What if this is all the love you ever get

Koska se on värittänyt viimeisen puolen vuoden blogitaukoa varmasti eniten, ajattelin suosiolla kirjoittaa ensimmäiseksi siitä – erosta.

Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, ehdin seurustella lempiruotsalaiseni kanssa noin kolme vuotta, puolitoista niistä yhdessä asuen. Ihan hirveästi en hänestä aiempiinkaan blogeihini kirjoittanut, yritin välttää kaikkea liian henkilökohtaista, jakaa vain omia ajatuksiani ja tunteitani parisuhteesta.

Yhden asian kai voin kuitenkin sanoa: entinen poikaystäväni on ihmisenä yksi parhaista, joita tiedän (vaikka pettymyksen ja kiukun keskellä välillä tekisikin mieli ajatella jotain muuta).

Siksi erokin oli niin kovin hillitty, kauniskin. Sen keskellä ei huudettu, ei syytelty. Keskusteltiin sitäkin enemmän, keskusteltiin loputtomasti kaikesta siitä, jota ei keskustelemalla saa ratkottua. Loputtomattomia, turhauttavia keskusteluja asioista, joita ei kumpikaan pysty muuttamaan. Haaveista, joita ei voi sovittaa yhteen.

Emme me tyhmiä olleet olleet, kumpikin liian vanhoja olemaan ajattelematta tulevaisuutta. Vuosien mittaan kuitenkin kummallekin tuntui kirkastuvan se, mitä itse elämältä toivoo: minä perhettä ja lapsia, sitoutumista, aloilleen asettumista. Hän jotain muuta, vapautta, itsenäisyyttä, arvoja jotka niin kovin hyvin ymmärrän, niitä minäkin kovin pitkään olen soihtuna kannatellut elämässäni.

Ja siinä missä itse olisin halunnut alkaa ottaa askeleita kohti omia haaveitani, tuntuivat ne kai hänestä entistä kaukaisemmilta, vähemmän siltä, miltä hän elämänsä haluaisi näyttävän.

Joten tässä sitä nyt ollaan: 32-vuotiaana, kertaalleen avioeronneena, lapsettomana, taas uudelleen sinkkuna. Aloittamassa jälleen elämää lähtöruudusta.

Voitte ehkä kuvitella, että aika monenlaiset mielialat on viimeisen puolen vuoden aikana tullut koettua. Aika moneen otteeseen on erityisesti tullut mietittyä ”mikä minussa on vikana?”. Miten kaikkien muiden elämä tuntuu loksahtelevan kohdalleen, kun omat rakennelmat tuntuvat sortuvan kerta toisensa jälkeen?

Yhteen ajatukseen yritän kuitenkin takertua: ei voi saada mitään parempaa, jos ei uskalla päästää irti vanhasta. Ei voi saada sitä, mitä haluaa, jos ei edes yritä tavoitella sitä. Ja olen käynyt elämässäni liian paljon läpi ollakseni tavoittelematta juuri sitä mitä haluan.

Vielä minä löydän sen, ihmisen joka haluaa rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. Ihmisen, joka ei pelkää sitoutua minuun. Ihmisen, joka haluaa ja uskaltaa. Uskaltaa haluta, haluaa uskaltaa.

☊ What if this is all the love you ever get – Snow Patrol