Toukokuu oli aivan mielettömän ihana. Näistä fiiliksistä onkin ihana aloittaa kesä <3

Vaikka äititysloma loppui niin mulla oikeestaan vasta alkoi loma. Hölmö, kun olin jättänyt äitiysloman ajaksi roikkumaan yhden kouluhomman niin siellähän se aina oli läsnä, takaraivossa kolkuttelemassa.. Samoin ahdisti kysymys kesästä. Mennäkö töihin? Saadaanko päiväkotipaikka molemmille tytöille samasta paikasta? Tai pyytäisinkö puolikasta viikkoa? Aa – saisin myös lopputyöpaikan, mutta tuloksilla on kiire. Onko siitä liikaa stressiä? Päivät siinä taitaisi venyä yli 8 tuntisiksi. Missä kirjoitan, koska? Puhelu päivähoidon järjestelijältä ratkaisi kuitenkin kaiken ressin ja päätös vähän niin kuin tehtiin mun puolesta. ”Kun näiden kesäsulkujen takia tilanne on nyt vähän se, että vauvasi joutuisi nyt vaihtamaan päiväkotia 3 kertaa kesän aikana ja vasta sitten syksyllä pääsisi sinne omaan paikkaan.” ”Jaa. No eipä siinä sitten. Alotetaan vasta syksyllä.” ”Niin tää on kurja tilanne, mutta niin vähän on näitä tämän ikäsiä päiväkotiin ilmottautunut kesäksi niin tää nyt menisi näin”. 

Toukokuu oli siis ressittömin kuukausi pitkiinpitkiin aikoihin ja siitä nautittiin vain olemalla. Kiireettömyydellä, yhdessä ololla, hyvällä ruualla, liikunnalla.. Vihdoin osasin taas keskittyä hetkeen, enkä jo mielessäni panikoinut seuraavaa tekemätöntä asiaa. 

Ei tarvinnut jokaista mahdollista hetkeä käyttää harkan naputteluun tai hakemuksien viimeistelyyn. Sai tytöt olla väsymiseen asti puistossa, eikä tarvinnut lähteä parkuen kotiin. Neitikin on nykyään jo liiankin innokas kahvittelija; vähän joka välissä kuuluu ehdotus ”Hei oisko kiva mennä johkin vähän kaffeelle”. Neidistä on tullut myös tunnollinen apuri keittiössä – kiireen keskellä kun usein tuli vaan häädettyä yli-innokas apuri pois keittiöstä, koska aikaa apurin kanssa nyt vaan menee vähän enemmän ja usein myös sotkua.. Istuin myös mm. youtubesta katsomassa letitysvideoita, koska Neiti on kinunnut vaikka mitä prinsessakampauksia, mutta vielä siihen ei ole meidän kummankaan kärsivällisyys kehittynt riittävästi ja aika säälittävät näperrykset päässä, joutuu raukka välillä olemaan, vaikka mua yrittääkin tsempata ”Äiti kyllä sä vielä joskus opit.”

Ehdin myös liikkua 3-5 kertaa viikkoon ja nauttia myös lepopäivistä ilman hinkua salille tai lenkille. Kevätaurinko toi ihan uudet fiilikset lenkkeihin ja uudet kengät ihan eri tuntuman salille ja tunneille. Kaapissa lepäilleet housutkin mätsäsivät edes hippasen paremmin uusiin popoihin 🙂

Voi kun muistaisi kaiken kiireenkin keskellä läsnäolon taidon! Vaikka kuinka paljon olisi asiota tehtävänä, niin eihän se auta vaikka kuinka niitä pyörittelee etukäteen mielessä edellisen homman ollessa kesken. Harmittavasti oon tämmösen piirteen viime vuosien aikana huomannut kehittyvän itelleni. Ennen olin hyvä keskittymään. Ja nauttimaan hetkestä. Olemaan läsnä.

Onko tosiaan ruuanlaitto, pyykinpesu, siivous, syöttäminen, pukeminen, vaipanvaihto, nukuttaminen jne. todella mulle ylitsepääsemättömän vaikeeta kontrolloida?! Ennen lapsia yhtäaikaa opiskelin, kävin töissä, urheilin ja olin järjestötoiminnassa mukana ja kaikki oli siististi hallinnassa. Mutta nyt.. ..Pienikin ylimääräinen lisä niin kaikki räjähtää.

Nyt on kesä aikaa opetellä läsnäolon taitoa ilman mitään lisätekijöitä. Avasin jo uudemman kerran pari vuotta sitten lahjaksi saamani Mindfulness kirjasen, mikä tuolloin jo muokkasi ajattelutapaani ja suhtautumista elämään ja itseeni aika paljon. Ehkä uusi lukukerta ja mielentila vastaanottaa jotakin lisää..?

Ihanaa kesäkuuta kaikille <3