Autiomaanostalgiaa Australialaisittain.
Vietän tänä kesänä lomastani kaksi kuukautta talvisessa Australiassa. Olen ollut täällä kerran aiemmin, jolloin tuli kolmessa kuukaudessa nähtyä lähes koko Australia, paitsi Tasmania ja Länsi-Australia. Nyt olen enemmän paikoillani, Brisbanessa, mutta käyn myös Melbournessa ja reissun lopussa länsi-Australiassa.
Tällainen näky avautui lentokoneen ikkunasta seitsemältä aamulla. Pieni lentokonekuvake maailmankartalla oli jo melkein siinä kohdassa jossa kulkee päivänvalon raja. Olimme Alice Springsin aavikkokaupungin yllä, keskellä Australiaa, vielä kolmen tunnin päässä rannikolta. Punainen auringonnousu tummansinistä yötaivasta vasten palautti kirkkaana mieleeni edellisen kertani Australian outbackissä.
Aavikolla yö on sysipimeä, tähdet valtavan kirkkaat ja päivä polttavan kuuma. Maa on punainen ja taivas sininen. Alice Springs oli hiljainen, ainoat ihmiset, jotka näin, olivat kaupungin laidoilla vaeltelevat ja yksinäisten puiden alla istuvat aboriginaalit.
Outback-sanalla tarkoitetaan Australian isoa, tyhjää, kuivaa ja harvaan asuttua keskiosaa. Sitä Australiaa jossa elämä on kaikista rankinta, sitä joka on kaukana moderneista kaupungeista ja hiekkarannoista. Siellä on todella erityislaatuinen tunnelma.
Viime matkallani Australiassa ajoimme koko mantereen halki etelästä pohjoiseen viisi päivää. Etelä-Australian välimerellisestä ilmastosta trooppiseen ja eristyneeseen Darwiniin. Tuntikausien ajomatkoilla seuraavaan majapaikkaan näimme vain punaista hiekkaa sivuilla ja kangastuksia vedestä edessämme. Toisinaan tien laidassa oli lehmän tai auton raato, josta saatoimme puhua uskomattoman pitkään vain koska mitään muuta emme olleet nähneet. Autosta ulos astuessa kärpäset hyökkäsivät heti kimppuun, ne menivät silmiin, korviin ja nenään. Yhtä aggressiivisia kärpäsiä en ole tavannut missään.
Kaupunkeja ei montaa ollut, vaan road houseja jotka tarjosivat yksinkertaista majoitusta, ruokaa ja bensaa. Niissä oli töissä ulkomaalaisia reppureissaajia, luultavasti viisumin jatkamisen toivossa. Ruoan ja bensan hinta nousi lähes kaksinkertaiseksi. Söimme joka aamu tölkkipapuja, kananmunia ja paahtoleipää, iltaisin pestopastaa, koska meillä ei ollut missä pitää ruokaa kylmässä. Illalla teltassa kuuntelimme dingojen ulvontaa. Matkan varrelta löytynyt, automatkailijoiden jättämin rekisterikilpiin, ulkomaisiin seteleihin ja rintaliiveihin peittynyt pysähdyspaikka baareineen ja kitaraa soittavine vanhoine miehineen tuntui keitaalta. Saimme istua varjossa terassilla ja juoda kylmää kaljaa.
Lopulta pohjoisessa kitukasvuiset pensaat alkoivat kasvaa tiheämmin ja muuttuivat korkeammiksi, kunnes lopulta näimme ensimmäset palmut. Pysähdyimme yöksi Matarankaan ja huuhdoimme kuumissa lähteissä pois aavikon pölyn ja hien.
En tiedä lähtisinkö aavikon ylitykselle uudestaan, ainakaan samalla budjetilla, mutta se oli upea ja maaginen kokemus. Jos ei ole käynyt siellä, ei voi sanoa nähneensä Australiaa. Se on niin eri maailma kuin vauras rannikko, jonne nyt menen.