Yritän tässä taas valmistautua anoppini tuloon ja palauduin jopa vanhan blogini teksteihin ajalta, jolloin esikoinen syntyi.

Ctrl+f tuotti ensimmäisenä tuloksen :

”Anoppini on täysin kahjo. Siitä on paljon todisteita. Olen mielummin ruvennut kääntämään sen arkipäivän huumoriksi, muuten hyppisin seinille.” sekä 

”Harmi, että meksikossa loukkaannutaan niin verisesti kaikesta eikä juuri kestetä suoria kommentteja (kavereiden kesken on eri, mutta vanhemmille ihmisille on oltava kohtelias, mikä tekee anoppisuhteestani täysin naurettavan ja tekopyhän, koska joudun aina hymyilemään tai vähintään hiljentymään)”.

Tässä onkin henkistä valmistautumista kerrakseen! Seuraava kuukausi täytyy selättää normaalitunnetilat puhumattakaan raskaushormonien ja vauvan tulon aiheuttaman tunnemyrskyjen vaikutukset. 

Saa myös nähdä aiheuttaako äidinmaito tälläkin kertaa henkistä kädenvääntöä. Viimeksi kun imetys oli melkeinpä ehdoton paha. Mahtaako nytkin aina ”salaa” käydä iskemässä vauvan suuhun tuttipullon vedellä tai Camomillateellä täytettynä.. Nähtäväksi jää, koska viime kesänä oli anoppini mielipide täysin muuttunut, kuten jo aikaisemmin kerroin täällä. Eli yhtäkkiä olikin ollut hänen ansiotaan, että olin imettänyt. 

Edellisessä anoppihermoilussanikin jo pohdin Suomen sääolosuhteita. Kirjoitin ”Pitäisikö kiusaksi toivoa myös viileää kesää. Siitä aiheutuisi suuri paniikka ja ulosmenokielto. Tai ainakin mieletön vällyihin vuoraus”. Olisi todellakin pitänyt jättää kirjoittamatta ilkeä toiveeni, siitäpähän nyt itsekin kärsin, kun mittari juuri nyt näyttää +4  ja jotakin valkoista töhkää tulee taivaantäydeltä. Eli tervetuloa Suomen kesään huomenna! 

Otetaanpa vielä yksi lohkaisu. Heti syntymästä asti on äidin kuulemma hoettava lapselle ”papa”, jotta se olisi varmasti lapsen ensimmäinen sana. Näin tekevät hyvät vaimot, jotta isä sitten ilahtuisi. Huvittuneena juttelin tästä miehelleni ja se olikin suuri skandaali, koska naiset eivät koskaan saa paljastaa näitä salaisuuksia kenellekään miespuoliselle.

Ihan oikeasti yritän suhtautua vierailuun positiivisesti – Meksikossa perhe on kuitenkin äärimmäisen tärkeä! Ja kaikesta huolimatta anoppini kuitenkin ajattelee jopa minun parastani, meillä nyt vain on täysin vastakkainen suhtautuminen asioihin, mitä ei helpota, että olemme täysin vastakkaisilta puolilta maailmaa..

Huuh, näillä mennään!