Tiedättekö sen porukan puheliaan tyypin, joka kesken keskustelua tokaisee sille hiljaiselle tyypille, että: ”Pitäisikö sun olla välillä hiljaa, että muutkin saavat puheenvuoron?” Puheensorina tyrehtyy välittömästi ja kaikki kääntävät katseensa siihen hiljaiseen tyyppiin, joka miettii kiusaantuneena, mitä ihmettä keksisi sanoa takaisin.

En usko, että he tekevät sitä niinkään ilkeyttään, vaan kyse voi olla myös kömpelöstä yrityksestä ottaa hiljainen mukaan keskusteluun. Mutta silti; aika vaikea tuollaisessa tilanteessa on keksiä mitään järkevää sanottavaa, kun kaikki katsovat ja odottavat jotain, en oikein tiedä mitä. Että se hiljainen keksisi jotain nokkelaa sanottavaa eikä tunnelma menisi pilalle? Kun keskustelu on jo hiljennyt, sitä on vaikea jatkaa; kyse on ennemminkin siitä, miten hiljainen puolustaa vähäpuheisuuttaan, miten saa pelastettua kasvonsa.

Tietysti kaikilla mukanaolevilla on vastuu keskustelusta, mutta monet eivät tunnu ymmärtävän, että joillekin puheenvuoron ottaminen isossa porukassa on hankalaa. Eikä se keskustelun hiljenemisestä ja joukkotuijotuksesta yhtään helpotu.

Miksi vain hiljaisille saa kuittailla? Miksei kukaan sano puheliaille ja keskustelua dominoiville tyypeille, että: ”Sano nyt säkin välillä jotain, äläkä vain istu tuppisuuna.” Monesti ne puheliaimmat tyypit ovat suurempi este kaikki-mukaan-ottavalle-keskustelulle kuin hiljaiset.

Eilen päätin, että jatkossa minulla on tällaiseen tilanteeseen aina vastaus valmiina. Ensi kerralla yritän virnistää ja sanoa kepeästi jotain tyyliin: ”Mulla on jo tämän viikon puhekiintiö täynnä, että nyt voin enää kuunnella”. Vaikka fiksumpaa olisi tietysti kahden kesken pyytää kyseistä tyyppiä lopettamaan moinen kuittailu. Jotenkin vain tuntuu helpommalta keksiä vastauksia etukäteen kuin myöntää, miten hankala tämä asia itsellekin on.