Takaisin todellisuuteen

Noniin tieshän sen, että ei oisi pitänyt hehkutella onnellisuuttaan liikaa. Mikäs muu kuin epämääräisesti oirehtiva lapsi sai palautumaan normaalitilan miinuspuolelle ainakin vähäksi aikaa..

Neidin iho näytti perjantaina vähän oudolta, mutta ajattelin, että se nyt on vaan kuiva ja kyllä se siitä rasvaamalla. Lauantaina vähän jo huolestuin ja sunnuntaina typy oli kauttaalta vähän turvonnut, iho oli oudon jotenkin ”röpyliäinen”. Ei kuiva, ei näyttänyt ihottumalta.. Ja se turvotus, kädet oli vähän pullukat ja ne isot nappisimmutkin näytti pienemmiltä. Maanantaina oli mies ja Neiti viettäneetkin päivän terveyskeskuksessa ja sairaalassa. Mummikin oli mukana,  ton miehen suomenkielen vuoksi. Hahaa eli vahvistuksena lääkäri ja lastensairaanhoitaja. Ite siis töissä.

Oli ne terveyskeskuksessakin sen verran huolestuttanut, että pistivät sieltä Taysiin, jossa oli sitten tehtykin melkosella skaalalla vaikka mitä kokeita, ultraa jne. Useampi lääkäri katsonut. Ja mitäänhän ei tietysti löytynyt 8 tunnin tutkimusten jälkeen. Tai no, oli jotkut arvot luvattoman korkeita, joten kokeita pitää uusia taas ylihuomenna, mutta selitystä ei sillekään löydetty. Maanantai-iltana alkoi huolestuttavin osuus, tai siis mikä sai mut jo ajattelemaan vaikka mitä… Neiti nukkumaan mennessä alkoi huutaa. Melkeen suoraa huutoo. Välillä vähän rauhottu, mutta oli tosin levoton, uikutti ja vaikutti tuskaselta. Piteli päätään. Parin tunnin päästä vihdoin uuvahti ja nukahti. Yön aikana lyhyempiä parkukohtauksia tuli useita. Ja juu, oli taas hilkulla, etten rynnännyt sairaalaan.. Sydäntä raastavaa katsella. Mutta rauhottelin itteäni: olihan juuri kaikki kokeet tehty..  Ja Neiti on yöllisistä kauhukohtauksista jonkun verran kärsinyt. Jos se nyt vaan ois sitä? Moninkertasena. Ja yöllä huoli on aina moninkertasesti suurempi kun päivänvalossa. Miksi se yö onkin aina niin paha? Aamuun tuntuu olevan ikuisuus. Tänään oli tarkotus tehä uusi ”pyörähdys” sairaalassa, mutta Neitipä olikin koko päivän täynnä energiaa ja iho ja turvotuskin alko palautuun normaaliksi. Ei mitään hulluja itkukohtauksia, joissa olisi menettänyt kontaktin typyyn niin kuin yöllä.

Katotaan miten menee tää yö. Oma mielenrauha vaatii lisätutkimuksia, jos jotain normaalista poikkeevaa vielä ilmenee. Huuh, miten nuo lapset saakin aikaan sellasia sydämentykytyksiä ja niin valtavan huolen!