Unettomuutta ja kameraleikkejä
Kirjoittelin viime perjantaina blogiin juttuja, mutta en sitten kuitenkaan sinä päivänä ehtinyt julkaista mitään ja viikonloppu meni kaikenmaailman unihässäköissä ym. Kaivoin myös järkkärini esille varaston uumenista ja napsaisin pari hassunhauskaa kuvaa.
Oon ainakin Instagramissa avautunut meidän vauvavuoden huonoista unista ennen pistäytymisunikoulua. Pistäytymisunikoulun jälkeen meidän lapsen unet parani oikeastaan heti seuraavasta yöstä lähtien ja unikoulun jälkeen lapsi on nukkunut käytännössä kaikki yöt läpeensä ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Vakio on, että noin kerran kuussa joudutaan käymään lapsen huoneessa pistäytymässä ainakin kerran. Pari viikkoa sitten jouduttiin pistäytymään varmaan 5 kertaa, jonka jälkeen päätettiin että nyt otetaan time out ja luetaan iltasatu vielä kertaalleen. Se auttoi, koska lapsi simahti varmaan muutamassa minuutissa sänkyyn laskemisen jälkeen eikä tarvinnut enää pistäytyä! [Ja kuulkaas kun olin kirjoittanut tämän tekstin, niin tänä samaisena iltana laps nukkui 22.30:een, jonka jälkeen hän päätti olla hereillä kahteen asti yöllä! Monen pistäytymisen, yöpalan, leikkien ja iltasadun jälkeen lapsi vihdoin ja viimein nukahti pienen protestoinnin jälkeen. Heräilyä oli vielä kolmen aikaan, piti käydä kertaalleen rauhoittelemassa. Sitten nukuttiin seiskaan asti, mä olin ihan puhki ja suorastaan v*ttuuntunut koko päivän, koska kerrankin kun olin saanut edes jotenkin levättyä edeltävästi niin tuli tuollainen takapakki.] Sen sijaan omat uneni eivät ole täysin palautuneet vieläkään. Heräilin ja heräilen edelleen ainakin kerran yössä, pahimmillaan saatan herätä tunnin välein. Yhden käden sormet riittävät laskemiseen omiin täysiin uniin tässä viimeisen parin vuoden aikana.
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, loppuvuosi (ja viime vuosi ylipäänsä) oli stressaava. Valmistumisen epävarmuus, oppari, koronatilanne ja pari muuta seikkaa verottivat omia yöuniani koko vuoden aikana. Uudenvuoden jälkeen pidin viikon ”lomaa” ennen töiden alkua. Jotenkin silti tuntuu, etten ihan täysin ehtinyt palautua loppuvuoden stressistä. Aloitin työt vastavalmistuneena terveydenhoitajana terveysasemalla. Terveysasematyö on antoisaa, joskin todella monipuolista ja välillä melko stressaavaakin. Hirveästi pitäisi tietää monista eri osa-alueista. Kokeneimmatkaan eivät aina tiedä, miten missäkin tilanteessa toimitaan! Uusi työ, ruuhkavuosiarki ja ehkä oma herkkyyteni ajoi mut nyt siihen pisteeseen, että oon levännyt tämän viikon tiistaista lähtien kotona. Sanotaanko, ettei vielä ole ihan tarpeeksi levännyt olo mutta parempi ainakin! Lapsi on ollut päivähoidossa ja itse olen tehnyt omia juttujani, kuten piiiiiiitkästä aikaa leiponut (jos ei piparitaikinan leipomista joulunaikaan lasketa) PULLAA ja jo aiemmin mainitusti kaivanut järjestelmäkamerani kätköistä esiin. Jälkimmäinen on ollut työn alla jo pitkään, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tehdä moista. Räpsin pari kuvaa ja tein aikamatkan johonkin 2000-luvun lopulle tai 2010-luvun alkuun, kun true-bloggaajat otti kuvia peilin kautta järkkäreillään. 😀
Nyt mä rupean lopettelemaan, mutta mä oon vähän makustellut ajatuksella että tekisin postauksen mun äidistä koska se on ollut vähän sellainen tabuaihe kaikkinensa ja jotenkin haluaisin kertoa esim. mun muistikuvia siihen liittyen, jotta ovat edes jossain kirjoitettuna ylös. Jos vaikka joskus lapseni haluaa enemmän tietää vuosia sitten edesmenneestä isoäidistään. 🙂 Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, seuraavaan kertaan. Toivottavasti ehdin postata jotain maaliskuun aikana! Ja jos on jotain toivepostauksia mihin tahansa aiheisiin liittyen, niin otan toiveita mielelläni vastaan!
<3 Aino