Elämästä nauttiminen kaaoksen keskellä
Vuorokaudessa tuntuu taas olevan ihan liian vähän tunteja, vaikka Niña onkin paljon ekaa vauvaamme helpompi. Pian 4-vuotias esikoinenkin vaatii tietenkin myös jopa huomattavasti enemmän aikaa kuin ennen mustasukkaisuuspuuskissaan. Tähän kun vielä yhdistää mm. ristiäisten järjestämisen, opiskelut ja mm. Rantakuntoon jouluun mennessä niin valmis paketti kiireisestä arjesta on valmis. Post it -lapuille on pakko kirjottaa melkein kaikki muistettavat asiat, jotta ne kykenen kutakuinkin ajallaan hoitamaan tämän vauvan pehmittävän pääni kanssa. Post it -laput itseasiassa korvasin juuri liitutaululla, koska ne lappuset oli niin helppo hukata tai piilottaa kalenterin väliin ja unohtaa sinne. Kaiken lisäksi meidän pitäisi molempien Papin kanssa kirjoitella työhakemuksia ja tosiaan edelleen vähän opiskellakin.
Kuitenkin päällimmäisenä mielessä yritän pitää ajatuksen elämästä ja hetkistä nauttimisesta. En halua yhtäkkiä huomata ajan kuluneen ja miettiväni mihin se oikein meni – en pitkällä enkä lyhyellä aika
tähtäimellä. En halua huomata äitiysloman menneen stressatessa tulevasta työpaikasta tai liian pienestä asunnosta. Enkä etenkään halua yhtäkkiä huomata, että lapset ovatkin jo isoja eivätkä haluakaan enää äitiä leikkeihin.
Siksi liitutaululle piirtyy nyt aika höllä suunnitelma asioiden etenemisestä arjessa. Yhden viikon tehtävänä saattaa olla ainoastaan ”täytä as.tuki hakemus” ja ”soita päiväkodin johtajalle”. Näin siihen julmettuun To do -listaan saa jotain järkeä eikä se tunnu enää niin ahdistavalta. En myöskään yritä jokaisessa mahdollisessa välissä hoitaa opiskeluja ja työhakemuksia ja tiuskia Neidille äiti ei nyt ehdi tai tuskastua kun vauva ei möllötäkään tyytyväisenä sitterissä. Perusjutut kuten ruuanlaitto, pyykin pesu ja kodin pitäminen siedettävässä kunnossa on ihan riittävä ohjelma, mutta siihen saa mahdutettua useimmiten mukavasti vauvan kanssa lässyttelyä ja Neidin kanssa ulkoilua. Rantakunto-ohjelma Meksikon reissua varten on ehkä vähän heppoinen, mutta 3-4 kertaa liikuntaa viikkoon tuntuu nyt olevan ihan maksimi ajallisesti etenkin kun Niña syöpöttelee vielä aika tiheään tahtiin.
Näin olen saanut arjen tuntumaan sellaiselta, että se ei kaadu päälle. Neidin ollessa vauva en väsynyt ihastelemaan sen hassuja ilmeitä ja nuuhkimaan vauvan tuoksua. Nyt en ihan samoissa määrin ehdi uppoutumaan vauvaan kuin tuolloin Meksikossa ollessani – ei ole señoraa, jolta voin tarvittaessa pyytää siivous- tai ruuanlaittoapua ja muutenkin tekemistä on huomattavasti enemmän. Mutta näillä pienillä toimenpiteilläni arjen hallinnassa ehdin onneksi lepertelemään vauvan pöhkön suloisille ilmeille melkein niin paljon kuin halaunkin ja leikkimään Neidin kanssa ravintolavaunun tarjoilijaa..
Mihis ne opiskelut ja töiden haku on sitten tungettu..? Noh, ne on aikataulutettu lasten nukkumaan menon jälkeiselle ajalle eli toistaiseksi jäänyt tekemättä, kun melkein kaadutaan itsekin samaan aikaan lasten kanssa petiin. Realistinen tavoite oli aluksi kaksi iltaa viikossa käyttää näihin tylsyyksiin, mutta eipä ole sekään onnistunut. Tosin vasta viikko takaperin alkoi vauvakin nukkumaan pidempiä pätkiä öisin, joten nyt zombie-väsymyksen väistyessä tavoite alkaa olla oikeasti enemmän realistinen :)
Mä kun olen kammonut aikataulutusta ja tarkkoja suunnitelmia arjessa. Mutta nyt kahden lapsen kanssa on huomannut, että jonkinmoinen arjen suunnittelu ja hallinta ei välttämättä olekaan niin paha vaan päinvastoin mahdollistaa hetkistä nauttimisen. Edelleenkin kammoan tulevaisuuden suunnittelua ja siihen tuskin on tulossa vastaavaa muutosta kuin arjen suunnittelussani. Blogin nimikin on vähän tästä lähtöisin Tässä elämä on, haluan elää päivän kerrallaan. En halua elää jotakin tiettyä päämäärää varten ja vain odottaa jotakin hetkeä tulevaisuudessa. Odottaa vain esimerkiksi koska valmistun, koska saan työpaikan, koska saamme unelmiemme asunnon, koska saamme ko. asunnon maksettua jne. Unelmoin ja toki jollakin tapaa odotan näitä juttuja tapahtuvan tulevaisuudessa, mutta en rakenna elämääni niiden ympärille niin, että kaikesta tulee vain suorittamista. Näin suunnitelmiakin on helpompi vaihtaa ja suurinkiin muutoksiin on helpompi sopeutua ja lähteä innolla mukaan, kun ei ole pään sisällään rakentuanut tietynlaista elämää itselleen valmiiksi.
Viikonloppuna typyt menee mummilaan hoitoon, että ”saadaan tehä rästiin jääneitä juttuja tai mitä teillä nyt onkaan. Ja nukkua univelat pois”. Meillä on varmaan mansikkamargaritoja ja tequila shotteja, koska Meksikosta tuotu tequila on ollut ihan liian kauan pakastimessa. Ehkä baarissakin voisi käydä salsaamassa, tai sitten muuten vaan käydä jossakin… Sitten on taas sunnuntaina lisää univelkoja :)
