Hyvää vointia ja ambulanssikyytiä..

Vointi on viime aikoina ollut selvästi parempaa ja usko paranemisesta on entisestään vahvistunut. Toki olen asian suhteen realisti ja tiedän, että joistakin neuroborrelioosin aiheuttamista oireista en välttämättä pääse ikinä eroon! Ne eivät kuitenkaan ”häiritse elämääni”.

Olen voimistunut valtavasti ja jaksan tehdä huomattavasti enemmän asioita kuin esimerkiksi viime syksynä. Voin saman päivän aikana käydä esimerkiksi kaupassa, salilla ja pojan muskarissa. Huomasin yhtenä päivänä myös sellaisen muutoksen, että jaksan nykyään seisoa ja istua ryhdikkäästi.

Tähän parempaan aikaan mahtuu kuitenkin yksi erittäin ikävä tapaus. Olin helmikuun alkupuolella taas käymässä kotiseudullani ja yövyin veljelläni. Eräänä aamuna muutama tunti heräämisen jälkeen minulta meni koko kroppa aivan voimattomaksi ja jouduin soittamaan itselleni ambulanssin. Ambulanssin tullessa vointi oli jo kohentunut ja sydänfilmissä ei näkynyt mitään. Kävimme ambulanssikuskien kehotuksesta vielä äitini kanssa sairaalan päivystyksessä, mutta sielläkin sydänfilmi oli kunnossa. Lopun päivästä vietin lepäillen vanhempien sohvalla. Ihana ja luotettava miespuolinen lapsuudenystäväni tuli minua ”vahtimaan”, kun vanhempani veivät poikani parturiin.

Pelkäsin, että syömäni lääke eli Azitromyzin, joka voi pidentää QT-aikaa aiheutti minulle tämän kohtauksen. Pyysin seuraavana päivänä eli perjantaina soittoaikaa kardiologille ja hän soittikin heti maanantaina kymmeneltä(loistavaa palvelua!) Kardiologi oli kuitenkin sitä mieltä, että kohtaus liittyisi enemmänkin sydämen johtumishäiriöön, joka on minulla ollut reilusti yli kymmenen vuotta. Hän antoi luvan jatkaa lääkitystä ja laittoi lähetteen sydämen holtterointiin eli vuorokausireksiteröintiin. Laite on minulla parhaillaan.

Tämä ja muut kokemani asiat ovat saaneet minut puntaroimaan suhteitani läheisiin ja ystäviin. Tämä vakavan sairauden kohtaaminen on aiheuttanut muutoksia myös ystävyyssuhteissa. Nyt kun voin jo paremmin ja jaksan edes ajatella tätä asiaa kunnolla, huomaan, että sairauden myötä joistakin ystävistäni on tullut läheisempiä ja toiset taas ovat selvästi etääntyneet minusta. Se on varmaan luonnollista näin ison elämänmuutoksen kohdatessa. Sen verran olen nyt kuitenkin itsekäs, että keskityn omaan hyvinvointiini ja terveeksi tulemiseen. Mietin myös sitä, että jos joku on kohdannut näin vakavan sairauden. On/olisi se ollut hetki jolloin olisin kipeästi tarvinnut ystävien tukea ja kannustusta. Joiltakin ystäviltäni ja erityisesti tyttäreltäni ja perheeltäni olen tätä tukea saanut! Toiset ystävistäni vetoavat olevansa todella kiireisiä, mutta voiko esimerkiksi yhden tekstiviestin lähettäminen viedä liikaa aikaa?

Ystävyssuhteet ovat samanlaisia kuin muutkin suhteet eli ne muuttavat muotoaan elämän varrella..

Kirjoitin tämän jo johonkin aikaisempaan blogipostaukseen:

Mistä tunnet sä ystävän Onko oikea sulle hän Ajat ankeimmat selvittää Kuka viereesi jää Kun on sinulla vaikeaa Ja kun tarvitset auttajaa Silloin ystävyys punnitaan Menee muut menojaan Siitä tunnet sä ystävän Kun on vierelläs vielä hän Turhat tuttavat silloin ois Hävinneet pian pois