Usko, toivo ja rakkaus ♥
Tie on ollut pitkä ja kivinen..Ilman läheisten tukea se olisi ollut vielä vaikeampi ♥
Tämän sairauden kanssa eläessäni olen pohtinut elämää paljon syvällisemmin, kuten varmaan käy kun elämässä tulee joku kriisi. Minulla usko paranemisesta on vahva! Kroonisesta väsymysoireyhtymästä paraneminen on erittäin harvinaista. Mutta minulle riittää tieto siitä, että se on kuitenkin mahdollista! Olen keskustellut kahden parantuneen kanssa ja saanut siitä valtavasti lisää toivoa! Vaikeina päivinä ajattelen, että jos he parantuivat niin paranen minäkin. Ihmisen mielen voimaa ei vielä ole tutkittu tarpeeksi, joten ei voida varmuudella tietää mikä osuus sillä on paranemisessa.
Suurin voiman antaja paranemisen tiellä ovat ihanat lapseni♥ Tyttäreni sanoi minulle heti sairastumiseni jälkeen, että kyllä sinä äiti paranet, koska olet niin vahva! Tämä on ollut minulla koko ajan kirkkaana mielessä ja saanut uskomaan paranemiseen! Silloin kun olen ollut aivan maassa huonon vointini takia ja itkenyt, on parasta terapiaa ollut soitto äidille! Joskus epätoivon hetkillä kysyn häneltä, uskooko hän että paranen? On lohduttavaa kun hän sanoo minulle, ettei siitä ole epäilystäkään!!
Olen kuitenkin onneksi luonteeltani positiivinen ja optimistinen, niitä luonteenpiirteitä on nyt tarvittu. Niiden avulla olen jaksanut pitää mielen kuitenkin ”virkeänä”(toi virkeä sana ei jotenkin sovi Cfs:ssään), enkä ole kauheasti murehtinut. Vaikka on ollut välillä tosi kauheaa, minun on vaikea valittaa ystäville ja yritän esittää muuta. Jotkut ystävistä kuitenkin kuulemma tunnistaa äänestäni miten minulla menee! Olen saanut myös valtavasti tukea puheluistani toisen Cfs:sään sairastuneen kanssa. Hanna voisi kyllä ikänsä puolesta olla tyttäreni. Hän kirjoittaa myös blogia matkastaan kohti paranemista. Jotenkin vaan on kiva jutella kun toinen tietää niin helposti mistä on kyse:)
Jos joku miettii miten voisi tukea läheistä sairastunutta ihmistä niin helpoin tapa on miettiä mitä toivoisi itselleen samassa tilanteessa..Minusta ainakin on ollut ihanaa kun jotkut kaukana asuvat ystäväni ovat tulleet käymään ja auttaneet myös poikani hoidossa:) Minun on ollut vaikeaa ja välillä mahdotonta itse liikkua mihinkään ja haluaisin kyllä silti tavata ystäviäni. On ihanaa kun ajatukset voi hetkeksi siirtää ”lähes” kokonaan pois sairaudesta. Valitettavasti tätä sairautta ei voi jättää narikkaan..
Tämä on sairaus jossa helposti eristäytyy muusta maailmasta, koska ei yleensä pysty käymään töissä eikä harrastamaan juurikaan mitään. Silloin jää pois jo työkaverit sekä harrastusten kautta tulleet ystävät ja tuttavat. Puhun nyt myös muiden Cfs:läisten äänitorvena. Minulla on onneksi jo hieman sosiaalista elämää, mutta ei kovin paljon. Lisäksi joutuu usein kieltäytymään juhlista ym. Viimeksi viikko sitten harmitti kun muut lähtivät Tallinnaan polttareihin:(
Yritin nyt kirjoittaa hieman iloisemmin kun ystäväni sanoi eilen, että näiden lukeminen jopa ahdistaa jollain tavalla kun tajuaa miten sairas olen ollut. Mutta ahdistukset hiiteen, minä olen jo niistä tarpeeksi kärsinyt ja muiden ei tarvitse!
Mistä tunnet sä ystävän? Onko oikea sulle hän?Ajat ankeimmat selvittää kuka viereesi jää.
Kun on sinulla vaikeaa ja kun tarvitset auttajaa, silloin ystävyys punnitaan. Menee muut menojaan!!