YT-neuvottelujen jälkihoidosta
Minä olen juuri se tyyppi, joka flippaa työpaikalla ilman, että kukaan on edes arvannut minkään olevan hätänä. Onneksi ymmärsin viimein, että tälle pahalle ololle täytyy tehdä jotain.
Näin kahta vanhaa työkaveriani. Heillä meni olosuhteisiin nähden hyvin; he olivat jo saaneet tapahtunutta käsiteltyä ja olivat suht toiveikkaana suuntaamassa uuteen. Tajusin, että tämä monen viikon lamaantuneisuus johtuu siitä, että minulla ei ole ollut mahdollisuutta työstää tapahtunutta; on vain ollut pakko selvitä uudesta arjesta. Varasin vihdoin ajan työterveyshoitajalle, joka ohjaa tarpeen mukaan psykologille.
Heti tuli hinttusen parempi olo. En tajua, miksi en voi ikinä pyytää apua ajoissa, vaan jään märehtimään ongelmia itsekseni. Tietenkin on kamala olo, kun kaikki rakkaimmat työkaverit lähtivät. Tietenkin on kamala olo, kun sain jäädä enkä voi unohtaa irtisanottuja hetkeksikään, kun olen edelleen samalla työpaikalla. Tietenkin on kamala olo, kun pitäisi yrittää olla innostunut, vaikka on ihan sekaisin tapahtuneesta. Ja tietenkin sitä saa surra; kukaan ei varmasti odotakaan mitään muuta. Paitsi vissiin vähän minä, kun yritin kaikesta huolimatta tsempata, ja sain vain siten itseni ihan lukkoon.
Marraskuussa teetetyn yt-neuvotteluja koskevan kyselyn** mukaan ”liki 95 % suomalaisista on sitä mieltä, että irtisanottujen henkisestä jaksamisesta ei huolehdita irtisanomisen jälkeen. Työilmapiirin palautumista ennalleen yt-prosessin jälkeen yleensä tuetaan liian vähän tai ei lainkaan (82 %).”***
Millaista jälkihoidon sitten pitäisi olla? Esim. tällaista:
Irtosanotuille:
* Mahdollisuus käydä juttelemassa psykologilla heti irtisanomisen jälkeen, jotta toipuminen lähtisi paremmin alkuun.
* Mahdollisuus loppukeskusteluun yrityksen johdon/oman esimiehen kanssa sitten, kun on ensin tointunut alkujärkytyksestä. Tapaamisessa voisi kysyä kaikki mieltä painamaan jääneet asiat. Tällaisessa tilanteessa esimiehen pitäisi pystyä olemaan suora ja rehellinen, jotta työntekijä saisi tyydyttävät vastaukset ja pääsisi asiassa eteenpäin.
* Koulutuspaketti, jossa hiotaan CV:t kuntoon, kirjoitetaan työhakemuksia ja harjoitellaan haastattelutilanteita.
* Läksiäiset sitten, kun toipuminen on lähtenyt käyntiin.
Jäljelle jääville:
* Esimies kokoaisi osaston yhteen, jotta voitaisiin keskustella yt-neuvottelujen herättämistä tunteista ja ajatuksista.
* Esimies antaisi luvan surra, mutta ohjaisi toimintaa pikkuhiljaa uuteen suuntaan, jotta työntekijät eivät jäisi vellomaan epäselvään tilanteeseen.
* Esimies kannustaisi menemään psykologin juttusille.
Onneksi lähteneille oli tarjolla osa mainituista jälkihoitotavoista. Vaikeinta minulle jäljelle jääneenä on ollut se, että yhtäkkiä olisi pitänyt vain jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tuntui, että yt-neuvotteluista ei irtisanomispäivän jälkeen ollut enää soveliasta puhua työpaikalla, vaikka toipumisen, työmotivaation ja yhteishengen palauttamisen kannalta se, ja lupa surra, olisi ollut ensiarvoisen tärkeää.
** Tieturin, Sopranon ja EBEN Finlandin marraskuussa 2013 teettämä kysely, johon vastasi 307 työntekijää.
*** Tutkimuksen lehdistötiedote