Uraoivalluksia, jotka tuskin toimivat kaikilla
1) Mitään ei voi mokata ennen kolmeakymppiä niin, ettei sitä voisi korjata kolmenkympin jälkeen
Jos mokaaminen ei tarkoita esim. rikosrekisterin hankkimista osana työtä, niin mikään juna ei ole mennyt vielä kolmeakympin taitteessa.
Tästä on pitänyt muistutella itseä monta kertaa, kun oman alan työmahdollisuudet ovat mitä ovat, vuosia alkaa tulla mittariin ja vaikkei ole ollut työtön kahdeksaan vuoteen niin pisin työsopimus on ollut neljä kuukautta eikä freelancerius tunnu pelkästään omalta valinnalta.
2) Et ole velkaa
Kun pörssiyhtiö tarjoaa nollasopimuksia tai parin kuukauden pätkiä ja kohtelee muutenkin työntekijöitään paskasti konsernin tahkotessa miljoonavoittoja hurjalla prosentilla, ei esimerkiksi henkilöstövajauksen paikkaaminen ole sinun ongelmasi vaan heidän, piditpä lähipomostasi kuinka paljon tahansa. Pomoillesi kuitenkin maksetaan kyseisten ongelmien hoitamisesta ja niistä stressaamisesta.
PK-yritykset ovat tietysti toinen juttu. Tai kun firma ylipäätään sitoutuu työntekijöihinsä.
3) Se on vaan työtä
Tässä elämässä on ihan älyttömästi tärkeämpiä asioita kuin työ. Toki on paljon töitä, joilla voi saada hyvää aikaan, että yhteiskunta jää plussalle. On myös paljon töitä, jotka olisi parempi jäädä tekemättä. Kuitenkaan kenenkään arvo ei häviä siksi, että ei ole töitä.
Kävin jokin aika sitten työhaastattelussa aivan mainion oloisessa firmassa vuoden pestiä varten. Itselle oli yllätys, että ylipäätään pääsin haastatteluun. Haastattelu meni sen verran hyvin, ettei työtarjous ollut sen jälkeen enää kauhea sokki. Työ olisi ollut mielenkiintoista, pienessä kasvuyrityksessä ja pomot sekä työtaverit vaikuttivat oikein asiallisilta. Totesin, etten kykene elämäntilanteessa vähintään vuodeksi kaupunkiin, jossa ei asu yhtään tuttua. Uramielessä varmasti olisi ollut fiksua, mutta oma hyvinvointi rakentuu niin paljon muustakin, ja ne asiat menivät nyt etusijalle.
Huomautettakoon, että olen muuttanut töiden perässä ainakin viidesti elämässäni, vaikka kyseessä onkin ollut 3-4kk pätkät. Ehkä olen hetkeksi kantanut korteni kekoon tässä asiassa, ainakin siihen asti kunnes mahdollisesti palaa koulun penkille tai vaihtaa alaa. Entä opiskellessa? Opiskelukaupungeissa monien alojen kesätyöpaikat ovat kiven alla, joten suosittelen seisomaan päällään ne tarvittavat kesäkuukaudet ja hankkia oman alan työkokemusta mahdollisimman pian ihan mistä tahansa. Se on perseestä, mutta se on vain yksi kesä.
Lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja kertoili joskus tunnin päätteeksi tarinan, kuinka Donald Trump tapasi karibialaisen miehen, joka kalasteli aamulla muutaman tunnin kun siltä tuntui ja teki loppupäivän mitä huvitti. Trumpin mielestä hänen olisi pitänyt kalastaa hieman enemmän, ja myydä kalat torilla.
”Entä sitten?”
”Sitten voisit ostaa isomman kalastusaluksen, myydä kalat kaupungilla ja palkata työntekijöitä.”
”Entä sitten?”
”Sitten voisit palkata vielä lisää henkilökuntaa ja alkaa tehdä jalosteita ja ostaa lisää aluksia”
”Ja sitten?”
”Voisit kasvattaa yritystä ulkomaille ja sitten myydä yrityksen jollekin sijoittajalle.”
”Ja..?”
”Sitten voisit kalastella muutaman tunnin päivässä ja tehdä loppupäivän mitä huvittaa.”
4) Kaikesta on hyötyä
Kaikenlaisesta työ-, vapaaehtoistyö- ja harrastuskokemuksesta on oikeasti hyötyä kun hakee töitä. Ainakin ne hyödyt voi keksiä ja sinne kirjoittaa.
Väitän kyllä ihan kirkkain silmin, että itselläni erään palloilulajin tuomaroinnista sm-tasolla ja soittokamojen kanssa laskuhumalassa sekoilusta Venäjän rajalla on ollut enemmän hyötyä kaikessa työelämässä kuin monesta yliopiston kurssista.
5) Huipulla ei ole aina parhaat
Muutama tuttu oli joitakin viikkoja sitten seminaarissa, jossa oli yhtenä palkattuna puhujana oman alansa jonkinlaiseksi kärkiosaajaksi tituleerattu tyyppi. Oli kuulemma ollut hämmentävää, kun ammattiosaamisen taso oli ollut jotakuinkin samalla tasolla, kun alaa ensimmäistä vuotta korkeakoulussa opiskelevilla. Silti löytyy wikipedia-sivut ja kirjoitettuna kasa aiheita käsitteleviä teoksia.
Liityin Linkediniin jokin aika sitten. Kun itse kärsii pienestä huijarisyndroomasta niin oli jotakuinkin silmiä avaavaa huomata, että tuollakin suuri osa suosituista ammattilaisista lässyttää aivan turhanpäiväistä jargonia ja kuvittelee kai oikeasti sanovansa jotain asiapitoista.
Vallitseva käsitys tuntuu olevan, että huipulla olisi aina parhaat. No, ei ole. Siellä on niitä jotka osaavat pitää ääntä itsestään, joilla on tuuria ja joilla on suhteita. Toki sieltä löytyy myös absoluuttisesti parhaita, ja itsestään voi opetella pitämään ääntä.
Oletteko muuten katsoneet Kuvajournalismi 2017 -kilpailun voittajakuvia (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005596148.html)? Tuolla on todella hyviä kuvia, mutta esimerkiksi vuoden urheilukuva on aivan käsittämätön valinta. Uskallan väittää, jos kuva ei olisi Helsingin Sanomien kuvaajan ottama otos, sitä ei olisi ikinä edes otettu listoille. No, aika hienosti siellä palkituissa muutenkin painottuu Helsinki ja samat lehdet. Jälleen kerran. Itsellä ei asiassa ole mitään panosta, kun en valokuvaaja, mutta onhan se yleisesti perseestä tällaisissa ammatillisissa palkitsemishommissa, kun piiri pieni pyörii taputellen toisiaan selkään samalla kun mustat listat ovat myös olemassa.
Oman työn arvostus kannattaa hakea jostain muualta kuin julkisista palkintogaaloista tai muista virallisista tunnustuksista.
6) Älä tee sitä missä olet hyvä…
…vaan pyri tekemään sitä mitä haluat tehdä. Usein nämä eivät ole sama asia. Uteliaisuudella ja motivaatiolla saa paikattua aika paljon ammattitaitonsa puutteita.
Kirjoittajan suhde työntekoon pähkinänkuoressa.