Mistä kaikki alkoi..?
Nyt kun vointini on jo sen verran kohentunut on mahdollista kertoa tästä erittäin epämiellyttävästä kokemuksesta. Vielä tammikuussa en olisi pystynyt tai jaksanut kertoa tarinaani. Viime syksyn ja vuoden vaihteen tienoilla en aina ollut varma viekö tämä sairaus hengen..
Olen koko aikuisikäni urheillut tosi paljon ja ollut aina melkoisen hyvässä kunnossa. Kunto ei ollut päässyt ihan huonoksi myöskään raskausaikana eikä lapsen syntymän jälkeen. Lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen aloin taas kuntoilla enemmän. Ensimmäinen erikoinen asia minkä huomasin viime vuoden elokuussa oli se, ettei kuntoni juoksulenkeistä huolimatta noussut. Silloin en vielä kauheasti huolestunut mutta ihmettelin asiaa ääneen koska en kuitenkaan erikoisesti hengästynyt tai väsynyt lenkillä.
Melko pian tämän jälkeen tunsin itseni tosi sairaaksi ja minua heikotti. Tämä olikin kaiken alku!
Samanlaista erikoista flunssaista/krapulaista oloa ja heikotuskohtauksia jatkui koko syyskuun ja kävin kahden yksityislääkärin luona. He otattivat melko laajasti verikokeita mutta kaikki oli kuulemma kunnossa. Nämä lääkärit lähettivät minut kotiin epäillen poskiotelontulehdusta johon sain heiltä antibioottikuurin.
No yllättäen en sitten parantunutkaan..
Kun en saanut apua yksityispuolelta niin hakeuduin terveyskeskukseen jossa ihana lääkäri otti tilanteeni vakavasti. Hän määräsi lisää verikokeita mutta mitään muuta ei kuitenkaan löytynyt kuin mykoplasman korkea IGG-arvo eli kyseessä oli reinfektio. Tämän perusteella sain häneltä parin viikon antibioottikuurin
Aloin heti etsiä lisää tietoa mykoplasmasta ja kuka sitä osaisi hoitaa. Sen perusteella hakeuduin muutaman viikon päästä taas yksityislääkärille. Hänen mielestään mykoplasma oli pitkittynyt mutta luultavasti hoidettavissa. Hoidoksi määrättiin antibioottia ja mahdollisuuksien mukaan lepoa.
En silti alkanut toipua niin kuin olin toivonut vaan oireita oli valtavasti huimausta, ihottumaa, hiustenlähtöä, päänsärkyä, otsasärkyä, flunssaista oloa(ei kuitenkaan kuumetta), rytmihäiriöitä, väsymystä, koko kropan kipua.
Kun vuosi vaihtui hakeuduin taas lääkärille ja sainkin sitten diagnoosiksi CFS eli krooninen väsymysoireyhtymä. Kyllähän tällaisen diagnoosin saaminen aiheuttaa pelkoa tulevasta eli miten jaksan/pystyn hoitamaan pientä lastani. Kun sain diagnoosin mielialani myös laski valtavasti ei nyt ihan suoranaista masennusta mutta melko vaikeaa oli kuitenkin.
Olin jo siihen mennessä saanut paljon lastenhoitoapua isovanhemmilta ja mieheltäni työvuorojen puitteissa, koska olin ollut paljon myös ihan petipotilaana. Vointini takia en pystynyt esimerkiksi käymään kaupassa tai tekemään ruokaa enkä aina käymään suihkussa. Hampaat pesin joka päivä ja harjasin hiukset melkein aina. Olin silloin usein niin huonossa kunnossa, että seisominenkin tuotti vaikeuksia. Jos oli nälkä en jaksanut tehdä voileipää itselleni..
Jokainen joka samaa tai muuta vaikeaa sairautta on sairastanut tietää, että vaikka kuinka haluaisi itse pitää huolta omasta lapsestaan niin aina se ei ole mahdollista. Se oli minulle henkisesti vaikeaa. Vaikeaa on myös sanoa: ”kulta äiti ei nyt pysty, kun äiti vähän huilaa!!”
Vointi on huomattavasti kohentunut mutta vielä en ole läheskään terve. Nyt pystyn kuitenkin hoitamaan lastani ilman apuakin mutta en vielä koko päivää.