Cowdenin protokolla ja kuntokäyrä

Olen täällä kertonut, että lopetin antibioottien syömisen syyskuun lopussa 2015 kun olin syönyt niitä kaksi vuotta putkeen. Siirryin sen jälkeen kuitenkin suoraan käyttämään muutamia luonnonantibiootteja Cowdenin protokollasta(borrelioosin hoitoon tarkoitettu hoito-ohjelma). Tämä sen takia, koska olin kuullut monien menneen pikku hiljaa takaisin samaan kuntoon kun olivat lopettaneet antibiootit. Olen käyttänyt Cowdenin protokollasta Samentoa, Cumandaa, Banderolia ja Moraa. Lisäksi olen käyttänyt kahta detox-tuotetta Sealantro(metaldetox) ja Pinella(brain-nerve cleanse) sekä Serrapeptidaasia. Luulen, että Serrapeptidaasi on auttanut kipujen kanssa. Vointi ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan vaan pikemminkin päinvastoin. 

Lupasin aiemmin, että kerron UKK-instituutin minulle tekemästä kuntotestistä ym. Kuntotesti ja polkupyöräergometria tehtiin 30.11.2015. Sain kuntotestin tulokseksi hyvä. Tosin tulos sijoittui aivan hyvän viitearvon alarajalle ja olin juuri täyttänyt 45 vuotta, joten jos testi olisi tehty paria viikkoa aiemmin olisi kuntotasoni ollut keskinkertainen. Kuntotasoja on seitsemän erilaista.(1=erittäin heikko, 2=heikko, 3=välttävä, 4=keskinkertainen, 5=hyvä, 6=erittäin hyvä, 7=erinoimainen). Testissä selvisi myös meille CFS-potilaille tyyppillinen vaiva eli lihakset hapottaa todella helposti. Näin oli myös minulla ja testituloksissa lukee, että se näkyi alusta alkaen korkeina maitohappopitoisuuksina ja hengitysekvalentteina. Sain sen jälkeen ns. liikuntaikkunan, joka ei tuonnut minulle kuitenkaan varsinaisesti mitään uutta tietoa. Olen tähänkin asti liikkunut kehon tuntemuksia tarkkaillen. Liikuntaikkunassa suositeltiin matalatehoista aerobista liikuntaa lisättävän. Sellaista olen pääasiassa tähänkin asti tehnyt.

Kuntoutukseeni on kuulunut viimeisen parin vuoden aikana, 15.2.2014 lähtien:

  • 266X Kävelylenkkiä(5-80minuuttia)
  • 20X Pyöräilyä(20-45min.)
  • 30X Kotijumppaa
  • 10X Laiturijumppaa
  • 15X Pilatesta(omatoimista)
  • 70X Salitreeniä
  • 40X Uintia(300-1200m)

Se olisi ollut mielenkiintoista nähdä minkälainen testitulos olisi ollut ennen omatoimista kuntoutustani.Veikkaan heikkoa kuntoa? Tosin ongelmaksi olisi muodostunut se, ettei testiä olisi pystynyt tekemään koska en olisi jaksanut edes matkustaa 70 kilometrin edestakaista matkaa. Toinen mielenkiitoinen seikka olisi ollut minkälainen kuntotaso olisi ollut juuri ennen sairastumista? Veikkaan erittäin hyvää?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *