Päiväkirjan tarpeessa
Olin nuorempana päiväkirjatyyppiä, ja yläasteikäisenä aloin kirjoitella nettipäiväkirjaa oikeinkin ahkerasti. Nettiin alustalle, jota monet kaverinikin käyttivät. Lopulta joitain vuosia myöhemmin kyllästyin siihenkin, enkä sittemmin ole juuri kirjoitellut. Nyt tuntuu siltä, että on pakko kirjoittaa jotain, johonkin.
Avautuminen yhdessä asumisen vaikeudesta ja oman pään sisällä pyörivistä lapsellisista ajatuksista on joskus kovin hankalaa. Hävettää. En halua aina kuormittaa ystäviäni älyttömillä ja turhilla jorinoillani, mutta toisaalta haluaisin saada pääni selvennettyä.
Kirjoittaminen on aina ollut hyvä tapa jäsennellä asioita päässä, saada se sekamelska jonkinlaiseen järkevään muotoon. Ennen tähän viimeisimpään reissuun lähtöä siivosin koko talon ja heitin kaikki ylimääräiset tavarat pois, ja urakan alkuvaiheilla vastaan tuli laatikollinen ikivanhoja päiväkirjoja.
Siis jotain aivan järkyttävää. Traumatisoin itseni täysin tällä aikamatkalla menneisyyteen. Niin karmeaa elämisen tuskaa ja itseinhoa, etten edes meinannut tunnistaa itseäni niiden suttuisten rivien välistä. Luin tekstejä epäuskoisena äidilleni, joka ei millään halunnut uskoa minun olleen niin kauhea angstipallo nuoruudessani.
Järkevien johtopäätösten tekemistä vaikeuttaa se, että tapanani oli kirjoittaa harvoin ja ilmeisestikin vain silloin, kun olin pettynyt, turhautunut, ahdistunut tai muuten vain vihainen kaikkia ja kaikkea kohtaan. Lopulta kaikkien niiden itsemurhaviesteiltä kuulostaneiden raapustusten seasta päädyin säästämään vain varhaisimnat päiväkirjani. Niin viatonta ja kilttiä.
Tunsin jotenkin pettäneeni nuoren itseni tuhoamalla muinaiset hengentuotokseni. Muistan, kuinka kirjoittaessani kyselin kysymyksiä vanhemmalta itseltäni ja kuvittelin, kuinka vastailisin niihin kysymyksiin vanhena, kauniina ja viisaana. Ihan kuin päiväkirjat olisivat jonkinlainen aikaportti, joiden kautta pystyn puhumaan vuosikymmenten taa.
Ajatus oli tuolloin jännittävä ja myös täysin luonnollisen tuntuinen. Nyt vanha entinen itseni saa aikaan lähinnä pelonväristyksiä.