Kirjoittelin eilen illalla vähän ajatuksia ylös. Ajattelin, että otan nyt riskin ja kirjoitan päiväkirjamaisesti vähän syvempiä ajatuksia koska nekin kuuluvat elämään. Musiikki kun on todella tärkeä asia elämässäni ja saatan kuunnella saman päivän aikana jotain kirkonpolttoheviä ja sitten hetken päästä jotain mautonta eurodancea.

”Mun ei pitäisi kuunnella viime aikojen nuorena menehtyneiden artistien musiikkia. Lil Peep, Avicii, Mac Miller...  Oon katsonut kahdesta ensimmäisestä artistista tehdyt dokumentit, ensimmäiseksi mainitun katsoin muutama päivä sitten ja siitä tuli todella surullinen olo, teki niin pahaa erityisesti sen äidin ja isoisän puolesta. Vahinkoyliannostus rauhoittavia lääkkeitä ja vahvoja kipulääkkeitä. VAHINKO, niin turha kuolema ja kohtalo. Ja ne kaikki sen musiikkikappaleet ym.: samaan aikaan sellasta nuoruuden uhoa, päihteitä, ihmissuhteita ja jonkin näköistä toivoa (lähinnä melodioissa/biiteissä), mut samanaikaisesti sitä rosoisuutta/elämän nurjaa puolta/ ahdistusta. En tosiaan tiedä, miten eksyin kuuntelemaan muutaman vuoden tauon jälkeen Lil Peepiä. Näiden lisäksi kolmekymppisenä oon alkanut kuuntelemaan enemmän kotimaista iskelmädiskoa  (joo kyllä myönnän, mun quilty pleasure! :D), niin mua on alkanut surettaa myös Kikan kohtalo, joka hänkin kuoli suhteellisen nuorena äkillisesti.

Kun Avicii kuoli, menin jotenkin pois tolaltani pariksi viikoksi. Kuuntelin varmaan kuukauden putkeen lähes pelkästään Aviciia. En ollut mikään suurenluokan fani (en käynyt yhdessäkään konsertissa tai kuunnellut hänen musiikkia mitenkään sen syvemmin ennen tämän kuolemaa), mutta olin kuitenkin käytännössä kasvanut myöhäisteinistä aikuiseksi sen musiikin tahdissa. Ja oltiinhan me synnytty samana vuonna. Nykyään suhtaudun Aviciin kappaleisiin suht neutraalisti, mutta joidenkin kappaleiden kohdalla iskee sellanen kaiho tai kaipuu. Välillä mun pitää vaihtaa kappaletta tai jopa artistia, ettei ala liikaa ahdistaa tai surettaa.

Nyt, kun oon vellonut jossain kummallisessa synkkyydessä jo lähes parin viikon ajan (oon yrittänyt silti käyttää itsehoitokeinoja: kävelylenkkejä, riittävää unta, monipuolista ravintoa ym.), niin pakko vaihtaa levyä. Oon toki välillä kuunnellut jotain binaural-ääniä ja meditatiivisia kappaleita 😀 Icona Pop toimii mulla kans tunnelman nostattajana. Sekin on muuten ruotsalainen kokoonpano, kuten nämä kaksi (Lil Peep ja Avicii) muutakin menehtynyttä oli ainakin osittain. Ruotsalaiset artistit herättävät selvästi erilaisia tunteita lol. ”Löysin” myös Jannika B:n tuotannon vasta tänä vuonna ja senkin tuotanto toimii tunnelmannostattajana. Aasinsiltana: mun viime viikkojen kohokohta on ollut perjantai-ilta ja Vain elämää!

Näiden kaikkien kuolema-asioiden lisäksi mua ehkä myös vähän ahdistaa ja stressaa tämä iki-ihana opinnäytetyö, valmistuminen, lapsen ”itsenäistyminen” eli päiväkotiinmeno ja kaiken kukkuraksi tämä korona-aika. Havahduin myös jälleen siihen, että ei ihmisen ehkä pitäisi olla näin erakko/eristäytynyt mitä nyt oon viime aikoina (= vuosina :O) ollut. Kävin sentään ekaa kertaa varmaan ikinä jonkun kanssa kävelyllä viikko sitten lauantaina; oon aina katsellut kateellisena erityisesti naisia, jotka käyvät jonkun ystävättärensä kanssa kävelyllä. Teki muuten hyvää, oli ihanaa vaihtaa ajatuksia jonkun aikuisen NAISEN kanssa!”

No mutta nyt: iloisempia ajatuksia, iloisempaa musiikkia (now playing Gigi D’Agostino – L’Amour Toujours). Seuraava postaus tulee todennäköisesti marraskuun puolella, v e l v o l l i s u u d e t  nimittäin kutsuvat.