”Mitä mä oon menny tekemään?” Itsellisen äidin suurimmat pelot

Vanhemmaksi tulemiseen liittyy paljon erilaisia huolia ja pelkoja. Itsellisenä osa peloista on samoja kuin muillakin, osa puolestaan liittyy nimenomaan siihen, että on saamassa lapsen ilman kumppania. Jo alussa päätin käsitellä pelkojani sen sijaan, että antaisin niiden nousta vanhemmuuden esteeksi.

Mikä itsellisessä äitiydessä oikein pelotti ja pelottaa?

1. Ihmiset eivät ymmärrä ratkaisuani.

Kenties suurin pelkoni itsellisyydessä on, etteivät muut ihmiset ymmärrä ratkaisuani. Pelkään saavani osakseni arvostelua ja paheksuntaa. Kukapa nyt haluaisi tulla ympäristönsä tuomitsemaksi?

Perheen perustamiseen on nykyään monta reittiä. Ennen kuin olin päättänyt aloittaa matkani itsellisenä, pelkäsin muiden asenteita. En halunnut osakseni sääliä sinkkuudestani; en arvostelua siitä, että lapsihaaveeni on puhdasta itsekkyyttä.

Varmasti on ihmisiä, jotka pitävät itsellisyyttä epäonnistuneena tai huonona ratkaisuna. Negatiiviset kommentit ja asenteet nettikeskusteluissa säikyttivät minut etsiessäni tietoa itsellisyydestä. Onneksi todellisuus on toisenlainen. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että lähipiirini on suhtautunut itsellisyyteeni todella myönteisesti.

Haukkujen sijaan olenkin saanut kannustusta, arvostelun sijaan valtavan määrän rakkautta. Vaikka monelle saatan olla ensimmäinen heidän tuntemansa itsellinen äiti, ei ajatus itsellisyydestä olekaan heille niin pelottava tai omituinen, kuin etukäteen pelkäsin.

Eniten töitä olen saanut tehdä oman mieleni kanssa. Vaikka minua arvosteltaisiinkin, estääkö se minua toteuttamasta yhtä suurimmista unelmistani? Ei, ei estä. En antaisi. Enkä anna.

2. Lastani kiusataan isättömyydestä.

Tämäkin pelko liittyy ulkopuolisiin asenteisiin. Mitä jos lapseni joutuu kiusatuksi, koska hänellä ei ole isää vaan lahjoittaja? Osaanko minä kertoa lapselleni asiasta luontevasti, jotta hän ei kokisi huonommuuden tunnetta siksi, ettei hänellä ole isää? Pelko siitä, että omaa lasta kiusataan on varmasti tuttu todella monelle vanhemmalle. Itsellisenä pelottaa, onko omalla toiminnallaan aiheuttanut jotain sellaista, jota käytetään lasta vastaan.

En hyväksy kiusaamista missään muodossa, eikä kiusaaminen missään tapauksessa ole kiusatun vika. Siksi oikea ratkaisu ei myöskään olisi olla yrittämättä lasta. Sen sijaan yritän keskittyä siihen, miten voisin toiminnallani muuttaa asenteita hyväksyvämpään suuntaan. Miten voisin lisätä tietoutta itsellisistä vanhemmista, jotta se ei olisi syy kiusata?

Kiusaaminen on ongelma, johon vaikutetaan ennen kaikkea vaikuttamalla kiusaajan oppimiin asenteisiin. Jos joku oppii kotona, että erilaiset perheet ovat huono asia, niin siitähän kiusaaminen saa alkunsa. Ei siitä, että jonkun perhe on erilainen.

Kiusaamista ei siis myöskään ehkäistä välttelemällä kaikin tavoin jokaista asiaa, josta voitaisiin kiusata. Se ei ole kestävä eikä terveellinen ratkaisu kenellekään.

3. Taloudellinen tilanteeni ei kestäkään perheen kasvamista.

Raha, tuo ikuinen huolenaihe. Kun perheessä ei ole muita aikuisia, koko taloudellinen vastuu on vain ja ainoastaan minulla. Se huolettaa, sillä elämästä ei voi koskaan tietää. Mitä jos tuleekin yllättäviä menoja, joihin en ole osannut tai voinut varautua? Miten pärjään taloudellisesti? Entä miten saan työaikataulut sovitettua, kun perheessä ei ole muita aikuisia, joiden kanssa kuvioista sopia?

Olen lievittänyt pelkoani laittamalla rahaa mahdollisuuksien mukaan säästöön. Yritän tehdä taloudellisesti järkeviä hankintoja sekä itselleni että lapselleni. Olen taipuvainen uskomaan, että asiat järjestyvät kyllä. Samalla tiedän, etten voi vain heittäytyä sen varaan, että joku muu pitää asioista huolen. Vastuu on minulla.

