Häpeä omasta kehosta

IMG_1276.JPG

Häpeä. Se on määrittänyt kehonkuvaani jo niin kauan, että olen toden teolla tympiintynyt. Olen vahdannut peilikuvaani sättien itseäni siitä, millaiseksi olen syntynyt. Olen ajatellut, että elämä olisi parempaa, jos olisin kymmenen senttiä pidempi, vähän laihempi ja kiinteämpi. Olen hävennyt pituuttani, käsivarsiani, reisiäni, takapuoltani, selkääni, pohkeitani- ties mitä kaikkea. Olen ihmetellyt syvästi, miten minua rakastavat ihmiset voivat pitää minua kauniina- ja todennut sen johtuvan siitä kuuluisasta lauseesta ”rakkaus on sokea”.

IMG_1212.JPG

Vasta viime aikoina olen alkanut havahtua siihen, miten julma olen ollut itseäni kohtaan. Tiedättekö mikä avasi silmäni lopullisesti? Se, että tajusin niin monen ihmisen tekevän samaa. Oman pääni sisällä käynnissä ollut sota itseäni vastaan oli tehnyt minut kuuroksi sille, miten muut puhuivat. Jollain tavalla itsensä haukkumisesta oli tullut normaalia- kunnes viime vuonna kehopositiivisuudesta puhuminen alkoi täyttää sosiaalisen median ja minunkin silmäni alkoivat aueta. (Kehopositiivisuutta löydät esimerkiksi Vaakakapinan sivuilta.)

Vaatekaupassa työskennellessäni olen saanut lukemattomia kertoja kuulla asiakkaan sättivän omaa kehoaan ja sitä, kun keho ei mahdu tiettyyn vaatteeseen. Näissä tilanteissa olen aina muistuttanut asiakasta siitä, että ihminen ei ole koskaan vääränmallinen, vaan vaate on vääränlainen. Kenenkään kehoa ei tarvitse muokata vaatteen mukaan, vaan toisinpäin. 

IMG_1222.JPG

Olen sillä kannalla, että armollisuus ja ymmärrys omaa kehoa kohtaan on paras tie hyvinvointiin. Kun ymmärtää kehonsa tarpeita niin ruoan, liikunnan kuin muidenkin asioiden suhteen, hyviä asioita alkaa tapahtua. Omalla kohdallani olen todennut, että liika sokeri on pahasta niin keholleni kuin mielellenikin, koska se aiheuttaa levottomuutta, riippuvuutta, tulehdustilaa kehossa, ärsyttää vatsaa ja tekee minut voimattomaksi. En ole absoluuttinen ruokavalioni suhteen, koska se  ajaa minut pakkomieleiseen itseni tarkkailuun, enkä todellakaan halua enää elää elämääni siten. Haluan syödä ja liikkua niin, että voin hyvin. Kunnioittaa itseäni hoitamalla kehoani ja mieltäni. Häpeän voi voittaa niin kuin muutkin syvään juurtuneet ajatusmallit tai tavat: kärsivällisyydellä. Vaihtamalla pikku hiljaa sisäinen vihapuhe kauniisiin, kannustaviin sanoihin. Se vaatii opettelua, mutta on sen arvoista. Eikä ole pahasta opetella ottamaan vastaan apua ja kehuja myös toisilta ihmisiltä.

IMG_1233 (2).JPG

Nämä kuvat ovat viime kesäiseltä Helsingin reissulta siskoni kanssa. En muistanut stressata tai hävetä kameran edessä, en yrittänyt näyttää mahdollisimman hyvältä. Oli vain hyvä olla, juuri sellaisena kuin sinä hetkenä olin. 

Toivon sinulle hyvää oloa ja lempeyttä itseäsi kohtaan. Pidä huolta itsestäsi. <3 

Ajatuksia ja kuvia lisää INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.