Style by Aisha: Aira

1L[1].jpg

Hei kaikki! On aika esitellä teille taas stylistin kädenjälkeä, tällä kertaa äitini Airan yllä. Tein äidille tyylianalyysin jo opintojeni aikana ja olemme jatkaneet projektia hänen omalla vaatekaapillaan ja kaupoissa kierrellen. Tarkoituksena oli rakentaa Airalle toimiva ja monikäyttöinen vaatekaappi. Kuten kuvissa näkyy, samat vaatekappaleet muuntuvat moneen asuun- mikä onkin mielestäni hyvän vaatekaapin perusta. Hyvän mallinen jakku ja istuvat, laadukkaat farkut vievät jo pitkälle. Jakku tuo myös ryhtiä asuun kuin asuun.

Kuvat otti taas ihana Saara, jonka kanssa teimme myös yhteistyötä Marjan stailauksen tiimoilta

2L[1].jpg

Airalle paras värimaailma löytyi kevään raikkaista väreistä, mutta myös kesän värikartasta nousi hyviä värejä. Tärkeintä värien valitsemisessa on kiinnittää huomiota niihin väreihin, jotka ovat lähinnä kasvoja. Värit voivat kirkastaa tai samentaa kasvot hyvinkin dramaattisesti, kuten värinalyysiä tehdessä huomasimme. Itselle sopiva väri voikin tiputtaa kasvoilta vuosia silmänräpäyksessä. Esimerkiksi huivi on helppo tapa raikastaa kasvot ja tuoda asuun samalla uutta mielenkiintoa. 

4L[1].jpg

6L[1].jpg

7l2.jpg

9L[1].jpg

12L[1].jpg

10l1.jpg

15l1.jpg

16l1.jpg

Tämä projekti on ollut aivan erityisen antoisa, koska olen saanut syventyä oman äitini persoonaan uudella tavalla. Olen oppinut tuntemaan uusia puolia Airasta, kuten jo nuoruudesta juontuvan viehtymyksen hippityyliin. Etsimmekin äidille vielä tiettyjä vaatekappaleita, jotka tuovat esiin sen hippimimmin, joka ei ole ehkä aina päässyt näkyviin. (Todisteita hippimimmistä esittelen vielä myöhemmin täällä blogin puolella, jos hyvin käy.)  

17l1.jpg

Oli mielettömän hienoa huomata se energia, joka Airassa kasvoi tämän stailausprojektin myötä. Vaatteilla, väreillä ja asusteilla leikitteleminen tuo niin paljon iloa elämään- eikä se ole iästä kiinni! Stailattavana oleminen saattaa nostaa piilossa olleita piirteitä esiin, ja siksi nautinkin tällaisista projekteista erityisen paljon. 

Kiitos äidille ja Saaralle, oli hienoa tehdä tätä kanssanne! 

Saaran (Mimi & Nöde) facebook-sivuille pääset täältä

Blogini facebook löytyy tämän linkin takaa

I had such a lovely time styling my mother Aira! We went through her wardrobe piece by piece and bought some missing pieces to complete a functional, fun wardrobe. I really enjoyed the whole process and also got to know Aira as a woman who has a little bit of hippie vibes going on. Photos are taken by a talented photographer Saara. More of her pictures you can see here  and here or in Instagram @mimietnode

Have a lovely day, everyone!

Hyvinvointi Mieli Työ Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.