Kukaan ei voi ennakoida kaikkea. Joskus elämä heittää eteen niin suuria esteitä, että niistä ei selviä yksin. Onneksi minulla on vahva tukiverkko, jonka ansiosta en joudu mihinkään tilanteeseen neuvottomana. Vaikka taloudelliset ongelmat pitäisi selvittää itse, tiedän lähipiiristäni löytyvän vähintään olkapäitä, joita vasten itkeä, kun sitä tarvitsee. Se auttaa kestämään epävarmuuden.

4. Minusta tulee yksinäinen.

Tein positiivisen raskaustestin keväällä vain muutamia päiviä ennen kuin koronapandemia sulki suomalaiset koteihinsa. Neljän seinän sisällä etätöissä, jokaista kauppareissua tarkkaan harkiten yksinäisyyden pelko nosti rumaa päätään. Mitä jos tilanne jatkuukin hamaan tulevaisuuteen? Mitä jos joudun viettämään raskausaikani yksin? Mitä jos perheeni ei saakaan olla tukenani ja jään lapsen kanssa aivan yksin?

Kun lapseni syntyy, olen pienen perheemme ainut aikuinen. Siitä ei pääse mihinkään. Yhden vanhemman perheessä tulee varmasti tilanteita, joissa kaipaisin lähelle samanikäistä seuraa useammin kuin sitä on saatavilla. Toisaalta olen jo pitkään asunut omillani ja tiedän pärjääväni. Samalla tiedostan, että saan ympärilläni olevista ihmisistä voimaa ja minun kannattaakin hakeutua erilaisiin kohtaamisiin edistääkseni omaa hyvinvointiani.

Yksinäisyys olisi varmasti pelottanut ilman kevään poikkeustilaakin. Se kuitenkin kärjisti tilannetta, eivätkä alkuraskauteen luonnollisesti kuuluvat epävarmuudet auttaneet. Olin raskaudesta onnellinen, vaikka samalla päässäni jyskytti: “Apua, mitä mä oon mennyt tekemään?”

En olisi uskaltanut aloittaa matkaani itselliseksi äidiksi ilman vahvaa tukiverkkoa. Kun on aina joku, jolle soittaa tai joka kutsua teelle tai vaunulenkille, huomaan olevani itsellinen, en yksinäinen.

Sitä paitsi elämääni putkahtaa kohta pieni ihminen, johon tutustuminen jännittää jo aika lailla. Millainen tyyppi minun luokseni oikein muuttaa ja tekee asunnostani meidän perheen ensimmäisen kodin? Uusiin ihmisiin tutustuminen on ihanaa. Millaista mahtaa olla tutustua ihmiseen, jota on kantanut mukanaan yhdeksän kuukautta?

5. Meidän perheen arjesta tulee pelkkää kaaosta.

Tähän aiheeseen liittyy vahvasti pelko siitä, etten riitä lapselleni. Pystynkö kasvattamaan hänestä sellaisen ihmisen, joka hänestä kuuluukin tulla? Osaanko olla apuna ja tukena, tapahtui elämässä mitä tahansa?

Myös aikatauluasiat mietityttävät etukäteen. Kun ei ole ketään muuta, jonka kanssa arjen pyörittämisestä sopia, pelottaa että elämä menee pelkäksi selviämiseksi. Pahimmissa painajaisissani paahdan putkinäköisenä sitoumuksesta toiseen ja yritän vain pitää minut ja lapseni hengissä. Pois jäävät merkitykselliset kohtaamiset ja itsensä kehittäminen.

Joudun varmasti tilanteisiin, joissa joudun vain selviämään hetkestä seuraavaan. PIdän vahvana aseena tätä pelkoa vastaan sitä, että tiedostan myös omat tarpeeni. Millaisia asioita kaipaan, jotta tunnen elämäni mielekkääksi? Kun niille raivaa arjessa aikaa, jaksaminen ja yllättäviinkin tilanteisiin reagoiminen helpottuu huomattavasti.

Jälleen tukiverkon merkitys korostuu. Perheeni ja ystäväni osaavat maadoittaa minut ja rauhoittaa mieleni. Heidän kanssaan kohtaamiset tuovat sisältöä ja mielekkyyttä arkeen ja niistä pyrin pitämään parhaani mukaan kiinni.

Neuvolan kautta olen saanut hyviä vinkkejä siihen, mistä apua arjen haasteisiin voi lähteä hakemaan. Samoin he osaavat neuvoa mihin ottaa yhteyttä, jos tarvitsee vertaistukea tai keskusteluapua. Avun hyväksymällä saa haastavatkin tilanteet kohdattua huomattavasti varmemmin ja luottavaisemmin.

 

Pelkojen pohtiminen auttaa näkemään, että katastrofaalisiltakin kuulostaviin tilanteisiin on yleensä joku ratkaisu. Raskausaika on myllyttänyt ajatuksiani kunnolla ja onneksi olen pystynyt käsittelemään ja sanallistamaan näitä isoimpiakin pelkoja. Se on tuonut varmuutta siihen, että pärjään niiden kanssa ja niistä huolimatta.

Millaiset asiat sinua vanhemmuudessa pelottavat? Ovatko ne samanlaisia kuin minun, vai jotain ihan muuta?