Välilaskuvisiittti: Singapore
Matkalla Australiaan minulla oli välilasku Singaporessa. Olen lentänyt Singaporen hulppeudestaan kuuluisan Changi-kentän kautta ennenkin, joten tällä kertaa päätin tehdä kahdeksan tunnin kentällä venailun sijaan retken ulos.
En tiennyt Singaporesta etukäteen paljoakaan – tiesin, että se on ollut Iso-Britannian siirtomaa ja siksi paikallisten englanninkielentaito hyvä. Ja sen, että Riku Rantala ja Tuomas Milonoff luonnehtivat sitä jokaisen suomalaisreissarin Raamatussa eli Kansanvälisen seikkailijan opas-kirjassaan Aasian tylsimmäksi paikaksi. Tarkkaa lainausta ei nyt heru, sillä vaikka KSO huikea infopaketti onkin, on moinen tiiliskivi turhan painava reissussa mukana kuljetettavaksi.
Singapore on kirjaimellisesti hajuton ja väritön moneen Aasian maahan verrattuna, mutta se onnistui yllättämään minut. Bongasin lentokentältä tiskin, jossa mainostettiin ilmaista Singaporen kierrosta. Yleensä vierastan bussikierroksia, joten harkitsin lähteväni julkisilla omin päin kaupungille. Kuitenkin paikallisen valuutan puute, olematon tieto kaupungista ja minut helposti mukaan puhunut turistikojun työntekijä (”You have no idea where to go miss? No, you come with us”) saivat minut astumaan turistidösään.
Merlion-patsas, eli kala jolla on lohikäärmeen pää. Alunperin Malesialainen, nykyään Singaporen turismin tunnus.
Opasta kuunnellessa ja ikkunasta ulos tiiraillessa paikka alkoi vaikuttaa tulevaisuuteen sijoittuvalta utopialta – koko ydinkaupunki oli täynnä modernia häpeilemättömän näyttävää arkkitehtuuria. Lisäksi sain kuulla, että Singaporen pinta-alasta 47% on vihreää, pyöräteihin panostetaan, autoilijoita verotetaan tietulleilla ja metron käyttöön kannustetaan ilmaisilla matkoilla ruuhka-aikoina.
Lukuisat kieltokyltit huolehtivat siitä, etteme tee typeriä asioita jotka useimmille meistä eivät edes juolahtaisi mieleen.
Valtion kassasta rakennetaan halpoja asuntoja, jotta kaikilla olisi varaa omistusasuntoon, on puhdasta, rikoksia tapahtuu vähän ja eri etniset ryhmät (pääasiassa kiinalaiset, malesialaiset ja intialaiset) elävät kuulemma sulassa sovussa keskenään. Sen saattoi uskoa – Chinatownissa löytyi saman kadun varrelta lähes vierekkäin moskeija, hindutemppeli ja buddhalaistemppeli. Opas kehaisi, että jokaisesta etnisestä ryhmästä on ollut vähintään yksi presidentti. Tarkistin, ja pitää paikkansa (joukkoon ei tosin kuulu yhtäkään naista). Suurkaupungin väestö on mahdutettu asumaan korkeisiin tornitaloihin, mikä ei vastaa suomalaista unelmaa omasta pellosta ja perunamaasta, mutta käy järkeen: autoja ei tarvita paljoa kun ihmiset asuvat tiiviisti.
Esimerkki avaruus-utopia-avatar-arkkitehtuurista: Marina Bay Sands kasinohotelli.
Singapore saattaa olla vähemmän eksoottinen kuin vaikkapa Kambodia tai Laos, ainakin se on pintapuolin länsimaisempi, mutta olen iloinen että sain siitä edes tämän lyhyen vilauksen. Mietin, että muu maailma voisi oppia Singaporelta paljon. Opas totesi, että ihmiset ovat Singaporen ainoa luonnonvara, ja se näkyy yritteliäisyydessä. Arvata saattaa, että jotain luurankoja on kaapeissa oltava, ja pikaisen googlauksen perusteella ainakaan sananvapaus- ja ihmisoikeustilanne ei ole ideaali.
Rosoista ja eksoottista tunnelmaa etsivää varten Singapore ei ole. Vinkkinä sanottakoon vielä se, että jos lentää Changin kautta ja on mahdollisuus valita istumapaikka koneessa, kannattaa ehdottomasti valita ikkunapaikka. Satama satoine ellei tuhansine laivoineen on näkemisen arvoinen, varsinkin illalla kun laivojen valot loistavat piemässä.
Tulevan viikonlopun vietän Melbournessa, eli seuraavaksi tiedossa postausta sieltä!