”Elämä on varjoa ja valoa, joskus se kyyneliin tiristää, silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää.

Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita..”

Soiko kenenkään korva eilen? Taitaa olla jotain vanhoja uskomuksia, että vasen korva soi jos joku puhuu/ajattelee pahaa..

Eilinen päivä meni aivan alamaissa ja itkeskellen. En osaa sanoa yhtä syytä tähän, vaan niitä on useita. Olin aivan itsesäälin ja kovan väsymyksen kourissa koko päivän. Minua sapetti vietävästi moni asia ja ihminen..tähän joukkoon kuuluivat niin eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, hoidoista eri mieltä olevat lääkärit, ystävät ja perheenjäsenet! 

Otti päähän, että jos suomessa sairastuu vakavasti ei saakaan tukea mistään eikä kunnon hoitoa. (Ystäväni sanoi osuvasti, että minulla on väärät sairaudet) Aika paljon on verorahoja tienattu aiemmin kahta työtä tehden ja työura aloitettu jo kahdeksantoista vuotiaana. Tähän samaan kategoriaan menee Ilmarisen uusi päätös, ettei heidän mielestään mikään ole oleellisesti muuttunut ensimmäisestä hakemuksesta. Olin nimittäin lähettänyt heille kolmen lääkärin uudet lausunnot alentuneesta työkyvystä.

Olin surullinen myös siitä, etten ilmeisesti ole tarpeeksi tärkeä ystävilleni tai ainakaan kovin ylhäällä tärkeysjärjestyksessä..jotta joku tulisi minua tapaamaan. Tuntuu vaan, että muille menoille ja reissulle on kyllä mahdollisuus järjestää aikaa. Olen vain niin kovasti toivonut sairauden aikana, että ystävät tulisivat käymään koska minulle matkustus yms.tuottaa yhä suurta rasitusta. Haluaisin silti niin kovasti tavata ystäviä ja jutella. Tsemppiviesti tai puhelukin joskus kelpaisi..Perheenjäsenetkin ovat varmaan väsähtäneet pitkään sairastamiseeni ja avun tarpeeseeni.

Olin aiemmin syksyllä lääkärikäynnin takia yötä ystävälläni ja hän teki minulle ruokaa ja katsoimme televisiota yhdessä lepäillen ja jutellen. Kaipaan jotain tällaista, ihan tavallista kanssakäymistä. Aina sanotaan, että jos sairastut vakavasti tai elämässä tulee joku muu kriisi niin näet kuka sinusta oikeasti välittää.

En olisi päässyt taas eilen ylös tästä suosta, ilman soittoa äidille joka lohdutti itkevää ”pikkutyttöään.” Päätin julkaista tämän kirjoituksen koska haluan, että läheiset tietävät miltä minusta oikeasti tuntuu. En tiedä minkälainen tästä olisi tullut, jos olisin kirjoittanut tämän eilen? Läheskään aina ei ole pelkkää auringonpaistetta eikä edes joka toinen päivä! En toivo kenekään ystäväni ikinä sairastuvan vakavasti, mutta jos näin käy osaan toivottavasti olla suurena tukena! Ainakin on kokemusta todella sairaana olemisesta.