Asioita, joita pakkaan mukaan vuoteen 2018
Kirjoitin eräänä yönä ylös asioita, joista olen kuluneen vuoden osalta kiitollinen ja jotka haluan viedä mukanani alkavaan vuoteen.
- Rohkeus hypätä
Jätin taakseni hoitoalan ja siirryin työskentelemään vaatteiden ja kauneuden parissa. Stressasin suunnattomasti siitä, tulenko löytämään töitä ja olenko tarpeeksi hyvä, löydänkö oman tapani tehdä asioita. Tämän vuoden aikana olen oppinut itsestäni paljon ja vaikka vieläkin usein kyseenalaistan omia vahvuuksiani niin se ei haittaa. Epävarmuus on tunne, joka tulee ja menee. Väliä on vain sillä, antaako tunteen olla esteenä vai opetteleeko elämään sen kanssa.
- Sinnikkyys, unelmointi ja arjesta nauttiminen
Kun tietää mitä haluaa, jaksaa sen eteen myös puurtaa. Minulla on jo pitkään ollut tiettyjä unelmia, mutta aiemmin ne ovat olleet vain jotain suurta ja epämääräistä kaukana horisontissa. Viimeisen vuoden aikana unelmista on tullut tavoitteita, jotain sellaista mikä rakentuu hiljalleen joka päivä. Unelman toteuttaminen on työn tekemistä, ja tavoite saattaa muuttua matkan varrella paljonkin. Siksi itse tekemisestä nauttiminen on tärkeää.
Arkipäivän pienet ja konkreettiset tavoitteet helpottavat hahmottamaan sitä mihin pyrkii ja samalla ne luovat iloa päivittäiseen työhön. Inspiroiva palaveri, onnistunut stailaus tai hieno kohtaaminen asiakkaan kanssa kannustavat sellaisinakin päivinä, kun kaikki tuntuu tahmealta. Loppujen lopuksi tämä hetki on kaikki mitä on olemassa, enkä halua missata sitä. Suurin osa elämästä on arkea, joten miksi en tekisi siitä mahdollisimman hyvää ja nautinnollista. Silloin jaksaa myös uskoa unelmiin ja kulkea kohti niitä. Me voimme valita millaisia ajatuksia ja tunteita me ruokimme, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Voimme myös muuttaa sitten ku-ajattelun kaavan yksinkertaisesti alkamalla tekemään asioita nyt.
- Ilo onnistumisesta
Minun on usein vaikeaa iloita omasta onnistumisestani. Iloa varjostaa monesti ajatus siitä, että olisin silti voinut tehdä asian paremmin. Täydellisyyden tavoittelu luo aina ristiriitaa, sillä täydellinen on mahdollista vain, jos pystyy hyväksymään virheet. Olen jättänyt monesti tarttumatta uuteen tilaisuuteen tai jättänyt maalauksen tai uuden harrastuksen kesken, koska en kestänyt katsella virheitä, jotka hyppivät silmilleni. Mutta ilman virheiden sietämistä ei voi tehdä mitään, joten olen tänä vuonna pakottanut itseni kasvamaan siinä suhteessa- mikä onkin ollut helppoa, koska uusia asioita ja tilanteita on tullut jatkuvasti. Samalla olen huomannut, kuinka onnistumisen ilo on hiljalleen kasvanut. Ilo taas ruokkii itsevarmuutta, jolloin on aina vain helpompi astella uusiin haasteisiin.
mekko Marita Huurinainen korvakorut Asmi (Vaatepuu)
Mitä sinä pakkaat mukaan ensi vuoteen?
Toivon teille kaikille iloa, onnea ja hyvää enrgiaa vuoteen 2018, ihanat tyypit! Toivottavasti tavataan usein täällä blogin puolella!