Entisessä elämässä olin suorastaan himourheilija. Olin ennen sairastumistani krooniseen väsymysoireyhtymään harrastanut liikuntaa säännöllisesti noin 5-10 kertaa viikossa yhteensä 25 vuotta. Liikunta oli minulle todella rakas harrastus ja oikeastaan ainut sellainen. Kai osittain sen takia, että en ole kokenut olevani muissa jutuissa yhtä lahjakas. Harrastin vuosien varrella jos jonkimoisia lajeja; pilatesta, uintia, sählyä, kuntonyrkkeilyä, hiihtoa, rullaluistelua, astangajoogaa, bodypumpia, bodycompactia, corea, spinningiä, pyöräilyä, kuntosalia..ym. Lisäksi kokeiltu on seinäkiipeilyä, amerikkalaista jalkapalloa, ultimatea, koripalloa, nuorena pelasin lentopalloakin hetken ja lapsuudessa harrastin yleisurheilua, maastojuoksua ja hiihtoa sekä voimistelin. Olen juossut maratoneja ja yhden puolimaratonin, osallistunut finlandiahiihtoon kolmesti ja kokeillut vartti-triathlonia armeijatyyliin. Osallistuin myös 35 vuotiaana aikuisten yleisurheilukouluun jossa sai kokeilla eri lajeja mm. moukarinheittoa ja seiväshyppyä. Molemmat muuten tosi vaikeita 🙂

Liikunnan avulla sain purettua stressiä ja se paransi selvästi unen laatua. Vältin aina urheilemista myöhään illalla. Muita hyviä puolia oli liikunnan meditatiivinen vaikutus esimerkiksi pitkällä parinkymmen kilometrin juoksulenkillä sai aivot kunnolla narikkaan 🙂  Lisäksi se poisti hyvin kuona-aineita elimistöstä ja tuli juotua paljon vettä ja sen ansiosta ihoni oli aina hyvässä kunnossa sekä ”hehkeä”, no niin hehkeä kuin se nelikymppisellä naisella voi olla 😉

Pidin myös siitä, ettei minun tarvinnut aktiivisen elämäntyylini takia pahemmin tarkailla syömisiäni. Päinvastoin miehenikin ihmetteli kun olimme vasta tavanneet miten söin niin paljon jopa enemmän kuin hän. En nyt varsinaisesti ole ollut mikään langanlaiha mutta pysynyt koko aikuisiän ihan kohtuullisen hoikkana. En ole sairastumisen jälkeen varsinaisesti lihonut mutta lihakset on lähes kokonaan kaikonneet 🙁

Itse ihailen urheilullisen näköisiä ihmisiä kun sellainen on mielestäni terveen näköistä. 

Alussa sairastumisen jälkeen en halunnut edes keskustella urheilusta koska se otti niin koville!! Vaikka tiedän ettei muiden elämä pysähtynyt vaikka minulle kävi niin..toivoisin pientä hienotunteisuutta liittyen urheiluun. En edelleenkään haluaisi kauheasti kuunnella muiden ”hehkutusta” urheilusuorituksista, vaikka luultavasti he eivät hehkuta vaan se vain tuntuu minusta siltä!! Viime talvena kun olin oikein huonossa kunnossa ja makasin taittopatjani päällä olohuoneessa katselemassa hiihdon MM-kisoja voin rehellisesti sanoa, että itkin vuolaasti. Hiihto on aina ollut lempilajini. Joku voi ajatella, että naurettavaa  tuollainen, mutta urheilun harrastaminen ja liikkuminen paikasta toiseen kävellen, juosten, pyöräillen (esim. työmatkat) oli aina ollut minulle elämäntapa! Mieluummin liikuin kävellen tai pyörällä kuin autolla tai bussilla jos se vain oli mahdollista ja tein niin riippumatta kelistä. Jokainen voi miettiä omalla kohdallaan miltä tuntuu jos joutuu luopumaan jostain itselle tosi rakkaasta harrastuksesta. Sekä miettiä, että jos ei voi kävellä ja seistä päivässä kuin rajallisen määrän, että mihin sen aikoo minäkin päivänä käyttää?

Tuntuu hölmöltä kun nyt joka paikkaan pitää mennä autolla. Se on mielestäni paljon hankalampaa. Vaikka pystyn nyt hieman kävelemään en silti voi lähteä pienen poikani kanssa vaunulenkille, koska se on vielä liian raskasta minulle. En myöskään voi työntää häntä kuin korttelin ympäri kun hän ”pyöräilee”.  Toivon, että kun poikani kasvaa niin kasvaa myös minun jaksamiseni. Haluaisin itse opettaa hänelle mm. pyörällä ajoa, jalkapalloa ja uimista. 

Yritän välillä unohtaa koko urheilun mutta aina en siinä onnistu.

Viimeksi noin kuukausi sitten soitin äidilleni itkien kun en voi edes pikkaisen urheilla. Onneksi äiti jaksaa aina lohduttaa ja puhelun jälkeen mieli tuli paremmaksi. Olen kuitenkin päättänyt, että jonakin päivänä vielä hiihdän!!

Olen joutunut miettimään miten saisin nyt purettua stressiä, mutta en ole kyllä mitään yhtä hyvää keinoa keksinyt kuin urheilu oli minulle aikaisemmin. Tällainen blogin kirjoittaminenkin hieman auttaa ainakin jäsentämään omia ajatuksia. Lisäksi täyttelen ristikoita ja luen paljon nykyään sekä makailen mökkilaiturilla katselemassa taivasta. Aloitin reilu viikko sitten myös pilates harjoittelun mutta aivan varovaisesti. Aloittelijan ohjelmaan kuuluu viisi liikettä joista yksi on vain hengittelyä napa sisässä. On muuten tosi tehokasta kun ei ole paljon kymmeneen kuukauteen pystynyt liikkumaan. Toivon sen helpottavan kovaan alaselkäkipuuni jota on nyt jatkunut jo yli viisi kuukautta.