, essee kutististuisi puoleen. Omaa pohdintaa epäilin heti ääneen ajateltua, ja ”omaa” tekstiä tuntui arveluttavalta kopeloida. En ollut tullut kirjoitukselle vain sokeaksi, olin kosketusalleginen! Päätinkin ”nukkua yön yli”, vaikka esseetehtävän palautuspäivä on kuukauden viimeinen…ylihuominen.