KÄDEN JA MIELEN JATKE
Toisinaan, joskus useinkin, hävettää, kuinka addiktoitunut sitä on omaan kännykkäänsä. Viime vuodet ovat tehneet itse kustakin puhelinriippuvaisia. Nykyinen yhteiskunta perustuu paljon sosiaaliseen mediaan, välittömästi saatavaan tietoon asiasta kuin asiasta ja tarpeeseen olla jatkuvasti tavoitettavissa. Huomasin itse tänään lenkille lähtiessäni unohtaneeni puhelimen kotiin. Käännyin takaisin ja hain sen taskuun. Tietenkään en tarvinnut sitä hölkkäämiseen, mutta orpo olo ilman puhelinta taskussa on väistämätöntä.
Oletteko koskaan seurannut ihmisiä junassa, bussipysäkillä tai terveyskeskuksen odotustilassa? Melkein jokainen on katse alaspäin nojautuen uppoutunut omaan puhelimeensa. Joskus ei edes huomata, jos bussissa joku istuu viereen. Jos puhelin piipahtaa, on välittömästi suunnattava taskulle tarkistamaan joku tärkeä ok tai miten menee. Ja jos ei ole tarvetta tekstata tai selailla uutisia, on meistä joka toisella kuulokkeet korvissa. Itsekin kuulun kuuloke-ihmisiin. Ennen kävin lenkillä vain itse itseni seurana, mutta nykyisin aina yksikseni hikoillessani kuuntelen podcasteja, radiota tai spotifyta. Lisäksi bussi- ja junamatkat menevät usein sujuvammin jotain samalla jammaillen. Toisaalta ne ovat oivallisia tilanteita ajan hyötykäyttöön, kun sähköpostisuma vaivaa. Ja jos on kiva asu päällä tai kaunis maisema kadun toisellapuolen, voi hetken ikuistaa niin ikään puhelimella.
En tiedä teistä, mutta toisinaan sitä kuitenkin kaipaa hetkeä ilman kännykkää ja nappeja korvissa. Kävin eilen fillaroimassa mieheni kanssa (ilman kuulokkeita) ja ihailin tuulen havinan aaltoilevaa ääntä puiden latvoissa sekä keväistä linnunlaulua. Heti seuraavana hetkenä huomasin miettiväni, saisinko äänitettyä puhelimella noita kauniita luonnon ääniä muistoksi.
Nukkumaanmeno ja herääminen ovat hetkiä, kun puhelimenkäyttö hävettää arkielämässä eniten. Pyrin illalla laittamaan puhelimen yöpöydälle hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, mutta arvatkaahan vain, kuinka usein siinä onnistun. Mä ihan nopeasti vielä tsekkaan yhden jutun vain. Joopajoo. Aamuisin on sitten pakko tarkistaa, onko Nukkumatti soitellut keskellä yötä ja mitä aamuani mullistavaa on saattanut yön aikana tapahtua. Yhdeksän pilkku yhdeksän kertaa kymmenestä puhelin ei sisällä aamulla hitustakaan mielenkiintoisempia juttuja kuin illalla nukkumaan mentäessäni.
Mitäpä jos kokeiltaisiin kaikki viettää enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa niin, ettei jaeta huomiota lainkaan puhelimen kanssa? Ja ne illat ja aamut – pyhitetään ne arjen askareille, niin ei töihin lähtiessäkään tule somepäivitysten takia kiirus.
Ruutuaikaa vähemmälle ja kaikkea ympärillä tapahtuvaa enemmälle. Kaunista yötä ja pirteää huomenta aamulla! :)
-Aino
p.s. Koska kuitenkin se puhelin kulkee käden jatkeena aamusta iltaan, niin Ainoon instagramia voi käydä samalla tsekkailemassa tunnuksella @ain.oo