Romantiikan puutteessa
Mies ei ole kovin romanttinen. Se ei puhu kauniita, eikä todellakaan osta ikinä mitään lahjoja. En ole edes joululahjaa saanut, kun sitä ei kuulemma vielä lähetetä Australiaan sieltä mistä ikinä se nyt sitten olisikaan tulossa.
Kauneimmat asiat, mitä olen hänen suustaan kuullut, olen kuullut whatsapissa etäsuhteemme aikana, tai kun olen ollut reissussa. Niitäkään ei ole kovin montaa.
En ole kovin kaunis ja lihavakin vielä, mutta kai se jotain minussa näkee? Miksi se on mun kanssa, jos mulla ei ole edes mitään hyviä luonteenpiirteitä, joista joskus sanoa jotain?
Minä tykkään kehua ja sanoa kivoja asioita, kun tiedän, että siitä tulee toiselle hyvä mieli. Kun sanon jotain, tää saattaa vain hymähtää tyytyväisenä ja rutistaa vähän lujempaa. Mutta takaisin ei tule koskaan mitään.
Enkä tarkoita, että hänen pitäisi aina kaikkeen sanoa, että voi kun sääkin oot niin ihana. En todellakaan. Olen vain esimerkin voimin yrittänyt osoittaa, että kivoja juttuja on kiva sanoa ja kuulla. Mutta ei.
Se osoittaa kiintymystään kyllä muilla tavoin. Koskettaa paljon ja pitää hyvänä, kertoo hassuja ja juttuja ja on muutenkin huomaavainen. Jotenkin vain silti vaivaa, että mitään romantiikkaa perinteisessä muodossaan ei ole olemassa.
Kaipaisin sitä niin.
Tällaisen asian miettiminen saa oloni tuntumaan niin lapselliselta. Ja blogin tarkoitus tuo itsensä toteen niin kirkkaasti; en halua enkä kehtaa kertoa näitä kavereilleni. En halua myöntää, että minua harmittaa, kun mies sanoo ettei hän harrasta ystävänpäivää. Mikset, edes minun takiani? En minäkään halua mitään suurta, mutta miksei siitä voi nauttia yhdessä? Ensimmäistä kertaa?
En halua kertoa kavereilleni, miten kaipaisin lisää seksiä ja kuinka haluaisin tuntea itseni halutuksi. Tunnen sen jo nyt, kyllä hän haluaa, mutta silti se ei jostain syystä riitä. Haluaisin tuntea sen kovemmin, intohimoisemmin, romanttisemmin.
En halua kertoa näistä asioista kavereilleni, koska pelkkä anonyymi kirjoittelukin hävettää.
Enkä halua, että minut nähdään vaativana ja kovatöisenä tyttöystävänä. Haluan olla rento ja olla välittämättä, antaa miehen tehdä asiat omalla, epäromanttisella tavallaan.
Kun hän tuli luokseni ensimmäistä kertaa, kaikki oli jollakin tavalla erilaista. Hänen kosketuksensa oli määrätietoisempaa ja haluavampaa. Nyt, kun asumme yhdessä, se ei enää ole niin.
Olemme menettäneet normaalin seurustelu- ja tutustumisvaiheen. Ulkomailla asuminen kai tekee sen. Onko järkeä maksaa kahta vuokraa, kun todennäköisesti olisimme paljon yhdessä joka tapauksessa? Me elimme seurusteluvaiheemme puhelimen ja skypen äärellä. Se tekee vähän surulliseksi.
Mies tuskin ajattelee näitä asioita lainkaan, enkä kyllä haluaisi minäkään. Mutta en tiedä, miten lopettaa.