Syy hiljaisuuteen

Tässä uusi ihainen typymme, ikää viikon verran:

Ja taas hämmästelen kuinka paljon voikaan rakastaa jotakin juuri tuntemaansa pientä ihmistä niin paljon <3

 

Typynen on ollut melko pienoinen osasyy blogihiljaisuuteen, hää kun toistaiseksi nukkuu, syö, kuluttaa vaippoja ja nukkuu nukkuu nukkuu. Siskonsa oli heti alusta asti huomattavasti huutavampi tapaus todella pahan refluksin takia. Neuvolatädiltäkin jo huolestuneena kyselin onko tämä uusi vauva ihan normaali 😀 Nyt tietysti on hyvin aikaista sanoa, kun on viikko takana, mutta jospa ei ainakaan sitä jatkuvaa oksentelua tulisi hälle.

Appivanhempien kuukauden vierailu juuri vauvan syntymän aikoihin oli juuri niin raskasta kuin olin kuvitellutkin. Mutta lopulta se nyt oli vain kuukausi ja tietenkin heillekin tärkeää nähdä uusi tulokas. Ja onneksi beibi syntyi sentään hippasen ennen maagista numeroa 40, sillä mieheni vanhempien paluulento oli samana päivänä kuin laskettu aika. Vähän vielä extrapaineita itsellenikin siis, että syntyisi ajoissa. Vierailun ajoitus olisi ollut parhaimmillaan vaikka kuukausi lasketun ajan jälkeen, mutta heidän lomiaan ei saanut muuten järjestettyä. Kaikista erimielisyyksistä ja elämääni puuttumisesta huolimatta aloin pari päivää ennen heidän lähtöänsä vollottamaan yksikseni keskellä Taysin potilashotellin ravintolaa. Ne hormonit….

 

Toinen osasyy blogihiljaisuuteen on ollut vaarini sairaus, mikä näin raskaus- ja vauvahormoneissa on vienyt paljon henkistä energiaa. Julkisen parkuni tähän liittyen päästin bussissa, kun radiossa soi Arttu Wiskarin Tuntematon potilas.

Kunhan saan kämpän kutakuinkin järjestykseen luvassa ainakin sektio vs alatiesynnytys vertailua ja hehkutusta Taysin potilashotellista.. Ja takaisin kuntoon -prosessistani :D Yllätyksekseni tänään huomasin, että enää 5 kiloa lähtöpainoon jäljellä (unohetaan se, että läski painaa enemmän kuin lihas) ja bikinitkin kehtasin jo vetää päälle. 

 

Pahoittelut sekavasta kirjoituksesta, seuraavaan yritän nukkua univelat pois!