Se on mun

Se on niin rauhallinen ja kiltti. Ei meuhkaa ja väsyneenäkin jaksaa pitää kielensä kurissa. Pitää hyvänä ja pussaa. Ja viime aikoina tosi paljon.

Nyt ollaan puhuttu tulevastakin. Että miten me pystyttäisiin olemaan yhdessä viisumi- ja viranomaisviidakossa. Se vaatii rutkasti selvittelyä, joka pitäisi aloittaa ennen kuin aika loppuu.

Yöllä se vetää syliinsä ja aina havahtuessaan antaa märän pusun niskaan, poskelle, otsalle. Se on vienyt mua taas reissuihin ja näyttänyt uusia paikkoja, uusia kyliä ja kaupunkeja.

Kolmeen kuukauteen ei ole tullut sanomista ja vikat kaksi olen ollut päänikin sisällä tosi rauhallinen. Oikeita syitä riehumiseen mulla ei missään vaiheessa olekaan ollut. Mutta nyt oon entistä varmempi, että tää on se poika.

Jos se mut vaan huolii ja pitää.