Kato, mulla on yöpaita päällä. Tuo tuolla on mun iskä ja silläkin on vielä yöpaita ja vauvallakin on.
On tilanteita, missä toivoisi lapsen ymmärtävän, mitä juttuja jakaa perheen ulkopuolelle ja mitä ei. Pian 4-vuotiaamme alkaa osoittautumaan päivä päivältä vähemmän ujoksi, joskus jopa liian reippaaksi neitoseksi. Tässä muutama tilanne, jotka on vielä ihan hauskoja eikä perhesalaisuuksia ole tullut julki 🙂
Tilanne 1. Neiti piti paikallisille teineille saarnan tupakan poltosta ruokakaupan edestä. Ite olin vasta astumassa kaupasta ulos, kun kuulin kirkkaalla äänellä Neidin paasaavan kädet lanteilla: Ei saa polttaa tupakkaa, se on ihan tyhmää! Siitä tulee sairaaksi ja sillä rahalla saisi vaikka lentolipun… Vastaukeksi Neiti sai paljon naurua ja totesin, että voit säästää nuo saarnat ihan vaan Papille kotona. Teinit kyllä sanoivat, että oli vakuuttavin saarna aiheesta ja erityisesti lentolippu oli hyvä veto. Neiti kimitti vielä, että lennetään me silti Meksikoon, vaikka Papi vielä polttaakin; sinne ei voi kävellä kun välissä on iso iso järvi.
Tilanne 2. Papi, Neiti ja Niña lähtivät käymään äitini luona mun ollessa urheilemassa. Neiti haahusi muutamia metrejä Papin jäljessä ja pian Papi kuuli Neidin selittävän vastaan tulleelle naiselle Kato, mulla on yöpaita päällä. Tuo tuolla on mun iskä ja silläkin on vielä yöpaita ja vauvallakin on. Me ollaan kyllä ihan mahottomia vauvan kanssa. Me ei laitettu päivävaatteitakaan päälle kun lähettiin niini niin nopeesti mummilaan. Hahahaa, onneksi en ollut ite tässä tilanteessa 🙂
Tilanne 3. Oltiin porukalla ravitolassa syömässä ja Neiti havaitsi ravintolan alakerrasta sellasen autopelin, jossa on ihan ratti ja polkimet. Kun ruuat oli syöty rupesi Neiti inttämään pelaamaan pääsyä. Sanoin, että ei voida mennä, kun lasku on vielä maksamatta (todellisuudessa myös haluttiin istua hetki ihan rauhassa ja laskea massua). Ennen kun kukaan ehti tajuamaankaan Neiti oli jo tarjoilijamme luona ja palasi kohta laskun ja tarjoilijan kanssa takaisin. Tarjoilija (onneksi lapsiystävällinen) sanoi Neidin pyytänen nopeasti laskua ja halunneen tulla tarjoilijan kanssa tuomaan sen.
Neiti oli tosiaan vuosi sitten vielä kohtuullisen ujo. Ei sillä tavalla, että olisi ikinä jäänyt mun taakse piilottelemaan tai saati itkenyt vaikkapa hoitoon mennessä, mutta huomattavasti oli hiljaisempi typy. Päiväkotiin täällä Suomessa kyllä sopeutui heti hyvin ja jokapaikkaan mennyt aina innolla, mutta ennen ensin pitkänkin aikaa tarkkaili sivusta kenen kanssa menee puhumaan tai leikkimään; vieraille puhui tuskin koskaan. Nyt jo puiston portilla tähyilee ”kohteensa” kenen kanssa leikkiä sillä kertaa. Kaupassa tai ulkona rupeaa puhumaan kenellä tahansa aikuiselle.. Juhlissa tai vieraissa paikoissa ei enää esimerkiksi kysy multa, missä on vessa tai saako lisää kakkua vaan menee sen luo, kuka juhlien järjestäjältä Neidin mielestä vaikuttaa. En tiedä missä vaiheessa tää melkein ylireipastuminen tapahtui vai ihan vaan siinä kasvun ohessa. Mutta hauskoja tilanteita ja paljon hymyjä saa aikaiseksi päivittäin, missä tahansa liikutaan. Ei-lapsirakkailta saa varmaan myös närkästystä osakseen. Heitäkin siänänsä ymmärrän; itekin ennen omaa lasta menin ihan paniikkiin, jos joku muksu tuli puhumaan mulle 😉
Huolettamaan on tietenkin jäänyt, mitä juttuja jakaa esimerkiksi päiväkodissa kun me vanhemmat ei olla kuulemassa. Päiväkodin tädit ainakin syövät paljon suklaata silloin kun ne luulee, että kaikki lapset nukkuu 😉