Voihan kipeys
En välttynyt mäkään tämän kevään flunssahyökkäykseltä. Viimeksi olenkin ollut kipeä vissiin vuosi sitten. Perjantaina tuleva flunssa jo ehkä vähän enteili itsestään viluisuudella, mutta menin silti illalla syöpöttelemään ja vähän istuksimaan iltaa parin kaverin kanssa.
Tässä välissä poikkeankin vähän aiheesta omaan ravintolakäyttäytymiseeni annoksien valinnassa. Perjantaina oltiin siis tosiaan pizzeria Napolissa ja löysin pitkästä aikaa annoksen, minkä seuraavallakin kerralla varmasti pyydän: Montagna -pizza, joka sisälsi vuohenjuustoa, parmankinkkua ja pestoa. Yleisesti kuulun siihen kastiin ihmisiä, jotka aina haluavat kokeilla jotakin uutta ja erilaista. Nyt olen kuitenkin huomannut, että muutosta on tapahtumassa – olen alkanut tyytymään vähän yksinkertaisempiin annoksiin ja jopa alkanut käymään enemmän samoissa ravintoloissa ja pyytämään herkulliseksi toteamani annoksen kerta toisensa jälkeen. Ääk, onko musta tulossa tapojeni orja, oonko mä tulossa liian vanhaksi?? Vai olisiko tämä kuitenkin mieheltä opittu tapa..? Niin usein petynkin omaan annokseeni ja jahkailen miksen pyytänyt sittenkin sitä toista.. Ja mies on aina superhyvä löytämään parhaat annokset ja herkun löydettyään ei sitten enää muuhun vaihdakaan. Ennen ajattelin, että se on tylsää ja menettää kaikki hyvät makuelämykset, mutta enpä ole enää niin varma, kun tosiaan minä se useimmiten petyn uusien kokeilujeni takia. Annoskateuteni on joka tapauksessa huomattavasti vähentynyt kun olen löytänyt ne omat parhaat herkut 😀 Onko muita annoskateellisia ihmisiä??
Nyt palaan kipeyteeni. Perjantain valvomisesta lyhyiksi jääneet yöunet ja lauantaiaamun puistoilu muksun kanssa liian vähissä vaatteissa oli viimeinen tikki ja täällä mä nyt olen nenäliinojen, kurkkupastillien ja vällyjen keskellä. Maanantaina hölmö yritin töihin ja puolenpäivä jälkeen jouduin luovuttamaan, kun hengästyin puhuessa ja välillä meinasin yksiä keuhkot pihalle, korviin pisti.. Istuin kivasti kaksi tuntia työpäivän päätteeksi terveyskeskuksessa saamassa terveydenhoitajalta todistusta (oi kuinka näpsäkkää, jos miehellä olisi jo lääkärin oikeudet Suomessa! Vai voiko perheenjäsen sittenkään kirjottaa saikkua?) ja raahauduin vielä kaupan kautta kotiin ja loppupäivä vaaka-asennossa.
Eilisen ruokailut jäi porkkanamehuun vihreyksillä ja salaattiin sisältäen mm. sieniä, pinaattia ja pähkinää. Tänä aamuna selkeitä toipumisen merkkejä, koska mun teki mieli aamupalaa! Ja vieläpä leipää. Useimmiten teen smoothien tai rahka/maustamaton jogurtttipohjaisen sötkötykseni jollakin hedelmillä ja pähkinöillä ja mantelilla. Mutta kipeänä sallittakoon ihanan tuore porkkanahöttöleipä juustolla ja kinkulla. Nyt virallisesti olen palannut takaisin myös kahvinjuontiin, mikä on tähän mennessä raskauden takia ollut suurin ällötykseni. Alussa oli ällötyksestä huolimatta muuten erittäin vaikea luopua kahvista! Oli vaikea yrittää korvata teellä päivittäinen kahvihetki. Halusin, että olisi tehnyt mieli kahvia, mutta ei pystynyt – tiedättekö sen tunteen, että haluaa haluta jotain, mutta ei kuitenkaan halua? Vai onko se mun oma kieroutunut logiikka – mies tuomitsi naisten logiikaksi ja pyöritteli silmiään. Mutta nyt saan taas tyhjän aukon täytettyä päivästäni kahvilla, jee! Yleensä juon siis vaan kupin päivässä, eli ikinä en ole ollut mikään suurkuluttaja, mutta miten siihen yhden kupin tapaankin jääkään koukkuun!
