Olin häissä. Herkistyin, nauroin, nautin sukulaisten seurasta ja tanssin yhden valssin teekkaripojan kanssa. Karkasin hetkeksi yksin ulos fiilistelemään auringonlaskua ja siihen hetkeen kiteytyi jotain hyvin olennasta – peilityyni järvi ympäröi koko maiseman, pari hassua lokkia huusi, hääjuhlien musiikki soi vaimeasti taustalla. Jonkinlaista kansallisromantiikkaa.  

Näillä, jos millään, on hyvä aloittaa viikonloppu. Luottokynsilakka, v-aukko, vihreä tee.

Opin tänään kaksi asiaa. Ensinnäkin: elämä menee eteenpäin, täysillä ja lainkaan muista huolimatta. Sain äidiltäni lahjaksi krookuksen, joka eilen vielä puski vain vihreitä versoja. Olin ajatellut sen näyttävän vielä viikkoja samalta. Mutta kas, jo seuraavana aamuna se oli avannut kukkansa. Kevät saapuu, päivät muuttuvat valoisemmiksi, kasvit heräilevät. Ihan noin vain. Välittämättä siitä mitä itse ajattelet […]

Kävin eilen teatterissa. Näytelmä oli Yksinen, paikkana Turun kaupunginteatteri. Nautin näytelmästä ja kulahtaneen sinisillä penkeillä istumisesta.  Mutta ennen kaikkea nautin väliajasta. Suurista ikkunoista avautuvasta pimestä jokimaiseasta, näytelmästä kahvion puolelle kulkeutuneesta kimallepaperista, kauniista valokyltristä. Siitä sellaisesta glamourin tunteesta. Näytelmän väliajalla sitä on normaalia keskittyneempi tarkastelmaan ympäristöään nauttiakseen sen estetiikasta.  Söimme suklaakakut palmun alla siitä syystä, että […]

Stickygramista tilatut magneetit omista muistoista jääkaapin oveen & Riikka Pulkkisen lempeästi huvittava Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kaksi pientä ostosta, jotka tuovat enemmän hyvää mieltä päiviini kuin kymmenet uututtaan kiiltelevät kengät. Vertaus hieman ontuu, sillä kymmenen uutta kenkäparia saisivat minut vain tuskastumaan mihinnääkinpitäätunkea ja harvoin ostelen kiiltäviä kenkiä. Mutta silti.

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä fiilistelen vielä mennyttä, joulua, tämän vuoden muistoja. Huomenna ajatukset ovat jo kuoharin korkin lennossa ja kaikessa uudessa jännittävässä!

  Kun tulee taas kerran jo monennettako iltaa myöhään kotiin töistä, on porraskäytävässä pakko seisahtaa hetki. Siellä tuoksuu nimittäin piparkakut.  Tämän hetken ansioista jaksaa heittää vielä muutamat kiitosheit asiakkaille. Sitten unohdan kaiken. 

  Viime viikolla lähdin eräänä iltapäivänä ystäväni kanssa kahville — kotiin palasin yllättäen vasta myöhään illalla kahden litran siiderikannun kanssa. Oli uskomattoman ihanaa istua rakkaassa kuppilassa ilman kiirettä mihinkään. Kahvit muuttuivat päivälliseksi, lisää ystäviä tupsahteli ovesta sisään ja lopulta jaettiin siiderikannu lautapelailun lomassa. Nyt mulla on kaunis kannu kynttilänjalkana ja muistona ystävien kanssa vietystä hetkestä. Win-win.

Päivän teemaväri taisi olla sininen. Sen kunniaksi voi vähän jammailla New Orderia!