Kameran takana Maiju Emilia Photography

Aishajus_1[1].jpg

Aishajus[1].jpg

Olin jokin aika sitten stylistinä ja meikkaajana aivan ihanissa kuvauksissa Lempäälän kauniissa maisemissa. Kuvaajina toimivat lahjakkaat naiset Saara ja Maiju, joiden työtä oli ilo seurata- ja pääsinpä vielä molempien kuvattavaksikin. Saaran kuvia on blogissani nähty aiemminkin (esimerkiksi tässä postauksessa) ja juuri hänen kauttaan tutustuin tämän postauksen kuvat ottaneeseen Maijuun. 

Aishajus_2[1].jpg

Aishajus_4[1].jpg

Aishajus_10[1].jpg

Rakastan näiden kuvien tunnelmaa! Punainen lato, villinä kasvavat kukat ja läheinen metsä tuovat mieleen lapsuuden kesäpaikassa vietetyt ajattomilta tuntuneet viikot. Kun osasi ulkoa jokaisen mutkan, muurahaiskeon ja liukkaan kiven järvelle johtavan metsäpolun varrella. Yöllä ulos hiipiessä kaikki oli jännittävää, mutta ei osannut oikeasti pelätä, koska ystävä oli vieressä ja jalassa oli lempilenkkarit, joilla pääsi juoksemaan niin kovaa kun halusi. 

Aishajus_5[1].jpg

Aishajus_6[1].jpg

Näihin lapsuusmuistoihin liittyen, Maiju ja Saara kuvaavat paljon myös lapsia. Kannattaa käydä ihastelemassa kuvia heidän Instagram-tileiltään, jotka löydät täältä ja täältä. Kuvissa on taikaa, vai mitä?

Oikein ihanaa viikkoa teille kaikille!

Muoti Työ Ostokset Päivän tyyli

Kuvia meikkaajan opinnoista

received_10155219568755435.jpeg

Aloitin tänä vuonna meikkaajan opinnot Make-up Artist Academyssa Tampereella. Halusin stylistin työn lisäksi tehdä hommia myös meikkaajana ja olen todella tyytyväinen, että lähdin opiskelemaan! Heinäkuu on koulusta lomaa, mutta teen meikkejä mahdollisimman paljon lomankin aikana. Enpä ole koskaan odottanut näin paljon opintojen jatkumista. Aika selvää siis on, että oikealle alalle olen suuntautumassa. 

Tässä joitain portfoliooni kertyneitä kuvia. 

20170615_123807.jpg

20170614_112406.jpg

19250192_10154745546431461_1142836671_o.jpg

19265179_10209404613612772_1996273738_n.jpg

Tänään vietän vapaapäivää. Kesälomaa tänä vuonna ei ole suunnitteilla ja siksi pyhitänkin vapaapäivät levolle, liikunnalle ja kaikelle sille, mikä hyvältä tuntuu.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Here are some pictures of my make-up portfolio. 

Kauneus Meikki Opiskelu