Empatiaa vai sympatiaa?

Muutama postaus aikaisemmin kerroin luonteeni muuttuneen sairastumisen johdosta. Olen huomannut, että aikaisempi kykyni tuntea empatiaa on muuttunut enemmän sympatiaksi.  Olen aina ollut huolissani jos jollakin läheisistäni on esimerkiksi jotain sairautta tai jos joku kokee vaivojensa takia kipuja. Nämä tunteet ovat vain voimistuneet sairastumiseni myötä. Monet tuttuni kertovat vaivoistaan tai kivuistaan, eikä se ainakaan minua rasita jos joku haluaa niistä kertoa, sehän on valitettavasti monelle sitä arkipäivää.

Mietin usein tuntemiani kohtalontovereita ja haluaisin pystyä jotenkin auttamaan heitä! Tunnen suurta myötätuntoa muita sairastuneita kohtaan ja tuntuu erityisen kauhealta ajatella näitä lapsia ja nuoria, jotka ovat Cfs:n sairastuneet.  Tämä varmaankin sen johdosta,  että tiedän melko hyvin mitä he joutuvat käymään läpi! Pystyn samaistumaan heidän tilanteeseen ja toivon hartaasti heidän paranemistaan! 

Olen aiemmin kertonut,  että minun sairauteni ei ole pahimmasta päästä vaan lievä. En ole saanut tätä diagnoosia lääkäriltä, vaan olen itse näin päätellyt, koska jotkut sairastuneet ovat olleet pitkiä aikoja vuoteen omana tai jopa pyörätuolissa.

Tänään isäni haki poikamme vanhempieni luokse hoitoon useammaksi päiväksi. Se aiheuttaa minussa todella kaksijakoisia tunnelmia. Tiedän kuinka tärkeää minun on levätä, nyt sitä saan tosiaan tehdä ja poika on hyvässä hoidossa, mutta silti ikävä on tosi kova♥ Äitiys on vaikea laji!

Aloin kirjoittamaan tätä blogia, jotta ystäväni ja perheeni saisivat paremman käsityksen sairaudestani ja siihen liittyvistä vaikeistakin tunteista!

 Olen nyt kuitenkin ymmärtänyt, että suurin osa ystävistäni ovat niin kiireisiä, etteivät he ehdi lukea tätä 🙁

Kirjoittelen sitten muuten vaan..