Viikonlopun asut

Lilyn toimituksen asukuvahaaste oli niin kutkuttava, että pakkohan minunkin oli liittyä!

Pukeutuminen on minusta kivaa leikkiä. Tykkään etenkin mekoista, villatakeista ja matalista kengistä, koska niissä tunnen oloni rennoksi ja tyttömäiseksi.  

Ostan suurimman osan vaatteistani kirpparilta. Huono puoli siinä on se, että halvat vaatteet tekevät hölläkätiseksi. Sen seurauksena vaatekaappini tursuilee ja pursuilee myös sellaisia löytöjä, joita en ole vielä kertaakaan pitänyt. Päätinkin rakentaa päivän asut tällaisten löytöjen ympärille. Jos vaate tai asuste ei tunnu omalta, annan sen sitten eteenpäin.

Lauantain asu rakentui Jyväskylän Kirpparilla-kirppikseltä löytyneiden lohenpunaisten Clarksin avokkaiden ympärille. Mekko Numph ja villatakki Vila. Näissä vetimissä kopsuteltiin lähiravintolaan päivälliselle.

la-asu.jpg

Sunnuntain asun idea lähti pohjepituisesta vintage-hameesta, joka löytyi Vanhan kirpparilta. Ihastuin hameen kuosiin ja väreihin, ja kahden euron hintainen hamonen suorastaan kiipesi kassiini. Hameen pituus on vain pahin mahdollinen, joten siksi se on jäänyt kaappiin makaamaan. Vähän tuli nytkin tätimäinen olo, vaikka korot ja vyötärölle kurottu vyö hieman pelastivatkin. Villatakki Vero Modan, jakku H&M. Näilläkin mentiin ystäväperheen kanssa syömään, tällä kertaa nepalilaiseen. Ei ole varmaan olemassa vaatetta, joka ei nepalilaisessa käymisen jälkeen kiristäisi, puuh.

su-asu.jpg

muoti paivan-tyyli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.