Kyllä pidän itsestä huolen

Miten kivaa olisi löytää mies jostain toisesta maasta? Turhautuisinko heti kielimuuriin? Kulttuuri ei ainakaan saisi olla liian erilainen. Mitä, jos se ei haluakaan koskaan muuttaa asumaan Suomeen? Mitä, jos se haluaa lapsia? 

No jaa, tää skenaario tuskin on kovin todennäköinen. Tuskin sitä miestä löytyy koskaan. Mistään kansallisuudesta.

Näin se ajatuskulku meni ajasta toiseen. Kunnes tapasin hänet. Aussin. Jossain vaiheessa, en edes tiedä milloin, aloin kutsua häntä ystävilleni hänen oikealla nimellään. Pitkään hän oli tapaus muiden tapausten joukossa, mies, joka sai kutsumanimekseen kansallisuutensa lyhenteen. Ihan kuten ne muutkin.

Ulkomaalainen mies on seikkailu, uusi sulka hatussa. Numero. Tarina kerrottavaksi juoruista eläville ystäville, jotka eivät tuomitse. Ystäville, jotka löytävät samoilta reissuilta omaan kainaloonsa uuden kansallisuuden, uuden sulan.

Tämä seikkailu osoittautui loppujen lopuksi hyvin erilaiseksi, ihan joksikin muuksi kuin pelkäksi numeroksi. Nyt takana on reilut neljä kuukautta yhdessä asumista ja elämää lost in translation. Taakse jäivät koti, perhe ja ystävät.

Mutta takaisin ei ole ikävä, mun on hyvä just tässä.

  

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

 

Mä oon kujia kulkenut

Jäljessä lapsien parvet

 

Niiden silmissä iloa

Ja kovan elämän arvet

 

Sydän huutamaan jää joka hetkeen

Mutta tartun niihin muistoissa

 

Vaikkei tavattais koskaan

Kaikki kulkee mun matkassa

  Haloo Helsinki – Maailman toisella puolen